Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirja Unelmahommissa (2017) inspiroi ja antoi rohkeutta ajatella ja kirjoittaa ylös asioita, joita tahdon tulevaisuuteni sisältävän. Alan ehkä vihdoin löytämään suuntaa tekemiselleni ja luomaan tavoitteita, jotka oikeasti motivoivat minut työskentelemään niiden saavuttamiseksi. Olen jo pitkään ollut tuuliajolla sen suhteen, etten ole tiennyt, mitä tahtoisin elämälläni tehdä töiden osalta. En tarkoita, että se olisi nytkään mielessäni kirkkaana, mutta kuitenkin kirkkaampana kuin aikaisemmin. Monilla ystävillä ja tutuilla on tarkka visio siitä, mitä ammattia he haluavat harjoittaa tulevaisuudessa. Minä sen sijaan olen vain tiennyt sen, millaisia piirteitä työn ympärille haluan. Itse ammatti on siis vielä hukassa ja se onkin ollut hieman ahdistavaa ajoittain. Toisaalta, onko tulevaisuuden ammatteja edes vielä keksitty tai tarvitseeko itseään edes kahlita johonkin tiettyyn ammattiin vai voisiko vain tehdä sellaisia asioita, joista nauttii vetämättä sen kummemmin rajoja itselleen?

ARKITYÖN KAHLEET

Meillä kotona vanhempani ovat aina tehneet vakityöpaikassa ”perusduunarin” hommia, eli arkipäivisin kahdeksasta neljään. Se onkin ollut malli, johon olen tietysti kasvanut ja pitänyt pitkään ainoana vaihtoehtona. Ajatus siitä, että itse olisin ”kahlittu” tiettyyn päivään, aikaan ja paikkaan, tuntuu kammottavalta. Tiedän, että joillekin se sopii paremmin kuin hyvin. Silloin on helppo rakentaa rytmi töiden ympärille, sillä jokainen viikko koostuu samoista työajoista. Tiedossa on vapaat viikonloput sekä tietyn mittaiset lomat. Houkutteleehan se varmuus, mutta ei välttämättä niin paljon, että pyrkisin itse samaan ainakaan tämänhetkisessä elämässäni.

RAJOITTAVA VAPAUS

Itse olen kokenut viimeiset vuodet vapauden todella tärkeäksi elämässäni. Se, että saan itse vaikuttaa siihen, milloin teen mitäkin ja koska pidän lomani merkitsevät minulle paljon. Se onkin ehkä myös rajoittanut elämääni, sillä minun on vaikea sitoutua mihinkään tai etsiä ystävien lailla kesätöitä, joka tarkoittaa minulle siis oman vapauteni rajoittamista, mutta toisaalta taas paremman taloudellisen tilanteen menettämistä. Joillekin tämä saattaa näyttäytyä laiskuutena, sillä viimeiset kaksi kesää olen tehnyt todella vähän töitä verraten ystäviini. Olen kuitenkin saanut viettää kaksi ihanaa kesää peräkkäin nimenomaan sen takia, että olen voinut mennä ja tulla lähes niin kuin itse haluan. Yrittäjyys onkin mahdollistanut tämän vapauden. Toissa kesän olin parturi-kampaajana ja tein kesällä lyhyempää viikkoa niin, että pärjäsin taloudellisesti. Viime kesänä meillä oli osuuskuntamme Wauren kanssa kesäkahvila, jossa tein muutamia vuoroja viikossa. Kesällä nostin myös opintotukea ja -lainaa, sillä halusin taas viettää vapaamman kesän, vaikkakin opintoja edistäen, mutta tämä mahdollisti taas taloudellisen pärjäämisen, eikä ollut kuitenkaan aika- ja paikkariippuvaista.

TYÖELÄMÄN MURROS

Monen mielessä työ on edelleen sellaista, että mennään jonnekin tiettyyn paikkaan tiettynä aikana, tehdään työ ja lähdetään kotiin. Nykyaikana ja etenkin tulevaisuudessa sellaisia työpaikkoja on varmasti entistä vähemmän ja uusia ammatteja tulee vanhojen tilalle korvaamaan ne vapaudellaan toimia oman mielensä mukaan, joka taas antaa ihmisen luovuudelle ja tehokkuudelle uuden tavan loistaa siinä, mitä tekee. Kuitenkin paikka- ja aikasidonnaisia töitä tarvitaan tulevaisuudessakin, eikä niitä pidä väheksyä. Työkulttuuri ei varmastikaan enää milloinkaan ole entisensä uusien sukupolvien keksiessä uusia keinoja pitää kiinni vapaudestaan samalla työskennellen mieluisten juttujen parissa.

