Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Epämukavuus on Raidia ihmiskunnalle



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Maria Veitola on nainen, joka harrastaa aikuisiällä yökyläilyä ja tekee siitä tv-viihdettä. Veitola on myös nainen, jolla on parhaaseen primetime aikaan oma tv-show, joka on vuosien varrella kohauttanut aina humalaisista vieraista paidattomiin vieraiden saattajiin asti. Veitola on lähiaikoina koreillut keltaisten lehtien kansissa lähinnä romahtamisensa takia, jonka hän jakoi julkisesti Instagram-kuvapalvelussa. Tästäkin huolimatta Veitolan surusilmien takaa paistaa läpi asenne että ”kyllä tästäkin selvitään”.

 

Maria Veitola ei ole käsikirjoittanut elämäänsä valmiiksi vaan hän on tehnyt kovasti töitä tullakseen sellaiseksi, kun hän nyt on. Verkostoituminen ja sulautuminen paikasta toiseen ovat olleet avainasemassa menestymisen polulla unohtumatta kuitenkaan aitoa työllensä omistautumista. Veitolalla ei ole ollut unelmaa, jota hän tavoittelee vaan hän ottanut vastaan kaiken sen, mitä hänelle on suotu. Onko siis kysymys ”Mihin olen menossa?” tärkeässä roolissa Proakatemian opiskeluiden edetessä? Tarvitseeko jokaisella olla yksi suuri unelma, jota haluaa tavoitella? Riittäisikö tarvittavien taitojen opettelu matkan edetessä, kun urasuunnitelmat vaihtuvatkin kukkakaupan omistajasta raskasmaansiirtoon? Tietotaidon kehittyminen ja tiedon löytäminen oikeasta paikasta ovat Veitolan mukaan tärkeämpiä ominaisuuksia ja piirteitä kuin suuren unelman tavoittelu. Pienemmät haaveet ja yksi suuri unelma ovat kuitenkin samanarvoisia ja niitä ei pidä verrata toisiinsa, eihän kukaan meistä ole samanlainen. Veitola kertoo kirjassaan kahdeksan oppia, jotka tulisi pitää mielessä onnen ja menestyksen tavoittelussa:

 

 

1) Puhu ja kuuntele kun muut vastaavat
Puhuminen ja kuunteleminen eivät ole taitoina yksinkertaisia, vaikka jokainen meistä näitä tekee päivittäin. Kun puhuu, tulee huomioida monta asiaa mm. paikka, asiayhteys, kenelle puhuu, miksi puhuu, kuinka puhuu ja miten puhuu. Koiralle ja pomolle ei puhuta samalla tavalla mutta miksi ei? Samalla tavalla on kuuntelun laita. Puhumme puhelimessa, kun samalla siivoamme tai teemme ruokaa. Puhumme ystäville ravintolassa, kun kirjoitamme samalla Whatsapp-keskusteluun viestiä. Seuraavan kerran kun sinä puhut tai kuuntelet, mieti miksi toimit juuri siinä hetkessä, kuten toimit.

 

2) Pidä huoli siitä, että pidät mielesi uteliaana
”Kehitys loppuu tyytyväisyyteen” on sanonta, jota käytän myös itse edelleen. Uteliaisuus ja oman mielenkiinnon ylläpitäminen ovat suuressa roolissa menetyksen tavoittelussa. Nykypäivänä liiketoiminta kehittyy jatkuvasti yksittäisestä toimialasta riippumatta ja tämän vuoksi onkin tärkeää pysyä ajan hermolla ja jopa hieman sen edessä. On tärkeää löytää työ, joka on oikeasti mielenkiintoinen ja uteliaisuus osaamisen syventämiseen herää kuin itsestään. Leipääntyminen omaan tekemiseen tulee estää ennen kuin on liian myöhäistä.

 

3) Älä anna helposti periksi
Inttäminen ja jankkaaminen eivät ole pidettyjä piirteitä kenessäkään, mutta sitä ei ole myöskään ”tossuna oleminen”. Periksiantamattomuus on hyvä piirre, jos sitä osaa käyttää oikein. Liiallinen jyrkkyys näyttäytyy negatiivisena kanssaeläjille mutta sen toinen ääripää voi syöstä hyväksikäyttöön. Jos muut huomaavat, kuinka helppoa on aina saada tahtonsa tietyssä asiassa läpi koska vastapuoli ei osaa pitää puoliaan ja perustella näkemyksiään, jää helposti ovimaton asemaan.

 

4) Tee niitä asioita niiden ihmisten kanssa, jotka koet sydämessäsi oikeiksi
Veitola sanoo, että sydäntä tulee kuunnella ja esimerkiksi monessa Disney-elokuvassa kehotetaan myös kuuntelemaan sydämen ääntä. ”Tee kuten sydän sanoo”. Olen miettinyt omaa toimintaani paljon ja huomannut että teen asioita yhä enemmän sydämellä kuin järjellä. Kaikissa tilanteissa se ei ole fiksuinta. Toisaalta tämä on johdattanut Veitolankin useisiin tilanteisiin, joihin ei muuten välttämättä olisi ajautunut. Tulisiko bisneselämässä sittenkin ajatella suuria päätöksiä tunteiden eikä järjen avulla. Jos valitsemme esimerkiksi oman yrityksemme johdettavat vain kirjoitettujen arvostelujen ja todistuksien perusteella, voiko supliikit mutta parhaimman asenteen omaavat jäädä näiden varjoon?  Ehkä Walt Disney luodessaan iki-ihanat prinsessat, ei puhunutkaan puuta-heinää.

