Miksi useimmat ihmiset eivät tavoittele unelmiaan? Koska ihmiset pelkäävät epäonnistumista. Jos en ota askeleita unelmiani kohti, en voi myöskään epäonnistua niissä. Juju piilee kuitenkin siinä, että epäonnistumisia tarvitaan. Meidän tulee oppia kaatumaan, ja nousta sen jälkeen takaisin ylös. Silta unelmien toteutumisen ja menetyksen suunnalle rakentuu rohkeudesta. Silloin kun olemme rohkeampia kuin omat pelkomme, alkaa tapahtua.

Pelko johtaa meitä ja ihmisiä ympärillämme. Se on ristiriitainen johtaja, koska se kätkee sisäänsä valtavan määrän potentiaalia, energiaa, lahjakkuutta ja luovuutta, mutta samalla se voi myös lamauttaa meidät totaalisesti. Pelko toimii ikään kuin hälytysjärjestelmänä, jonka tavoitteena on turvallinen ja parempi tulevaisuus. Pelko on tunnetila, joka samalla rajaa elämäämme mutta toisaalta myös kehottaa meitä puskemaan eteenpäin. Pelko ohjaa meitä usein tahtomattamme, jopa sillä tasolla että me emme itse edes huomaa sitä.

Sutinen ja Kuitunen kertovat kirjassaan siitä, kuinka epäonnistumisen pelko tutkimuksiin nojaten ohjaa meitä enemmän passiivisuuteen kuin aktiivisuuteen. Ihmisen pohtiessa asioita on mielemme konservatiivinen: jos plussat ja miinukset tuntuvat yhtä suurilta, etene. Mielesi kuitenkin korostaa häpeäelementtejä huomattavasti suuremmiksi kuin oikeasti olisi syytä.

Kun teemme merkittäviä päätöksiä elämässämme, tätä mekanismia ja sen vaikutuksia on erittäin vaikeaa tunnistaa. Lyhyen aikavälin täysin mitätön epämukavuus voi estää meitä tekemästä oikeasti merkittäviä ja pidemmällä tähtäimellä tärkeitä päätöksiä. Kun tämän vaikutuksen tunnistaa ja pystyy pitämään sen myös mielessään, on jo ison askeleen lähempänä objektiivista päätöksentekoa. (Sutinen M, Kuitunen M, Mahtava moka – Uskalla, opi ja menesty, 2018)

Emme halua tehdä asioita joita emme osaa, emme halua mennä paikkoihin joita emme tiedä, emme uskalla sanoa asioita jotka aiheuttavat reaktioita. Pelkäämme uutta ja tuntematonta. Käännekohta piilee kuitenkin juuri siinä, että me osaisimme oikeissa tilanteissa tehdä juuri ne asiat, mitä meidän päämme kieltää meitä tekemästä. On mahdotonta oppia epäonnistumisista, jos emme edes uskalla yrittää. Entä jos metsästäisimme epämukavuus aluettamme? Kokisimmeko silloin enemmän? Mitä jos pyytäisimme 1000€ sijaan 2000€? Mitä se vaatisi? On loppujen lopuksi epäonnistumisista huolimatta todennäköisempää, että pääsemme kokemaan ja näkemään enemmän ja suurempia onnistumisia, jos me vain uskallamme ottaa sen ensimmäisen askeleen.

Me pelkäämme virheitä, vaikka uuden oppiminen ilman epäonnistumisia on miltei mahdotonta. Virheiden pelkääminen on melko moniulotteinen vyyhti, niin kuin ihmisluonnon kanssa yleensä tuppaakin kaikki olemaan. Mika Sutisen ja Mikko Kuitusen mukaan pelkäämme epäonnistumisia ainakin seuraavista syistä:

– Hyväksytyksi tulemisen tarve. Meillä on luontainen miellyttämisen tarve, jonka myötä haluamme antaa toisille ihmisille mahdollisimman hyvän kuvan itsestämme.

– Minäkuva. Haluamme näyttää hyvältä, loogiselta ja virheettömältä myös omissa silmissämme.

– Negatiivisuusvääristymä. Koemme negatiiviset asiat luontaisesti vahvemmin kuin positiiviset.

– Perimä. Evoluution myötä meidän sisäinen järjestelmämme on rakentunut niin, että pelkäämme epäonnistumista enemmän kuin nykymaailmassa on tarpeen.

