EPÄSOSIAALINEN SPÄMMIMEDIA

Aioin kirjoitella tänään enemmän viennin merkityksestä Suomelle ja suomalaiselle bruttokansantuotteelle. Todellisuudessa hävitin kaikki muistiinpanot koko aiheesta ja suutuin niin paljon, että pohdin vakavasti kirjoittavani seuraavat esseet suoraan paperille ja unohdan, että tietokoneita olisi olemassakaan. Tunnustan, että mahdottomuushan tuo ainakin aluksi itselleni olisi, koska olen niin kiinnostunut tietokoneista. Nörtti, mikä nörtti.

Välillä tulee ajatelleeksi, minkä takia me edes käytämme tietokoneita niin paljon? Niissä on tutkimusten mukaan niin paljon haittoja, että hyötyjäkin jo tuntuu olevan vähemmän. Milloin ”sininen valo” vaikuttaa unen laatuun, kai me kohta saadaan elektroniikasta tutkimus seuraavaksi, missä kerrotaan masiinoiden aiheuttavan syöpää. Ei olisi yllätys! Moni ihminen taistelee tälläkin hetkellä jo informaation paljouden takia, eikä pysy mukana teknologisessa kehityksessä. Tietoturvariskejä tietokonemaailmassa painotetaan entistä enemmän. Aiemmin paperiversioita pidettiin tietoturvattomina. Lakeja muutetaan, jotta ihmisten henkilötietojen käyttöä voidaan rajoittaa. Missä kulkee raja? Milloin huomataan, että tietokoneista onkin pelkästään haittaa? Ymmärtääkö ihminen itse rajoittaa toimintaansa, vai jääkö hän pelkästään isojen korporaatioiden ohjailemaksi. Häntä ohjaillaan ylemmältä tasolta käyttäytymään sosiaalisenmedian normien mukaa. Kuka tätä ohjaa?

Raja kulkee siellä, mihin sinä sen asetat. Kukaan ei tule koskaan sanomaan, älä tee noin tai tee mieluummin tällä tavalla. Toki on olemassa äiti, mutta ei hän sinua aina ole ohjamassa, ja jos on kerää itsesi. Tämän tunteen purkauksen ansiosta ajattelin laittaa rajat tarkemmin. Lähes kaikki oma työ kohdistuu näyttöpäätetyöhön. Joka päivä minut herättää älypuhelin ja kertoo sään, kun kysyn. Aloitan päiväni syömällä yhdessä älypuhelimeni kanssa, luen aamun uutiset kahvikupin ääressä. Kuuntelen kirjaa puhelimestani kulkiessani bussilla kouluun. Aloitan ideoimisen, kerään tietoa ja valitsen tarkkaan lähteeni. Ensimmäinen ajatus oli, että VAU! Teknologia mahdollistaa niin paljon. Seuraava ajatus tuli heti perään: ”Mitä menetin?”. Kotona on oma avovaimo, kenelle kuuluu osa huomiotani. Lähdin kiireellä kuulokkeet korvilla pysäkille ja nopeasti vain huusin ovelta: ”Moikka!”. Kävelin pysäkille ja kuuntelin niin keskittyneesti kirjaa, että en rekisteröinyt edes ambulanssin hälytysääniä. Bussissa tuttavani istui penkillä edessäni, huomasin hänet vasta puolessa välissä bussimatkaani koululle.

Tämä epäsosiaalisen spämmimedian-aikakausi on jopa luonut ahdistusta sosiaalisiin kohtaamisiin. Facebookissa on aina se yksi kaveri, kenelle vähän varovaisesti morjestat kaupungilla hieman epäillen muistaako hän sinua. Olipa aikaisemmin vaan niin paljon helpompaa unohtaa ihmisiä ja kiusallisia kohtaamisia. Whatsapp kerää kaikki aikaisemmat kirjoitukset palvelimelle, eikä mikään unohdu. Kuvittele tilanne, missä työkaverisi tai tuttavasi kanssa on ollut hieman kuumemmat välit ja viestittely on loppunut kinasteluun. Niin, tuleeko sitä viestiä enää laitettua, kun on nähnyt aikaisemmin viestiketjun. Veikkaan, että harkitset pitkään uuden viestin laittamista.

Älä ikinä oleta, että olet huoneen fiksuin. Edes silloin, jos huoneessa ei olisikaan muita. Verkkomainonta ja somesivustot ovat luonteeltaan ja sovelluksiltaan äärimmäisen älykkäitä. Ajattele, että viisikymmentä eri maan psykologia analysoisivat sinua ja toimiasi netissä jatkuvasti. Jokainen klikkaus otetaan talteen ja puhelin kuuntelee sinua. Saatat ajatella, että taas jotain salaliittoteorioita. Voi olla, mutta pistää aina miettimään, miten Facebookin sivupalkki on täynnä tamppoonimainoksia, kun kauppalistaa pohdin äskettäin ääneen.

Unohdetaan kokonaan kaikki teknologia. Ei ainakaan kovin helpolla lyijykynällä kirjoitettu paperi yhtäkkiä häviä vain kuin tuhka tuuleen.