Tampere
23 Apr, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Elämäni merkityksellisyys



Kirjoittanut: Tea Kivinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
Frank Martela
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Olen viimeisen vuoden ajan pohtinut elämääni ja siihen liittyviä asioita. Isoin ja painavin asia, jota ajattelen ja paljon on elämäni tarkoitus tällä hetkellä. Missä olen, mitä teen, olenko onnellinen, kuinka voin olla paras versio itsestäni. Olen siis pohtinut paljon elämäni merkitystä ja nimenomaan elämäni merkityksellisyyttä, sekä sitä, kuinka voisin itse auttaa itseäni tekemään elämästä merkityksellistä ja löytäisin keinoja elää elämääni niin, jotta voisin kokea sen olevan merkityksellistä. Minun uskomukseni on jo usean vuoden ajan ollut se, että elämästä elettävää tekee se, että ihminen on onnellinen. Kirjoitin aikaisempaan oppimissopimukseenikin siitä, kuinka minä uskon niin, että onnea voi olla mikä tahansa ja onnea voi saada mistä tahansa. Sitä voi itse haalia ja saada aikaan. Uskon, että ihminen pystyy halutessaan mihin vain. Sain inspiraationi tämän esseen kirjoittamiseen suomalaiselta tutkijafilosofi tietokirjailija Frank Martelalta, jonka elämän työ on tutkia hyvää elämää sekä elämän pohjimmaista merkityksellisyyttä.

 

Minulle koko viimeinen vuosi on ollut henkistä kamppailua jaksamisen ja motivaation puutteen kanssa. Kuitenkin aloin tehdä elämässäni muutosta keväällä, kun tajusin elämäni menevän aika kovaa vauhtia alamäkeen. Tuli kesä ja aloin löytää taas itseäni uudelleen. Löysin onnea elämän pienistä asioista ja ajattelin, ettei elämäni ehkä sittenkään ole niin katastrofi, kuin mitä minä olin ajatellut tai millaista siitä olin päässäni tehnyt. Päätin silloin, että tästä eteenpäin minun on pakko alkaa keskittymään enemmän itseeni ja asioihin, jotka tekevät minusta iloisen ja antavat minulle onnellisuutta, koska sillä minä elän. Siis oli minun löydettävä elämääni merkityksellisyys, jotta pääsisin takaisin jaloilleni. Tällä hetkellä tässä pisteessä minä olen onnellinen ja voin hyvin, mutta epäonnistumisen pelko ja riittämättömyyden tunne sekä huono itsetunto ajoittain estävät minua tekemästä asioita tai menemästä epämukavuusalueilleni, mutta kaikesta siitä huolimatta olen päättänyt, että rohkenen pikkuhiljaa, sillä hiljaa hyvä tulee ja kyllä kaikki tapahtuu aikanaan. Asioilla on aina tapana järjestyä.

 

Siihen merkityksellisyyteen tarttuakseni haluan aloittaa tämän tarinan siitä, kun ensimmäisen kerran tajusin löytäneeni merkityksellisyyttä nyt kuluneen vuoden aikana, mitä olen ammattikorkeassa opiskellut. Eihän elämässä ole järkeä ilman merkityksellisyyttä, eihän? Merkityksellisyyden tunne tarkoittaa minulle sitä, että silloin kun teen asioita, saan siitä iloa, onnea, motivaatiota ja jopa intohimoa. Ainakin yhdestä asiasta olen Frankin kanssa samaa mieltä, kun hän luennollaan hienosti sanoitti sitä, kuinka merkityksellisyys tulee yhteydestä toisiin ihmisiin. Minun elämästäni tulee merkityksellinen, kun minä olen merkityksellisessä yhteydessä muihin ihmisiin, mutta myös omaan itseeni (Martela F. 2017). Voisin sanoa, että elämästä tekee merkityksellisen se, kun tekee asioita, jotka antavat hyvää oloa, oli se sitten uuden oppiminen tai vanhan kehittäminen, kunhan se tuntuu itsestä tärkeältä ja hyvältä. Vaikka merkityksellisen työn tekeminen onkin tärkeää, haluan tässä esseessä tarttua siihen, kun Proakatemialle saapui uusi erä pingviinejä ja minä sain kunnian olla heidän tutorinaan. Voin jopa jollain tapaa rinnastaa tätä kokemusta merkityksellisen työn tekemiseksi, sillä sitä se minulle oli.