– Persoona ja temperamenttierot, erityisesti suhtautumisemme lahjakkuuteen.

– Aikaisemmat kokemukset.

(Sutinen M, Kuitunen M, Mahtava moka – Uskalla, opi ja menesty, 2018)

Aloittelevana yrittäjänä löydän itseni usein tilanteesta, jossa jätän asioita tekemättä vain sen takia, että yksinkertaisesti pelkään epäonnistumista. Mitä tapahtuu jos epäonnistun? Mitä toinen osapuoli ajattelee, jos sanon jotain mitä hän ei osannut odottaa? Mitä jos tulen torjutuksi? Tällaiset ajatukset ovat monesti ihmisellä luonnostaan olemassa. Me suojelemme itseämme pettymyksiltä. Kukaan meistä ei halua luonnostaan pettyä, epäonnistua tai kaatua.

Proakatemialla opiskellessani on vastaan tullut usein niitä tilanteita, jossa tiimiltäni vaaditaan rohkeutta tarttua toimeen. Vaaditaan eräänlaista röyhkeyttä ottaa se mitä haluamme. Ja minä voin kertoa, että on melko vaikeaa olla röyhkeä ja itsevarma silloin, kun todellisuudessa pelkää kuollakseen. Mutta minne me voimme päästä jos emme ota riskejä? Eikö yrittämisen koko luonteessa ole kyse siitä, että opimme ottamaan tiedostettuja riskejä, josta myöhemmin seuraa tuloksia? Jos minulta kysytään, on sanomattakin selvää että jos me haluamme tässä maailmassa jotain, niin meidän pitää ottaa se. Harvoin ihmiset ovat kuitenkaan heti valmiita antamaan meille mitään, jos emme osaa sitä pyytää. Kuitenkin monesti keskuudessamme vallitsee illuusio siitä, että virheitä ei saa tapahtua ja niitä pitää välttää kaikin mahdollisin keinoin. Virheen syntymisestä muodostuu helposti jonkinlainen mörkö, jota pelkäämme.

Sutinen ja Kuitunen kirjoittavat, että Walt Disneyn kerrotaan todenneen aikoinaan seuraavasti: ”It is kind of fun to do the impossible.” Hieman samaa henkeä tarvitaan systeemisesti epäonnistumisista oppivan kulttuurin luomisessa. Jotta siinä onnistutaan, on kyettävä ymmärtämään ja kumoamaan neljä ihmiselle luontaista käyttäytymismallia, jotka ovat haitallisia systeemisen virheistä oppimisen kannalta:

1. Meille on ominaista pelätä epäonnistumista. Tämä pelko on kyettävä ylittämään, sillä epäonnistumisen pelko estää yrittämisen.

2. Meille on luontaista selittää asiat parhain päin niin, ettei meidän tarvitse kohdata epäonnistumista. Jotta mokista voisi oppia, on kyettävä objektiivisuuteen tapahtuneen äärellä.

3. Meille on luontaista hävetä epäonnistumisen paljastumista muiden edessä. Meidän on onnistuttava luomaan organisaatiokulttuuri, joka rohkaisee ihmisiä tuomaan omat epäonnistumisensa muiden opiksi sen sijaan, että niistä vaiettaisiin tai ne piilotettaisiin.

4. Meille on ominaista jättää mahdolliset epäonnistumiset analysoimatta ja porskuttaa kohti mukavampia asioita. Oppiminen vaatii systemaattista analyysia niin onnistuneista kuin epäonnistuneistakin suorituksista; sitä ilman kehitystä ei tapahdu.

(Sutinen M, Kuitunen M, Mahtava moka – Uskalla, opi ja menesty, 2018)

Paras lääke epäonnistumisen pelkoon on tietoisuus epäonnistumisen pelon syntymekanismeista ja siitä, mikä aiheuttaa ne tunteet, joita epäonnistumiseen liittyy. 

Oppivan organisaation elementtejä ovat järjestelmällinen ongelmanratkaisu, uusien menetelmien kokeileminen, omasta kokemuksesta, omasta historiasta ja muilta oppiminen sekä koko organisaation kattava tiedonkulku. Uskon näiden teemojen olevan myös keskeisiä syitä, miksi oppimismallimme Proakatemiassa on todettu hyväksi.