Tampere
28 Nov, Saturday
0° C

Proakatemian esseepankki

En enää etsi elämälle mitään merkitystä…



Kirjoittanut: Petteri Kiuru - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Elämän tarkoitus
Frank Martela
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

…Ei sitä kukaan kuitenkaan tiedä. Näin laulaa Ursus Factory kappaleessaan Eksistentiaalinen biisi. Itse tykkään kovasti siitä biisistä. Siinä on jotain ihanaa nykypäivään liittyvien isojen kysymyksien ironiaa ja, onko niillä mitään merkitystä. Kappaleessa myös lauletaan ”luin monta sivuu Hararin kirjaa”. Itse olen lukenut satoja sivuja Hararin kirjoja. Ehkä minäkin sitten olen ”viiden pennin lukiolais-Nietzsche”. Itse ainakin olen kyllästynyt valittamiseen ja vielä enemmän löytämiseen. Onhan se mielenkiintoista, kun elämä on täynnä yllätyksiä ja odottamattomia sattumia. Välillä toivoisin kuitenkin elämän olevan vähän tasaisempaakin. Ei ole mitään pahaa, että välillä asiat rullaisi hallitusti eteenpäin ja mikään ei tulisi yllätyksenä. Toisaalta itseni tuntien. Kyllästyisin siihen vielä nopeammin.

Valehtelisin jos väittäisin, että en olisi ikinä kyseenalaistanut elämää. Elämän merkitystä tai elämän tarkoitusta. Kerran jopa olen ollut niin lopen kyllästynyt elämässä sisällä olevaan taisteluun, tuskailuun, ahdistukseen, kipuun ja pettymyksiin. Niin paljon, että kyseenalaistin oikeasti sitä, että onko tällä mitään merkitystä. En ollut itse tuhoinen. Kyseenalaistin vain oikein kunnolla koko elämän tarkoitusta. Minkä ihmeen takia me olemme olemassa tässä universumissa ja minkä ihmeen takia meille annetaan tämä ”siunaus” olla elossa. Jos tämä on kaikki vain tätä samaa ”taistelua”. Tästä on jo muutama vuosi aikaa. Nyt kun katson taaksepäin sitä aikaa. Huomaan, että siinä saattoi olla itsellä pientä eksistentiaalista kriisiä havaittavissa.

Olen ollut aina kova pohtimaan oikeastaan kaikkea mikä liittyy elämiseen. Tunteita, ajatuksia, ihmissuhteita, perhesuhteita, ystävyyssuhteita ja no suhteita aikalailla ihmisissä ja asioissa. Myös sitä suurta merkitystä tälle kaikelle. Esimerkiksi oma ajatukseni maapallon ulkopuoleisesta elämästä on se, että olisihan se nyt ihan pähkähullua, jos olisimme maapallolla ainoat tietoiset oliot olemassa.

 

Tuskin mitään keittiöfilosofiaa

 

”Amerikkalainen astrofyysikko Neil deGrasse Tyson kirjoittaa: ”Maailmankaikkeudella ei ole minkäänlaista velvoitetta olla ymmärrettävä.” Ajatus olisi huvittava, ellei se olisi niin totta.” (Martela 2020, 22).

Voi olla hyvinkin mahdollista, että me ihmisinä tiedämme liikaa. Ehkä me olemme liian kehittyneitä. Näyttää siltä, että mitä pidemmälle menemme monellakin eri osa-alueella maailmassa. Me teemme siitä vaikeamman ymmärtää, hallita ja pelastaa. Meillä on kova kiire ymmärtää kaikkea meidän ympärillämme olevaa, että välillä unohdamme ymmärtää itseämme. Tai edes meitä ihmislajina. Nämä kun lyödään yhteen niin ihmettelen, että täällä ei kaikki ole eksistentiaalisessa kriisissä. Isoin ironia saattaa olla se, että ennen kuin me täysin ymmärrämme omaa lajiamme tässä kaikessa. Niin me olemme saattaneet tuhota jo oman osuutemme maailmasta. Saati sitten monen muun eläinlajin osan tästä maailmasta.

 

Valoa tunnelin päässä

 

Mikä Frank Martelan kirjasta Elämän tarkoitus (2020) tekee loistavan. On kirjan yksinkertaisuus sen kaikessa monimutkaisuudessa. Ei elämällä ole mitään yhteistä isoa tarkoitusta. Meidän jokaisen elämällä on se tarkoitus minkä me siitä luomme. Isompi kysymys kuitenkin on meidän omien elämiemme merkityksellisyys ja kenelle? Tehdäkseen omasta elämästään merkityksellistä,  niin meidän pitää ymmärtää elämämme kolme perustarvetta.

Ensimmäinen näistä tarpeista on autonomian tarve. Meidän ihmisten pitää pystyä vaikuttamaan omaan elämäämme. Meidän pitää pystyä elämään meidän elämäämme omien mieltymyksiemme mukaisesti. Toteuttaa omia kiinnostuksen kohteitamme ja tavoitella arvokkaina pitämiämme asioita. Toinen perustarpeista on kyvykkyyden tarve. Elämässämme on tärkeää olla kyvykäs jossain asiassa. On se sitten työpaikalla koodaajana tai omassa harrastuksessa vaikka kyvykäs biljardin pelaaja. Voimme kokea kyvykkyyttä olemalla kirjaviisas tai ihan vain silloin kun opimme jotain uutta. Kolmas perustarve on yhteenkuuluvuuden tarve. Ihminen omassa elämässään tarvitsee muita ihmisiä. Yhteyttä toisiin ihmisiin. Me tarvitsemme elämäämme välittämistä. Meidän kuuluu välittää toisistamme ja saada toisilta välittämistä itsestämme.

 

Oliko se sittenkään valoa tunnelin päässä?