 

Ihmisen psykologisista perustarpeista yksi merkittävin on hyvän tekeminen. Frank sanoo liveluennollaan, että silloin kun ihminen kokee, että tekemällään työllä on jonkinlainen myönteinen vaikutus muiden elämään, niin silloin ihminen varmasti kokee työnsä merkitykselliseksi (Martela F. 2017). Juuri tätä minä haen takaa. Matkan alkutaival oli mahtava juuri siksi, että minä koin suunnattoman paljon tekemiselläni olevan merkitystä heille, jolloin koin suuresti onnellisuutta siitä, että sain ja saan edelleen olla osa sitä kaikkea ja myös osa heitä. En ole paljoa viimeisen vuoden aikana tehnyt merkityksellisiä asioita tai ainakaan en ole kokenut tekemisiäni merkityksellisiksi ja nyt vihdoin, kun orientoivat viikot alkoivat elokuun puolessa välissä, olin aivan täpinöissäni ja meinasin haljeta ilosta ja onnesta. Totta kai siihen kaikkeen liittyi ihan valtavan suuri vastuu. Olimme tuutorikollegoideni kanssa erittäin merkittävän tehtävän äärellä, sillä oli meidän vastuullamme saada jokaisen uuden Proakatemialaisen koulu käynnistymään mallikkaasti. Aika kului nopeasti ja yhtäkkiä tajusin, että joka ikinen heistä on minulle äärettömän tärkeä, olen onnistunut tehtävässäni ja matka heidän kanssaan ei ole edes lopussa. Tajusin yhtäkkiä, että minä ehkä kuitenkin olen siellä, missä minun pitää ja matkalla merkitykselliseen elämään, jonka hankkimista aion työstää myös oman tiimini kanssa. Haluan löytää sitä samaa fiilistä ja energiaa minun tiimiläisistäni, mitä sain kokea tutoreidessani täysin tuntemattomia ihmisiä tehden heistä minulle ystäviä ja jopa tulevia liikekumppaneita. Laittaisin tämän kyllä ehdottomasti parhaimpien minulle tapahtuneiden asioiden listalle, sillä onhan tämä nyt ollut aivan äärettömän siistiä kokea ja kokemusta etenkin jäi käteen enemmän kuin olisin edes osannut kuvitella.

 

Olen tällä hetkellä meidän tiimissämme HR:n roolissa ja myönnettäköön, etten ole sitä titteliä kovinkaan paljoa hyödyntänyt, mutta eihän se vieläkään myöhäistä ole. Yhteisellä tekemisellä on vaan niin ihmeellisen suuri vaikutus luottamuksen rakentumiseen ja siihen, että ihmisiä oppii ihan tosissaan tuntemaan. Voin näitä tutoroidessani oppimiani puolia itsestäni hyödyntää tulevaisuudessa myös meidän tiimissämme. Huomasin sen, että minä tykkään ilahduttaa ihmisiä ja järjestää pientä kivaa antaen muille onnellisuuden tunnetta ja iloa, joten miksen yrittäisi sitä samaa myös omien tiimiläisteni kanssa. Olisi mahtavaa, kun meidän tiimimme pystyisi löytämään organisaatiotason merkityksellisyyttä, sillä Jaakko Sahimaa tekstissään kertoo, kuinka kokemus siitä, että saa olla tekemässä merkityksellistä, arvokasta, vaikuttavaa ja vastuullista työtä, houkuttelee ja sitouttaa työntekijöitä paremmin kuin mikään ulkoinen motivaattori (Sahimaa, J. 2019). Tänä päivänä se tuntuu olevan entistä enemmän myös trendi, että yksilöt kaipaavat elämäänsä mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä ja kyllä minä ainakin ymmärrän täysin, että miksi, sillä pidän sitä aika isossa roolissa menestymisen kannalta ja tavoitteenani on tällä hetkellä hankkia se merkityksellisyys ja mielekkyys elämääni. Frank Martela puhuu erinomaisesti ja kiteyttää: ”Keskeisempää on sytyttää ihmisessä aito sisäinen motivaatio haluta tehdä työnsä hyvin. Ja merkityksellisyys on yksi keskeinen sisältä kumpuavan motivoitumisen muoto. Kun ihminen kokee tekemisensä vahvasti merkitykselliseksi, on hän tehtäväänsä sitoutunut ja aidon innostunut saamaan aikaan parhaan mahdollisen tuloksen. Taloudellisen menestymisen ja tuottavuuden kannalta tulevaisuuden luovuutta vaativa työelämä siis suorastaan huutaa kykyä sytyttää ihmisissä merkityksellisyyden kokemus.”

 

 

Martela, F. 2020. Kuinka elää merkityksellistä elämää. Filosofian Akatemia Oy, Youtube tallenne. Saatavissa:

https://www.youtube.com/watch?v=hzUTI6zSaPY

 

Sahimaa, J. 2019. Purpose ja merkityksellisyys – mitä ja miksi. Leadership Finland. Saatavissa:

https://www.leadershipfinland.fi/artikkelit/purpose+ja+merkityksellisyys-mita+ja+miksi/

 

Martela F. 2017.Kuinka elää merkityksellistä elämää – Haluatko luennon vai kelpaisiko yhden lauseen vastaus. Frank Martela. Saatavissa: https://frankmartela.fi/tag/elaman-tarkoitus/

 

Martela, F., Richard M. Ryan, & Michael F. Steger (2017). Meaningfulness as satisfaction of autonomy, competence, relatedness, and beneficence: Comparing the four satisfactions and positive affect as predictors of meaning in life. Journal of Happiness Studies, in press.

 

Tarjanne Lekola, H. 2019. Frank Martela: Merkityksellisyys on sisäinen kokemus. Tunne & Mieli. Saatavissa: https://www.tunnejamieli.fi/2019/01/14/frank-martela-merkityksellisyys-on-sisainen-kokemus/

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close