Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Ensimmäinen kevät



Kirjoittanut: Roosa Haaka - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto  

Vappu on edessäpäin ja ihan juuri vaihtuu toukokuu, jolloin jäljellä on enää kaksi virallista kouluviikkoa. Mihin tämä aika menee? Vastahan aloitin Proakatemialla ja pian on jo ensimmäinen kevät tiimiyrittäjänä takanapäin. Tähän astinen matka on ollut tunnerikas, opettava ja ennen kaikkea huikea. En vaihtaisi päivääkään pois!  

Tämä kevät on kertonut minulle sen, että käytännössä tekeminen ja tiimityöskentely ovat minulle se oikea tapa oppia. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, että voin oppia ilman hirveää taistelua, jota opiskeluni oli esimerkiksi lukioaikana. Taistelulla meinaan hirveää pänttäämistä, joka ei vain tuota toivottua tulosta. Proakatemialla olen myös oppinut, että opiskelusta voi oikeasti tykätä ja se voi olla hauskaa. Tämä on ollut huikea kokea, koska aiemmin ajatukseni opiskelusta oli päinvastainen.  

 

Meidän tiimimme – Empiria 

Empirian matka alkoi jo joulukuussa juuri ennen joululoman alkamista, kun tiimit jaettiin. Ensimmäisen päivän aikana koettiin tunteita laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä tunteena päivästä minulle jäi ylpeyden tunne meidän tiimiämme kohtaan. Sen päivän jälkeen tiesin, että tästä matkasta on tulossa huikea tämän porukan kanssa ja sitä se on ollutkin. Kiitos jokaiselle Empirialaiselle! 

Vuoden vaihteen jälkeen alettiin kunnolla hommiin ja pistettiin yrityksen perustamispaperit vetämään todella nopeassa ajassa. Samaan aikaan tiimiydyttiin ja tutustuttiin toisiimme. Yksi meidän tämän kevään tavoitteista olikin, että panostetaan tiimiytymiseen ja opitaan tuntemaan toisemme paremmin. Mielestämme olemme onnistuneet tässä. Tiimiytymisen ehdoton kohokohta tämän kevään aikana oli ensimmäinen mökkipaja, jossa olimme hiljattain. Mökkipajassa koettiin tunteita laidasta laitaan, joka tuntui lähentävän meitä entisestään.  

Tiimioppiminen on opettanut minulle paljon tiimissä työskentelystä ja vahvistanut itselläni sitä ajatusta, että olen vahvimmillani, kun työskentelen tiimissä. Olen kehittynyt ja kasvanut niin yksilönä kuin tiimiläisenä tämän kevään aikana. Koen kuitenkin, että voin saada itsestäni vielä enemmän irti kuin, mitä tähän mennessä olen saanut. Proakatemialla olen oppinut sen asenteen, että niin paljon kuin olet itse valmis antamaan, niin paljon myös saat takaisin. Haluan nähdä mihin tämä itseni kohdalla johtaa, joten olen valmis antamaan kaikkeni tulevan kolmen vuoden aikana.  

 

Kevät, kesä ja tulevaisuus 

Jokainen meidän tiimistämme on ollut tänä keväänä uuden äärellä ja olemme kaikki olleet oppimassa, mitä tiimiyrittäminen on. Projektejakin olemme kerenneet pistää aluilleen ja niistä on karttunut huimasti oppeja ja koppeja, joita hyödyntää tulevaisuudessa. Yksi oppimani asia on ollut se, että monia asioita täytyy kokeilla tai testata käytännössä, jolloin pelkkä teoreettisen tason tieto ei riitä.  

Kesä on melkein ihan nurkan takana, jolloin arki muuttuu. Uskon, että pieni hengähdys kesällä tekee hyvää ja koko tiimi palaa entistä valmiimpana syksyllä sorvin ääreen. Nyt kun tietää, mitä opiskelu Proakatemialla on, niin on helpompi miettiä vastausta kysymykseen: Mitä minä haluan Proakatemialta? Tähän kysymykseen aion itse saada vastauksen kesän aikana, jotta syksyllä voin laittaa kovempaa vaihdetta silmään ja lähteä kulkemaan kohti tavoitteitani määrätietoisemmin. 

Lopuksi voin vain todeta, että en malta odottaa, mitä seuraavat kolme vuotta tuokaan tullessaan. Odotan kehittyväni niin yksilönä kuin tiimiläisenäkin sekä haluan erityisesti nähdä mihin kaikkeen me pystymme tiiminä.  

 

Kommentit
  • Sade Elo

    Samaistun esseen fiiliksiin täysin ja ihana kuulla, että oot löytänyt oman paikkasi! <3 Kiva päästä lukemaan todellisista fiiliksistä ja tunteista mikä myös heijastuu meidän tiimiin. Toivottavasti löytäisit vielä projektin missä pääset antamaan 100% itsestäsi ja koko potentiaalisi, siitä tulee huikeaa! 🙂

    5.5.2022
  • Aapo Virolainen

    Samanlaisia fiiliksiä myös mulla! Miten tämä vuosi mennytkin niin nopeasti!

    En malta odottaa Roosa 2.0 kaasu pohjassa menemistä syksyllä! Potenttiaalia löytyy anna palaa täysillä vaan🤟

    5.5.2022
Post a Reply to Sade Elo cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Sade Elo Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close