Ajatuksia ensimmäisestä keväästä akatemialla

Muistan kuinka vielä ennen akatemia aikaa vanhassa arjessani, aika kului todella hitaasti ja tuntui ettei mitään tapahtunut. Nyt minusta tuntuu, että viimeiset 3 kuukautta on kulunut nopeammin kuin koskaan. Samalla tuntuu kuitenkin, että siitä on ikuisuus, kun meistä tuli jääkarhukerho joulukuussa. Virallinen nimemme on kuitenkin Roima. Tiedättekö kun on sellainen tunne, että ihan kun olisi oltu aina näin?

Tunnen onnellisuutta meidän tiimistämme, siinä on hyvä olla. Olen ylpeä siitä, miten avoimia olemme olleet toisillemme, alusta alkaen. Osa aikaisemmin, osa myöhemmin ja osa varmasti vielä tulee avaamaan itseään lisää. Monesti on yhdessä puhuttu, että Roimassa on tietynlaista herkkyyttä. Haluan pitää siitä kiinni. Roima tuntuu aidolta. Välillä saatan katsella tiimikavereitani ja miettiä, miten onnekas olen heistä kaikista. Juuri nyt olen todella onnellinen, etten päässyt opiskelemaan pitkään haluamaani alaa ensimmäisellä, enkä edes toisella kerralla. Akatemialla on hyvä olla.

Koen oppineeni tai ainakin havainnoineeni valtavasti jo kolmessa kuukaudessa, enkä malta odottaa mitä kolmen vuoden taival Roiman kanssa tuo tullessaan. Ihmisluonne kiehtoo minua ja haluan oppia sekä ymmärtää sitä entistä enemmän. Pidän valtavasti ihmisten kanssa tekemisestä, vaikka voisin samalla luokitella itseni introvertiksi. Kuormitun paljon sosiaalisista tilanteista ja välillä minun on vaikea tunnistaa, milloin menen omien rajojeni yli. Tai no, tunnistan, mutta on vaikeus pysyttäytyä niissä rajoissa. Haluan muiden ihmisten lisäksi oppia lisää myös itsestäni ja uskon että seuraavat 3 vuotta auttavat siinä.

Innostun helposti ja lähtisinkin mieluusti kaikkeen uuteen mukaan. Helmikuussa havahduin siihen, ettei kalenterissa vapaapäiviä näkynyt. Tajusin, että nyt on pysähdyttävä hetkeksi ja mietittävä, mihin omat voimavarat oikeasti riittävät. Sitä kun voi uupua myös asioista mitä rakastaa. Huomaan jo nyt suunnittelevani kalenterin paljon järkevämmin ja olen ymmärtänyt, että vaikka joka ikinen uusi projekti kiinnostaisi, on osattava valita niistä tähän hetkeen sopivimmat. Olen ylpeä siitä, miten olen havainnut omassa tekemisessäni puutteita ja onnistunut tekemään korjausliikkeitä.

Burn out kulttuuri on jotain, minkä haluaisin kitkeä kokonaan. Monen kanssa olen jutellut siitä, miten tuntuu, että akatemialla arvostetaan ’’olin eilen 12 tuntia aksulla enkä nukkunut yhtään mutta silti oon tänäänkin tullut tänne jo klo 7’’ asennetta. Siinä ei mielestäni ole mitään väärää, että on intoa tehdä ja joskus se innostus voikin ottaa todella suuren osan elämästä. On kuitenkin ikävä huomata, miten moni tuntee painetta tehdä enemmän ja paremmin, vaikka tekisi jo valmiiksi todella paljon asioita tiimin tai yhteisön eteen. Roiman kanssa olemme onneksi alusta asti puhuneet avoimesti hyvinvoinnista ja siitä miten tärkeää meille on, että kaikki jaksavat eikä kukaan kokisi oloaan uupuneeksi. Mielestäni tämän asian eteen ei voi kuitenkaan koskaan tehdä liikaa töitä, eikä pelkkä puhe riitä.

Kaiken kaikkiaan tunnen olevani oikeassa paikassa ja odotan innolla tulevia vuosia. Uskon, että jokaisella meillä akatemialla on tärkeä rooli niin oman tiimin kuin yhteisönkin sisällä. Meillä on mahdollisuus oppia ja kehittää asioita entistä paremmiksi, jotta akatemialla vallitseva innostunut ja tosia kannustava ilmapiiri säilyy jatkossakin.