Tampere
22 Jan, Friday
0° C

Proakatemian esseepankki

Epäonnistuminen on ihan okei



Kirjoittanut: Fanni Sillanpää - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Valmenna onnistumaan. Nyt.
Ben Furman
Mika D. Rubanovich
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Miksi epäonnistumisia on niin vaikea kohdata? Mikä siitä tekee niin pelottavaa ja jännittävää? Kysymyksiä, joista haluaisin oppia.

 

Ihmisillä on taipumus huomata toisten virheet helposti, mutta olla sokea omille virheilleen. Emme halua nähdä ongelmia itsessämme (Furman & Rubanovitsch 2014, 36.) Muutosta ei tapahdu ellemme muuta omia toimintatapojamme. ”Pohjimmiltaan on kysymys siitä, osaammeko kantaa vastuumme yksilöinä – ja toisaalta siitä, miten suhtaudumme muihin. On tyypillistä, että pidämme itseämme oikeutettuna johonkin ja odotamme jonkun muun järjestävän meille jotakin. Monella on motivaatio muuttaa muita, mutta ei itseään. Näemme toisen ihmisen käyttäytymisen ongelmana, mutta emme omaamme (Furman & Rubanovitsch 2014, 39.)

 

Sen sijaan, että keskittyisimme kehittämään itseämme ja ottaisimme vastuun omasta toiminnastamme, keskitymme useimmiten tekemään tulkintoja siitä, miksi joku muu tekee niin tai näin. Olisi hyvä miettiä, miten omaa toimintatapaa voisi muuttaa siten, että toisen ihmisen kanssa toimiminen sujuisi paremmin. Olemme jokainen mestareita keksimään selityksiä itsekkäille teoillemme ja takerrumme itsepäisesti illuusioon siitä, että olemme parempia ihmisiä kuin muut. Olemme vakuuttuneita omasta hyveellisyydestämme ja nopeita havaitsemaan vikoja muissa ihmisissä (Furman & Rubanovitsch 2014, 42-43.)

Olen tosi herkkä havainnoimaan omaani ja muiden toimintaa. Ja jopa ehkä hiukan mielessäni analysoin tilanteita. Havaitsen itsestäni välillä sen, kuinka mietin, että miten tuon asian olisi voinut tehdä toisin. Peilaan paljon muiden toimintaa omaani, enkä sillä periaatteella, että muut ovat paljon huonompia kuin minä itse, vaan pikemminkin siitä näkökulmasta, että minäkin teen toiminnassani noin, miten pystyn kehittämään sitä piirrettä. Introverttina ei usein näytä ulospäin sitä, että mielessäni yritän miettiä asiat ja tapahtuneet positiivisuuden kautta. Kaikella on aina jokin tarkoitus mennä juuri niin kuin se meni.

 

On olemassa ongelmia, joissa syyn tai syyllisen löytäminen on tärkeää. Jos esimerkiksi organisaatiossa on paljon sairauslomia, on hyvä pysähtyä miettimään mistä tämä johtuu, mutta yleensä selvittäminen pysähtyy johonkin, eikä sitä enää sen kummemmin hetkeen mietitä. Jos ongelmia organisaatiossa aletaan analysoimaan, käy hyvin usein niin, että analysointi kääntyy itseään vastaan ja alkaa pikemminkin huonontaa kuin parantamaan työilmapiiriä (Furman & Rubanovitsch 2014, 53.) Olemme luontaisesti kovia analysoijia, mutta on tärkeää muistaa, ettei se sovi kaikkiin tilanteisiin. Syiden ja syyllistämisen sijaan olisi hyvä pysähtyä ja miettiä ratkaisuja eri tilanteisiin, on siis hyvä suhtautua tulevaisuuteen kuin kääntää katseen menneeseen. ”On tärkeää, että ikään kuin myymme itsellemme uuden menetelmän, joka on toimivampi kuin entinen ja etsimme sen lisäksi olemassa olevia hyviä asioita.” Ratkaisumenetelmät, jotka ovat ihmisten välisiä, yritetään kaikin mahdollisin keinoin välttää blamestroming eli syyllisen etsimistä. Yksinkertaisimmillaan sanottuna, jokaisen valituksen takana on jokin toivomus. Mikäli omaksuisimme tällaisen ajattelun, ettei ole ongelmia vaan on vain toivomuksia, voisi huomaamattomasti olla suuria vaikutuksia yhteishenkeen (Furman & Rubanovitsch 2014, 54.)