 

5) Jos haluat muuttaa ulkomaille, muuta
Olen itse asunut ulkomailla noin 3,5 vuotta ihan vain koska halusin. Lisäksi Suomessa olen joutunut muuttamaan monia kertoja vanhempieni ammattien vuoksi. Ylioppilas-merkonomi hatun painaessa päähäni, toinen jalkani osoitti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Oli kauhea hinku päästä pois. Ajattelin että nyt on tilaisuuteni nähdä maailmaa koska ”vanhempana se ei olisi mahdollista”. Noiden vuosien aikana opin paljon paitsi itsestäni niin myös muista kulttuureista ja ilman näitä kokemuksia en varmasti olisi samanlainen kuin nyt olen. Veitolan neuvoa voi myös soveltaa Suomen rajojen sisäpuolelle; jos haluaa muuttaa, niin sitten tulee muuttaa. Ainoastaan omat pelot ovat esteenä kokemuksien synnylle ja pelolle ei saa antaa valtaa. Lisäksi nyt jälkikäteen ajatellen muuttoni syytä pois Suomesta, voin todeta olevani väärässä. Vanhempana on mahdollista muuttaa edelleen ulkomaille. Talven räntäsateisen kuukaudet 30 vuoden kuluttua vietän muiden suomalaisten tapaan Aurinkorannoilla suomalaista olutta lipittäen, laulaen karaokea suomalaisessa baarissa.

 

6) Jos haluat vaihtaa alaa, vaihda
Eräs tiimiläisemme halusi olla yhtenä päivänä leipuri, toisena K-kauppias ja kolmantena kenkäsuunnittelija. Monet naureskelevat hänen vaihtuville mielialoilleen, mutta on parempi kokeilla uutta ja uskaltaa sanoa se ääneen, kun olla tekemättä itse mitään. Moni ei puhu epäonnistumista Proakatemialla, mutta tämä henkilö on hyvä esimerkki siitä kuinka tonnin tappiot takaravoissa eivät vie epätoivoon. Kuinka moni voi sanoa ottaneensa ”tonnin turpaan” ja nauraa sen päälle? Tiimistämme ei ainakaan kovin moni.

Moni suomalainen tekee työtään kymmeniä vuosia ja töissä vietetään aikaa jopa enemmän kuin kotona. Onkin tärkeää löytää työ, joka itseä kiinnostaa. Jos mielenkiinnon kohde vaihtuu, tulisi löytyä uskallusta siirtyä alalta toiselle. Tämä voi vaatia uudelleen kouluttautumista ja oman ajan lisäksi myös rahallista panosta. Miksi kuitenkaan moni ei uskalla päästää rutinoituneesta ympäristö irti ja antaa palaa? Tiimiläisemme tietävät, että olen motivoitunut työskentelemään finanssialalla, jonka parissa olen toiminut noin 2,5 vuoden ajan. Olen kuitenkin sanonut, että jos kiinnostus loppuu, en aio jäädä tuleen makaamaan vaan vaihdan rohkeasti alaa. Vaikka olen nyt finanssialan pauloissa, ei se tarkoita, etten voisi työskennellä tulevaisuudessa, vaikka markkinoinnin parissa. Tärkeintä on uskallus, rohkeus ja kuten aiemmin kirjoitin, oman osaamisen ja uteliaisuuden ylläpito.

 

7) Opettele olemaan joka tilanteessa läsnä
Maria Veitolan ensimmäiset vinkit olivat puhumisen ja kuuntelemisen taidot. Läsnäolo kulkee näiden kanssa käsikädessä. On vaikea kuunnella tai puhua, jos et ole läsnä. Vaikka minulla ei olisi mitään lisää tarjottavaa johonkin keskusteluun, pystyn kuitenkin kunnioittamaan siinä olevia osapuolia aidolla läsnäolollani. Kunnioitus taas lisää luottamusta.

 

8) Opettele kestämään epämukavuutta
Epämukavuusalue on tila, johon ei kovin mielellään mennä. Tämä johtuu siitä, että se tuntuu niin kovin epämukavalta. Ja syystäkin. Miksi kukaan haluaisi vasten omaa tahtoaan tehdä mitään mikä ei tunnu omalta? Vastauksena tähän voi todeta olevan oma kehittyminen. Kun esiintyy suurelle yleisömäärälle, puhuu vierasta kieltä julkisesti tai saa suuren kaupan clousattua, adrenaliini purkautuu ja tunne suorituksen jälkeen on sama kuin huippu-urheilijalla maaliin tullessaan: ”MINÄ TEIN SEN!” Elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolella ja sinne jokaisen tulisi pyrkiä menemään. Jos ei viikottain niin aluksi vaikka kerran kuukaudessa. Epämukavuuden sieto on sama kuin Raid muurahaisille, ilman sitä lyyhistymme kumaraan ja painumme maan alle. Ja tälläisenä emme halua meitä muistettavan.

 

Ole kuten Veitola, ole BOSSLADY.

Kommentoi