Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Empirian talous: Oppeja & koppeja



Kirjoittanut: Tony Kalliala - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Syysloman alettua istuin linja-autossa määränpäänäni kotikaupunkini Turku. Katselin ikkunasta ohi viliseviä maisemia ja aloin miettimään kulunutta syksyä sekä kokemuksiani Empirian taloustiimistä. Ei mennyt kauaa, kun tajusin jo lyhyessä ajassa oppineeni paljon osuuskunnan talouden pyörittämisestä. Tästä sain idean, että voisin tänne esseepankkiin hieman jäsennellä kuluneen syksyn opeistani.

 

  • Alv vähennykset

Päätin heti aluksi, että haluaisin jakaa tiimille ymmärrystä talousasioista ja otin tavoitteekseni pitää viikoittain taloussoluja. Viikkotavoitteesta on jääty hieman, mutta pari solua olen kerennyt pitää ja tarkoitus on jatkaa niitä kahden viikon välein. Soluista ensimmäinen oli ALV-solu, joka oli tiimille paikallaan ja josta sainkin paljon kiitosta tiimiltä. Koen, että sain myös itse todella paljon irti kyseisen solun pitämisestä.

Ymmärsin arvonlisäveron käsitteen ja toimintaperiaatteen pintapuolisesti jo aikaisemminkin, mutta syventyessäni aiheeseen paremmin, koin valaistumisen hetkiä. Opin esimerkiksi, että arvonlisäverot tilitetään tavallisimmin, joka kuukaudelta ja ilmoitus tilitettävistä veroista tehdään tällöin aina kalenterikuukautta seuraavan jälkeisen kuukauden 12. päivään mennessä. Jos vuotuinen liikevaihto tulee ennustettavasti olemaan alle 100 000€, voidaan tilitykset tehdä vastaavasti, mutta kolmen kuukauden välein. Näin toimimme tällä hetkellä myös Empirian kanssa.

Tiesin, että alveista tehdään myös jonkinlaisia vähennyksiä, jonka lisäksi tiedin myös, että yritys voi ostaa esimerkiksi puhelimia ja läppäreitä ilman, että joutuu maksamaan niistä alvia. En kuitenkaan ennen tarkalleen tiennyt, miten se oli mahdollista. Nyt ymmärrän! Kaikki pohjautuu Suomen verotuslakiin, jonka mukaan arvolisäverovelvolliset yritykset ovat oikeutettuja vähentämään hankinnoista koituneet alv-kustannukset myyntien alv-saamisista. Entä jos hankintojen alvit ylittäisivät myynneista saatujen alvien määrän eli alv-tilitys olisi negatiivinen? Ei hätää, yritykset voivat saada myös arvolisäveronpalautuksia.

 

  • Kirjanpitäjäyhteistyö

Akatemialle palattuani ja taloustiimin muodostuttua, sovimme kirjanpitäjämme kanssa tapaamisen heidän toimistollaan. Kiitokset Bullet Taloushallinnolle vieraanvaraisuudesta ja hyvin toimineesta yhteistyöstä! Tiesin, että ulkoistettu kirjanpito voisi helpottaa yrittäjän arkea, mutta en tajunnutkaan, että yrityksen talouden hoito voisi muuttua näin helpoksi. Olemme Bulletin Helin kanssa pitäneet yhteyttä aina tarvittaessa, lähinnä sähköpostitse. Lyhykäisyydessään yhteistyömme on tarkoittanut sitä, että käytämme yhteistä Netvisor taloushallintoohjelmistoa, jonka kautta Heli saa tietoonsa yrityksen tulot ja menot sekä ilmoitettavat alvit ja tapahtumien kuitit. Osuuskuntamme jäsenet voi itse luoda myyntilaskuja, jotka taloustiimi sitten käy hyväksymässä ja lähettämässä. Myös kaikki ostolaskut tulevat suoraan Netvisoriin näkyviin. Netvisorin lisäksi silloin tällöin toimitamme kirjanpitäjälle kuitteja esimerkiksi pankkikorttimaksuista tai suoraan verkkopankeista tehdyistä tilisiirroista.

Työ voisi olla liian helppoa ja siksi olemme päättäneet käyttää myös Atte Takamaalta ostamaamme Kroisosta eli osuuskunnan sisästä kirjanpitoa varten suunniteltua Excel-ohjelmistoa. Kroisoksen avulla pysymme kartalta jäsenten laskutushommilla tai projekteilla tienatuista rahamääristä osuuskunnan sisällä. Ohjelmisto on ollut tätä varten loistava työkalu!

 

  • Yhteisövero

Pidimme viime viikolla taas taloussolun, jossa pureskelimme yhteisöveron käsitettä sekä peilasimme sitä käytäntöön miettiessämme, miten se vaikuttaa Empiriaan. Totesimme yhdessä tuumin, että yhteisövero realisoituu kohdallamme vuoden vaihteessa ja että meidän pitää nyt yhdessä miettiä kuinka paljon vuotuista 20% veroa haluamme maksaa tekemästämme voitosta. Opin itse eniten yhteisöihin liittyvistä verovähennyksistä ja kuluista, joita liiketoiminnassa ei voi vähentää. Liikevoittoa ei esimerkiksi pienennä, jos ostat paljun mökille “edustuskäyttöön”. Liiketoiminnan kannattavuutta se kyllä pienentää.

Tällä hetkellä voittoa meillä olisi noin 20 000€, joka koostuu sisäisessä kirjanpidossamme suurimmaksi osaksi jäsentemme tekemistä laskutustöistä. Jos tilikautemme päättyisi nyt, maksaisimme yhteisöveroa 4 000€, joten on ihan aiheellista miettiä, voisimmeko esimerkiksi järkevillä hankinnoilla pienentää maksettavan veron määrää. Juteltuani vanhemmille tiimiyrittäjille, moni sanoi, että ennen tilikauden päättymistä usein ostetaan esimerkiksi uusia tietokoneita tai investoidaan projekteja varten tehtäviin hankintoihin. Myös poistot on muistettava, mikäli osuuskunnalle on tehty kalliimpia hankintoja. Poistot tarkoittaa verovähennyksiä hankinnoista, joita ei voida vähentää verotuksessa täysimääräisesti vuosittain, vaan vähennetään pikkuhiljaa vuosittain prosenttiosuuksien mukaan menojäännnös- tai tasapoistoina.

Verovähennykset ovat jokaiselle yrittäjälle tärkeä aihe ymmärtää. Kokonaisvaltaisen ymmärryksen kautta voit optimoida yrityksesi veronmaksua niin, että se palvelee yrityksen kasvua ja myös sen kautta yhteiskuntaa pidemmällä tähtäimellä.

 

  • En ymmärrä vielä tarpeeksi

Olen oppinut syksyn aikana paljon, mutta talousasioista ei voi ikinä ymmärtää tarpeeksi ja toistaiseksi voisin kutsua itseäni melko untuvikoksi niihin liittyen. Seuraavaksi haluaisin oppia budjetointia sekä tekemään kannattavuuslaskelmia Exceliin. Heitä koodia vaikka Teamsissa, jos koet tietäväsi näistä jotain ja haluaisit sparrailla. Opettamalla oppii parhaiten! 😉

Kommentit
  • Elmeri Sikala

    Hyvin jäsennelty, asiapitoinen kirjoitus. Tekstiä on helppo lukea ja ydinasiat on selitetty todella ymmärrettävästi. Vanhana kriitikkona yllätyin itsekin, etten keksinyt parannettavaa. Hyvä Tiikeri!

    13.11.2022
Post a Reply to Elmeri Sikala cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Elmeri Sikala Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close