Paljon tehtävää: ”Ei kerkeenny”.
Vähän tehtävää: ”Ei mun tarvi tota vielä tänään tehdä”.

Saamattomuus vituttaa. Helpompaa on keksiä syy miksi jättää tekemättä kuin päättää toiminnallisesti tarttua pupua korvista. Deadline koputtaa oveen ja sitten alkaa selitys. Jos joutuu selittämään, on moka jo tapahtunut. Akatemialla yksi iso teema on itsensä johtaminen ja itsensä kehittäminen. Siinä on monella paljon tekemistä, kuin myös minulla. Ryhtiliike olisi kiva tehdä mutta vaikeampi toteuttaa. ”Ensi kuussa sitten”. Oho, se meni jo.

Katselin muutaman Jari Sarasvuon pitämän webinaarin. Yksi jäi mieleeni jo pelkän nimen takia. Itsensä kehittäminen ei toimi. Ajatusviiva. Hä? Sarasvuon tapa puhua, ainakin kyseisissä webinaareissa, on todella rasittava. Hän puhuu ja lörpöttelee pitkät pätkät aiheesta ja aiheen vierestä, kertoo esimerkkejä, jotka kai jollain tapaa osuu aiheeseen. Ehkä. Ja kuin varkain kissaa jo pyöritelläänkin pöydällä.

Sarasvuo uhosi paneutuneensa itsensä kehittämiseen jo lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Ja totesi, että se ei toimi. Hänen sanoin, ihminen opiskelee ja sivistää itseään mutta mikäli asiat eivät siirry käytäntöön, se on turhaa. Eli ei toimi. Makes sense, kind of. Muutoksen on lähdettävä ajatusmaailmasta ja tahdosta muuttua. Toimintatapojen muuttaminen vaatii harjoittelua, toistoja ja tuloksien sisäistämistä.

Sarasvuo puhui sisäisestä pakosta. Ihmisen tulisi löytää positiivinen pakko, eli syy tehdä asioita. Oikeastaan mitä tahansa asioita. Ymmärtää, että jokainen asia joka on tehtävä on pakko tehdä ilman vaihtoehtoja. Perustella itselleen, että asiaa ei ole mahdollista jättää tekemättä, ymmärtää seuraukset. Mikäli pakkoa ei ole, asia on helppo jättää hoitamatta. Harmi vain, että Sarasvuo ei kertonut kyseisessä webinaarissa keinoja tuon sisäisen pakon löytämiseen. Asia sai kuulemma jatkoa hänen verkkokurssillaan. Hinta 350 €. Mainos.

Toiseen asiaan Sarasvuo paneutui paremmin, ja ilman jatkokursseja. Asiaan oli helppo samaistua, ja se jäi kristallinkirkkaana mieleeni. Sosiaalinen paine. Esimerkkinä pienet lapset. Pieni lapsi käyttäytyy vieraissa paremmin. Hän on kohtelias, käyttäytyy siivosti eikä vänkää turhaan vastaan. Hän tuo itsestään parhaan minän esille. Kotiin palatessaan käytös normalisoituu, sillä kotona on helpompaa käyttäytyä huonosti. Sama pätee aikuisiin. Kun aikuinen ajautuu itselleen epänormaaliin tilanteeseen, alkaa hän vaistomaisesti tuomaan itsestään parhaita puoliaan esiin, niin sanottua epäonnistumista välttäen. Tilanne voi olla esimerkiksi ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa, uudessa ympäristössä, tuntemattomien ihmisten ympärillä. Ihminen haluaa onnistua, yrittää täysiä, näyttää muille olevansa hieman parempi kuin oikeasti on. Tämä on itsensä kehittämistä, alitajuista itsensä likoon laittamista. Tavallaan sitä epämukavuusalueille menemistä. Tätä tulisi harrastaa arkipäiväisessä elämässä enemmän jos haluaa kehittyä. Ajautumista uusiin tilanteisiin, sosiaalisiin paineisiin.

Kolmas pointti on vain lause joka jäi mieleeni. ”Mitä useammin aloitat alusta, sitä pidemmälle pääset”. Ihminen ei osaa automaattisesti juuri mitään. Kaikki pitää opetella. Pieni lapsi oppii joka päivä todella paljon uutta, vanhemmaksi kasvaessaan hän ei opi enää yhtä usein uusia asioita. Oppiminen hidastuu. Pääoman kerryttäminen hidastuu. Mikäli haluaa kasvattaa tiedollista ja taidollista pääomaa, pitää opetella uusia asioita. Aloittaa ne alusta. Mitä enemmän asioita aloitat alusta, sitä enemmän sinun tulee tehdä sen eteen töitä. Mitä enemmän teet töitä, sitä pidemmälle pääset. Kasvatat pääomaa. Sama pätee myös itsensä tuntemiseen. Mitä enemmän teet asioita, koet uutta, kierrät maapalloa, kokeilet tuntematonta, sitä paremmin opit tuntemaan mistä pidät, kuka olet, mitä haluat elämältä.

Did you get the point?