


Ennen aamiasta
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Minkälainen vaikutus voisi olla päivään tai elämään, jos aamut eivät olisi kaoottisia? Miksi pitää säntäillä aamulla joka suuntaan ja, kun vihdoin pääsee töihin, menee tunti pelkkään rauhoittumiseen ja omien ajatusten kokoamiseen? Vaihtoehtona on kuitenkin se, että on järjestelmällinen jo edellisenä iltana, herää aamulla ajoissa sekä löytää itselle sopivan rutiinin arkiaamuihin. Uskon, että hallituilla arkiaamuilla voi olla suuri positiivinen vaikutus elämään.
Varmasti jokainen meistä on joskus sanonut, ettei ole aikaa johonkin. Laura Vanderkamin mukaan aamun kaaos on yksi syy siihen miksi ihmisillä ei ole aikaa, koska aamuja ei käytetä ajallisesti järkevästi. Jo aamusta seurataan sosiaalista mediaa ja sähköposteja, jotka eivät ole tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä. Näihin asioihin menee turhaa päivän parasta energiaa.
Riippumatta siitä onko aamuihminen vai ei, on aamu kuitenkin parasta aikaa käyttää tärkeiden asioiden hoitamiseen. Vanderkamin mukaan jokainen voi myös opetella aamuihmiseksi esimerkiksi tekemällä asioita, jotka ovat mielenkiintoisia tai innostavia. Näin on helpompi herätä aamulla, koska on tiedossa jotain mieleistä. Vanderkamin mukaan suurin syy siihen miksi joku ei ole aamuihminen, on koska aamu edustaa kaikkea sitä mitä pitäisi sinä päivänä tehdä. Mietin, että mukavat asiat aamulla voisivat olla esimerkiksi kirjan lukeminen, hyvä aamupala tai treeni.
Urheilemisesta puheenollen, menestyneet ihmiset urheilevat aamulla aikaisin jo ennen aamupalaa. Päivä lähtee käyntiin hyvin, terveellisesti ja stressittömämmin. On virkeä olo aamusta alkaen ja mitä todennäköisemmin sen jälkeen ei väsytä yhtä paljon kuin urheilematta. Urheilemisen jälkeen tekee helpommin myös terveellisiä valintoja ruokapuolella, joka edistää jaksamista ja tukee päivän energiatasoja. Lisäksi, kun urheilee heti aamusta, ei sitä tarvitse enää illalla pohtia. Mitä todennäköisemmin treeni on tehokkaampi myös aamulla kuin illalla, jolloin energiatasot ovat usein lopussa.
Yksi syy miksi aamu kannattaa käyttää tärkeiden asioiden tekemiseen, on yksinkertaisesti se, että silloin muistikin toimii paremmin eikä unohda hoidettavia asioita helposti. Kun taas se aika päivästä, jolloin energiatasot ovat vähäiset, kannattaa käyttää rutiinitehtäviin. Tämän takia juuri on hyvä tehdä asiat tavoiksi ja rutiininomaisiksi. Silloin säästyy energiaa eikä tarvitse käyttää niin paljon kontrollia asioiden hoitamiseen.
Vaikka urheilukin voi myös olla periaatteessa rutiininomaista, sitä suositellaan harrastettavan joka tapauksessa aamuisin. Luulen, että syy on se, että se on tärkeää hyvinvoinnille ja, jos urheilu lipsuu iltaan, sitä ei tule tehtyä. Lisäksi urheilu illalla voi haitata unenlaatua. Uskonkin, että jos haluaa menestyä, on tärkeää huolehtia myös itsestä. Mikä tarkoittaa huolehtimista levosta, ravinnosta ja liikunnasta. Välillä voi olla hyvä kysyä itseltä onko nämä asiat elämässä kunnossa? Ne ovat kuitenkin perus asioita, jotta jaksaa hyvin.
Uskoisin, että jokainen haluaa pitää elämän tasapainoisena. Kai jokainen myös haluaa huolehtia itsestään ja olla läsnä perheelle ja ystäville. Kuitenkin edellä mainitut asiat kärsivät ensimmäisenä ajanpuutteen ja kiireiden vuoksi. Tämän takia on tärkeää opetella hallitsemaan hyvin omaa ajankäyttöä sekä etenkin aamuja, mitkä liian useilla ihmisillä on täysin hukattua hyvää aikaa.
Lukemassani kirjassa oli hyvä esimerkki siitä, kuinka voi lähteä liikkeelle ajanhallinnassa. Usein kun ihmiset haluavat laihduttaa, he aloittavat ruokaremontin kirjoittamalla ruokapäiväkirjaa. Näin näkee paperilla mitä syö ja huomaa, jos päivässä on esimerkiksi naposteluita, joita ei itse ole tiedostanut. Sama idea pätee ajanhallintaan. Aloittaa voi kirjoittamalla ylös jokaisen tunnin kohdalle päivässä mitä tekee tai ei tee, niin näkee, kuinka tehokas on tai kuinka tehokas on luullut olevansa.
Successful people do in the mornings:
- Nurturing careers (focused work)
- Nurturing relationships (spending time with the kids)
- Nurturing themselves (exercising)