Tampere
12 Jul, Sunday
17° C

Proakatemian esseepankki

Ensimmäinen blogiessee.



Kirjoittanut: Tatu Arminen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Hyvä ystäväni kertoi minulle kerran, että rohkea ihminen uskaltaa myöntää, kun huomaa olevansa väärässä. Tämä on jäänyt mieleeni. Väärässä oleminen ja mielen muuttaminen on rehellistä ja inhimillistä ja se altistaa oppimaan enemmän. Kun kokeilet uusia asioita, joista ei ole varmuutta, voit toki epäonnistua, mutta varmasti opit uutta. Myös itsestäsi.

Minusta on erityisen tärkeää, että voi muuttaa mieltään ja myös kertoa sen muille. Rohkea ihminen uskaltaa yrittää uusia asioita. Rohkeutta on selvittää, mitkä asiat tuovat  itselle arvoa ja millä tavoin. Mikä itseä todella palkitsee. 

Minä olen luullakseni aika impulsiivinen henkilö. Kiinnostukseni kohteet ja lyhyet urapolkuni ovat kuitenkin olleet melko loogisia. Pidän selvästi jännityksestä, itseni haastamisesta ja ihmisistä. Rauhanturvakomennukset, henkilökohtaisen avustajan työ, ovimiehen työ ja myyntityöt kertovat mielestäni tästä. 

Olen viime aikoina havahtunut huomaamaan, että minua todella kiinnostaa esiintyminen. Tämä tunne on viime aikoina entisestään vahvistunut. Koronan myötä olen ehtinyt pysähtyä ajattelemaan ja suunnittelemaan. Myyntityö ei olekaan enää tuntunut niin palkitsevalta kuin ennen. Olen kyseenalaistanut omaa ”myyntimiehen” profiiliani. Olen kyseenalaistanut myös statustani, mikä on varmaankin tervettä. Uudet tuulet ovat puhaltaneet minulle, koska olen antanut siihen mahdollisuuden. 

Aionkin nyt kokeilla esiintymistä uudella tavalla. Esiintyminen ei ole enää pelkkä harrastus, niin kuin se on aiemmin ollut. Olen laulanut ja soittanut kitaraa harrastuksena vuosia, ja palaute on ollut rohkaisevaa. Mallin töistä innostuin viime vuonna ja olen tehnyt niitä pienimuotoisesti muiden töiden ohella. Olen aiemmin hakeutunut projekteihin, jossa pääsen näyttelemään vain, kun tilaisuudet ovat kävelleet eteeni. 

Tästä eteenpäin aion luoda itselleni mahdollisuuksia toteuttaa haluani esiintyä. Yrittäjänä pohdin, kuinka työllistyä ja vaurastua tätä kautta. Suunnitelmat eivät ole valmiit, mutta suunta on. 

Onni potkaisi minua pari päivää sitten, kun pääsin koejaksolle RekryDiili Oy:n markkinointivastaavaksi ja somekasvoksi. Pääsen esiintymään, toteuttamaan sisällöntuotantoa ja brändäämään. Nämä ovat teemoja, jotka tukevat kiinnostuksiani ja visioitani. Tuntuu, että etenen. Olen myös hakeutunut moniin projekteihin mainosten ja jopa elokuvien parissa. Niistä saatatte kuulla myöhemmin. Musiikkiharrastustani olen vienyt hiljalleen eteenpäin. Olen löytänyt sellaisia henkilöitä, jotka haluavat myös kokeilla siipiään musiikin parissa. Mallin ja promoottorin työt kulkevat edelleen mukana pienimuotoisesti. Esiintymistä on monenlaista. Täytyy vielä jäsennellä ajatuksiani siitä, mihin panostaa ja käyttää eniten aikaa. 

Olen elämäntilanteessa, joka sallii mahdollisimman hyvin asioiden kokeilemisen. Proakatemia unelmien kouluna, on siinä suuressa roolissa. Mielestäni ihmisten tulee antaa itselleen mahdollisuuksia irrota arjen tavallisesta rytmistä, suunnitella aikaansa sekä kysyä, onko onnellinen siitä, mitä tekee.

Vuoden 2020 kevät on ollut monella tapaa mielenkiintoinen. Olen perustanut kaksi yritystä. Yrittäjäkoulussamme Proakatemialla, pistimme pystyyn Revena Osk osuuskunnan. Revenan kautta tiimimme on päässyt kokemaan tiimioppimisen saloja ja kompleksisuutta. Revenan kautta olemme startanneet monta toimivaa liiketointa ja projektia. Tiiviissä, koulun ja liiketoiminnan yhdistävässä arjessa olen ollut intensiivisen reflektoinnin valaisema. Minun on täytynyt oppia itsestäni paljon, jotta olen kyennyt johtamaan itseäni sekä toimimaan tiimin johtajana muille. Perustin myös hiljattain toiminimen selkeyttääkseni monitahoista yrittäjän polkuani.  

Revenan liiketoimista voin nostaa esille muutaman. . Pihuri on neljän nuoren miehen piha-alan yritys. Pihuri huoltaa tehokkaasti, reippaalla asenteella ja räätälöidyillä toteutuksilla kuntoon pihan kuin pihan. Pojilla ovat hommat lähteneet hienosti alkuun Tampereen ja Pirkanmaan alueella ja he ottavat hienosti koppia tästä markkinasta. Olen itse tuore kahvilayrittäjä Revenan kautta. Revenasta kuusi innovatiivistä ja rohkeaa nuorta yrittäjää ostivat Tönö-kahvilan itselleen. Tampereen Eteläpuistossa sijaitseva Tönö on myös Proakatemialta lähtöisin. Yrittäjänvaihdoksen myötä se pysyy edelleen Proakatemialla. Kahvilatoiminta starttaa koronaviruksesta huolimatta, vaikkakin tilanteen huomioiden Tampereen Eteläpuistossa 1.6. Tervetuloa Tönölle nauttimaan Eteläpuiston kauniista miljööstä, kahvilan maistuvista antimista sekä rennon lämpimästä asiakaspalvelusta.

Toivottavasti kirjoitukseni herätti ajatuksia ja inspiroi ajattelemaan. Arkemmehan on suurelta osin työtä. Siksi työn tekoa ja työtä itsessään kannattaa pohtia syvin ajatuksin. Uskaltakaa yrittää uusia asioita, tuoda esiin kiinnostuksianne ja harrastuksianne. Olkaa itsellenne armollisia ja sallikaa mielenmuutokset. Asioita on hyvä pohtia ennakoiden ja rauhallisesti.

Kiitos ajastanne!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close