 

Kovin simppeliltä kuin kaikki kuulostaakin. Määrää omasta elämästäsi, toteuta omia kykyjäsi ja kehitä niitä sekä ole yhteydessä muihin ihmisiin. PAM. Sinun elämäsi on merkityksellistä. Miksi se ei voisi olla noin simppeliä? Koska toisaalta se on ja toisaalta ei. Autonomian meiltä voi viedä helposti, vaikka pomo työpaikalla tai parisuhteessa ei lähdetäkään sinne matkakohteeseen, minne sinä olisit halunnut. Koetko, että et ole kyvykäs oikein missään? Saattaako joku sanoa, että et osaa jotain? Oletko yksin ja kukaan ei tunnu ymmärtävän sinua? Tätähän meidän elämämme välillä on. Minä, minä ja vielä kerran minä. Pomo tekee tämän aina minulle. En ole hyvä missään. En saa ikinä sanan valtaa. Minulla ei ole ketään eikä kukaan ymmärrä minua.

Myönnettäköön, että erittäin kärjistetysti laitoin nyt asian perspektiiviin, mutta toivottavasti ajatus rupeaa aukeamaan. Elämämme ei näytä olevan merkityksellistä vain, koska se on minun elämäni. Mikäli oma elämäni sisältää vain minut ja omat ajatukseni, tunteeni ja toimintoni. Niin miten se voisi olla merkityksellistä? Se mikä siitä kaikesta tekee merkityksellistä, on muut ihmiset sinun omassa elämässäsi. ”Elämän merkityksellisyys syntyy siitä, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille.” (Martela 2020, 127.) Juuri tämän takia luulen, että siksi kaikissa perustarpeissakin vaikuttaa meidän itsemme lisäksi muut ihmiset. Muut ihmiset joko voivat auttaa tarpeen täyttymisessä omalla toiminnallaan tai sitten vaikeuttaa tarpeen täyttymistä. Itse vaikutamme taas tarpeen täyttymistä tilanteessa, että teemme itsestämme merkityksellisiä. Kaikki kulkee käsikädessä. Kirjassa on lainaus ranskalaiselta filosofi Maurice Merleau-Pontylta. ”Olemme toistemme myötävaikuttajia täydellisesti toteutuvassa vastavuoroisuudessa, meidän perspektiivimme liukuvat toisiinsa, yhteisen maailman kautta olemme olemassa yhdessä.” (Martela 2020, 128-129.)

Tässä nykypäivän individualistisessa maailmassa helposti unohtuu, kuinka tärkeätä meidän omien elämiemme kannalta on olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Tilanne voi olla niin yksinkertainen kuin. ”Otat suuria harppauksia kohti työmaata, koska olet myöhässä töistä. Edessä kävelee vanhempi rouva ja hän ei voi päästää sinua ohi, koska ei ole tilaa jalkakäytävällä. Turhautuneena laahustat hänen takanaan ja manaat mielessäsi hitaita ihmisiä.” Kaikki ihmiset maapallolla eivät ajattele näin tilanteesta, mutta voin rehellisesti sanoa, että itse olen joskus ajatellut näin. Tarkemmin kuin asiaa miettii, niin ei se ole toisen ihmisen vika, että hän ei pääse lujempaa. Se on minun oma vika, koska olen myöhässä jostain syystä. Minkä itse olen itselleni aiheuttanut. Pelkkä ajatuksen vaihto omasta navasta pois voi tuoda jo paljon enemmän yhteenkuuluvuutta tähän maailmaan.

Itsellä heräsi kirjaa lukiessani ajatus individualismista verrattain metsästäjäkeräilijöihin. Mietin sitä, että onko individualismi synnyttänyt yksinäisyyden? Ei ehkä täysin, koska metsästäjäkeräilijöiden aikaan pahin mitä voi tapahtua oli joko tulla syödyksi tai saada karkotuksen heimostaan. Metsästäjäkeräilijät elivät heimoissa. Heimot ei ollut noin 150 henkeä suurempia. Heimossa kaikki tunsi toisensa ja kaikki asiat tehtiin yhdessä. Metsästettiin ja keräiltiin yhdessä. Loppu aika sitten leikittiin ja hoidettiin jälkikasvua. Niin tiiviissä yhteenkuuluvuudessa on vaikea ajatella, että kukaan olisi ollut yksinäinen. Varma tapa yksinäisyyteen tosiaan oli se, että teit heimoa kohtaan jotain pahaa ja tulit karkotetuksi. Pistää miettimään kuinka pahasta individualismi oikeasti on, koska se luo yksinäisyyttä todella paljon. Jos ajattelet vain omaa itseäsi ja omaa menestystäsi muiden ihmisten kustannuksella. Huomaat jossain kohtaa olevasi todella yksin.

 

Lopuksi

 

Vielä lainatakseni Ursus Factorya samasta kappaleesta. ”Mikä tärkeintä on, fiilis uskomaton. Vai se, että tyypit sietää toisiaan?” Ollaan yhdessä ja tehdään yhdessä. Pidetään toisistamme huolta, välitetään ja arvostetaan toisiamme. Koska maailma ei ole tehty minua varten. Vaan meitä varten. Maailma ei pyöri oman napani ympärillä. Vaan auringon, joka mahdollistaa meidän yhdessä elämisen täällä pallolla. Muistetaan yhdessä, että me kaikki olemme tässä samassa veneessä.

Frank Martela onnistui kyllä avaamaan taas lukkoja omassa päässäni. Ennen kirjaa koin samanlaisia ajatuksia kuin Kolmas Nainen -yhtyeen kappaleessa Elämän Tarkoitus.

”Osoita taas elämän tarkoitus. Oon ehtinyt jo unohtaa sen.”

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close