 

Sen sijaan, että valittaisimme toinen toisillemme, pääsisimme pitkälle, jos opettelisimme esittämään asiat toiveina. Valittaminen on sitä, että sanoo mihin on tyytymätön, miksi se on muiden vika ja mitä kaikkea haittaa siitä on koitunut varsinkin itselle (Furman & Rubanovitsch 2014, 78.) On hauska vertailla valittamisen ja toiveiden eriäväisyyttä. Jopa hiukan huvittaa, kun miettii mitä valittaminen on. Mieleen tulee todella monia tilanteita, joissa on juuri ollut valittaminen perimmäinen syy. Itse en valittamista pysty ottamaan uskottavasti, jos siihen ei pysty perustelemaan kehityskohteita konkreettisesti. Toivomuksessa esitetään se, mitä toivotaan ja miten siihen omasta mielestä päästäisiin, jonka jälkeen vielä mietitään koko tiiminä, onnistuisiko tavoitteeseen pääsy tällaisella tavalla (Furman & Rubanovitsch 2014, 78). Jos toivomisella tuotaisiin kaikki kehitettävät asiat ilmi, uskallan väittää, että muutosta tapahtuisi enemmän ja työilmapiirissä olisi enemmän positiivisuutta havaittavissa. Jo pelkästään toivomus sanana on positiivisempi sävytteinen kuin valittaminen.

 

Yhteisen luottamuksen pahimpia rikkojia usko olevan virheiden tekemisen pelko. Jos ei ole tarpeeksi annettu tilaa tehdä epäonnistumisia, ei myöskään tapahdu onnistumisia. Apajassa on moneen otteeseen puhuttu epäonnistumisen pelosta. Tiimiläiset ja tiimi ei uskalla hypätä alueelle, jossa voisi tulla jokin virhe, koska pelätään mikä reaktio siitä voi syntyä. ”Kiitos sallivan ilmapiirin, jääkiekkoilija Mikael Granlund uskalsi tehdä MM-kisoissa ilmaveivinsä. Kun joukkueessa oli lupa epäonnistua, oli samalla lupa kokeilla rajoja – ja se johti lopulta maailmanmestaruuteen” (Furman & Rubanovitcsh 2014, 57). Vaikkei Apajassa ole edes puheissa tullut ilmi, etteikö saisi epäonnistua, mutta onko sellainen syntynyt juuri sen kautta, kun ei ole puhuttu, että olisi lupa epäonnistua. Pitäisikö meidän tiiminämme tuoda enemmän ilmi tällainen? Enkä tietenkään tarkoita, että tunnelma olisi kaikilla sama. On meidän tiimissämme ollut projekteja, jotka eivät ole onnistuneet, eikä niistä se kovemmin ole syyllistetty, mutta tiimissä on vain niin paljon erilaisia persoonia, jotka käsittelevät ja miettivät asioita eri lailla. Työelämässä on alettu käyttää käsitettä ”luonto sallii virheet”, koska luonnossakin on sattunut monia epäonnistumisia, joista onkin loppu viimein syntynyt jotain uutta ja hyvää. Ilmapiiriä voi vapauttaa kertomalla avoimesti muille omista virheistään (Furman & Rubanovitsch 2014, 57.) Ehkä meidänkin täytyisi projektitiimeissä enemmän havainnoida tilanteita ja kirjata niitä jopa ylös, jolloin voisimme viikkopalavereissa tuoda esille myös hiukan haasteelliset tilanteet ja laskea epäonnistumisen kynnystä. Itse epäonnistumisien keskellä olen yrittänyt jopa hiukan hauskuuden kautta miettiä, ettei kyllä tällaista virhettä tule enää uudemman kerran tehtyä, kun on nyt tehnyt rimanalituksen. On hyvä muistaa elämässä, että virheistä oppii!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close