Tampere
01 Dec, Wednesday
-11° C

Proakatemian esseepankki

Elämäni hamsterina.



Kirjoittanut: Elias Hämäläinen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Elämän tarkoitus
Frank Martela
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

”Ostamme asioita, joita emme tarvitse, rahalla, jota meillä ei ole, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme pidä. ” – Dave Ramsey

 

Oletko onnellinen tänään, vai sitten kun omistat jotain, mitä sinulla ei vielä tänään ole? Voiko onnea omistaa? Toiset sanovat, että onnellisuus on merkityksellisen elämän sivutuote. Mites, jos on keskellä syvää merkityksettömyyttä ja eksistentiaalista kriisiä?

 

Tsemppiä.

 

Jos ihan rehellisiä ollaan, ni oon putkimies, enkä osaa lausua sanaa eksistentiaalinen kriisi. Johonkin paradoksaaliseen se Martelan mukaan liittyy. Tai ihan vähintään samalla sivulla luki paradoksi ja eksistentiaalinen. Oman suomennokseni mukaan vähän kuten, että jos elämän merkitys on menestyksessä ja siinä, että on pinkka kunnossa. Painaa töitä viidessä vuorossa lasten kasvuiän ohi ja huomaa samalla hukanneensa syvät ihmissuhteet ympäriltään. Tai ehkei niitä ollut aikaa edes alun perin hankkiakaan. Vähänkö olis hieno tunne huomata ravanneensa juoksupyörää ilman, että oikeasti olis päässy eteenpäin. Rulla olis vaan viuhunut ympärillä ja vauhdin tunne ollut kova, eteenpäin ei olisi menty metriäkään. Toivottavasti olis ees kullattu juoksypyörä, johon sais tuupertua.

Mitä jos mä kuolisin huomenna? Harmihan se olisi, aika paljon matkaa on vielä edessä, ja haluan niitä kilometrejä taittaa. Mutta voisinko todeta eläneeni merkityksellisesti, olleeni onnellinen? Kyllä mä voisin. Haluan menestyä. Aion menestyä, jos se on musta kiinni. Yleensä se on meistä kiinni. Mutta onko mun onnellisuuteni ja merkityksellisyyteni tunne perustettu sille, mitä vasta unelmissani tulen saavuttamaan? Jos olisi, huomenna kuollessani uskoakseni olisin merkityksetön ja onneton. Kuten sanottu, toivon saavani nähdä kilometrejä vielä elämän matkalla paljon. Perustaa perheen, päästä näkemään lasteni kasvavan ja niin edelleen. Mutta tänään olen onnellinen.

Sitä on helppo olla, kun elämä on ollut niin helppoa. Tai no, oon ollut epätoivonen, peloissani ja ihan sairaan väsynyt aika monesti tänäkin vuonna. Muutaman kerran oon ollu aivan totaalinen dorka lähimmäisiäni kohtaan ja se on hävettänyt. Plus sitkun on vielä pitää nöyrtyä se tunnustamaan. Parissa kohtaa vähän lamaantunutkin tulevaisuuden edessä. Kun ei tiedä mitä siellä on. Mutta samaan aikaan sen rasitteita, ainakin henkisiä, on jo nyt. Välillä paljon, joskus enemmän. Onneksi niitä hetkiä on tasapainottamassa sen kaltaisia hetkiä, joita ei voi rahalla saada. Onneksi on tunteita. Kaikkia tunteita. Miltä ilo ja onnellisuus tuntuisi, jos ikinä ei olisi ollut pelkoa, ahdistusta tai surua? Olisiko se vaan harmaata? Luulen niin.

 

Puhun miehenä, joka jossain kohtaa ei osannut itkeä. Siis sen kaltaisille asioille, jotka yleensä herättävät ihmisissä tunteita. Itsekseni toki saatoin joskus omaa pahaa oloani huutaa. Ei niin, etten olisi uskaltanut itkeä tai näyttää tunteitani. En toki olisi uskaltanutkaan, mutta en vain osannut. Mikään ei vain yksinkertaisesti hetkauttanut. Olen toki luonteeltanikin enemmän tasainen ja rauhallinen. Mutta sekin on asia erikseen. On suuri ero rauhallisen luonteen ja sen välillä hautaako sydämensä itse rakentamiensa muurien, tai niiden raunioiden keskelle. Jos suru ei tunnu surulta, tai ilo ilolta, niin mikä tuntuu ja miltä? No, mulla oli tyhjyys, epätoivo, syvä yksinäisyys ja riittämättömyys. Ainakin ne. Kyllä nekin tuntu, nyt kun tarkemmin pysähtyy miettimään. Mutta muuten muu olikin vain harmaata. Värit on muuten kauniita.

En tainnut puhua tässä itseasiassa Martelan sanoista, ajatuksista tai mielipiteistä juuri mitään. Mutta kyllä tämä teos ajatuksia herätteli. Hyvää puuta.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close