ELÄMÄ, JOSTA EN TARVITSE LOMAA

Olen kuvitellut eläväni pilvilinnoissa sen suhteen, etten halua työni olevan sitä ”normaalia” arkista, vaikkakin nykypäivänä se on varsin realistinen ajatus. Jos haluan tehdä töitä tiistaina illalla viimeisenä ennen nukkumaan menoa tai sunnuntaina aamulla ensimmäiseksi inspiraation iskiessä, haluan sen olevan mahdollista. Haluan myös mahdollistaa itselleni sen, että voin sopia pitkiä lounastreffejä ystävien kanssa keskelle arkipäivää tai käydä talvisin hienon kelin sattuessa ulkoilemassa aamupäivästä auringon noustessa. Uskon, että jos työn ja vapaa-ajan väliin vetää liian selkeän rajan, vie se hurjasti pois kaikesta siitä ajatustyöstä ja inspiraatiosta, mikä saattaa hyvinkin iskeä kesken kesäisen piknikpäivän. Se olisi varmasti myös stressaava koko ajan yrittää työntää mielestään pois sitä kaikkea, josta voisikin olla hyötyä ja tehoa siinä hetkessä, kun palaa tekemään konkreettisesti töitään. Nytkin on lauantai päivä klo 14.40 ja minulla on inspiraatio kirjoittaa tätä esseetä, vaikkakin monet voivat ihmetellä, miksi tekisin vapaaehtoisesti koulujuttuja keskellä viikonloppua. Minusta olisi kauheaa odottaa maanantaihin, jolloin luultavasti inspiraationi olisi jo mennyttä ja essee jäänyt kirjoittamatta. Haluankin työn, jota voin joskus tehdä oikein urakalla monta päivää putkeen siihen uppoutuen, kun taas seuraavaksi pitää vapaata sen verran, kun itseäni huvittaa ja elämäntilanne antaa periksi. En siis varsinaisesti kaipaa erillisiä loma-aikoja tai sitä, että tiedän kesällä minua odottavan täysin vapaat neljä viikkoa ja sitten taas pitkä työrupeama sen jälkeen seuraavaan lomaan asti. Haluan vapauden pitää päivän tai viikon vapaata silloin, kun itsestäni siltä tuntuu.

MITÄ MUUTA, KUIN VAPAUTTA?

Sitten niitä muita ominaisuuksia kaiken tämän vapauden lisäksi, joita haluan työssäni ja tulevaisuudessani olevan. Käsillä tekeminen on ollut aina tärkeää, se että näen alkutilanteen ja lopullisen työn välillä selkeän eron. Se, että olen voinut tehdä siitä jotain parempaa ja kauniimpaa. Samalla ilahduttaen jotain muuta kuin pelkästään itseäni. Olen aina tykännyt tuunailla itse huonekaluja tai olla osallisena kaikennäköisissä remppajutuissa. Monesti vain tilan, työkalujen ja materiaalien puute ja ehkä myös usko itseeni on puuttunut. Tai ehkä joskus myös ulkopuolisten usko, joka sitten harmikseen lamauttaa minut, uskoessani sen olevan totuus. Haluan työni ja harrastukseni kulkevan käsikädessä, sillä se tarkoittaisi sitä, että saisin tehdä työkseni sitä, mistä todella pidän. Liikaan en kuitenkaan halua työskennellä, niin kuin monille varmasti käy yhdistäessä nämä kaksi asiaa. Tekstin tuottaminen jossain muodossa on myös yksi niistä asioista, joita haluan sisällyttää tulevaisuuteeni jollain tapaa. En vielä tiedä tapaa, mutta uskon sen löytyvän, kunhan palaset loksahtelevat paikoilleen ajan kanssa. Haluan myös turvata oman tulevaisuuteni sijoittamalla, jota olenkin viime ajat hieman opiskellut. Joskus mahdollisesti asuntosijoittaminen voisi olla se juttu, jolla tienaan ainakin osan elannostani. Haaveena olisi ostaa, remontoida ja vuokrata asuntoja, joka takaisi jatkuvan tulonlähteen tulevaisuuteen. En haaveile miljoonien lepäävän pankkitililläni, vaan näen rahan ennemminkin mahdollistajana niissä asioissa, joita haluan tehdä.

Uskon olevani melko lähellä sitä hetkeä, jossa löydän itselleni sen konkreettisen tekemisen näiden kaikkien raamien sisällä, ja joka taas helpottaa elämääni koulussa tietäen, mihin fokukseni suuntaan. Kokeilen ja aloitan pienistä asioista, jotka tukevat tulevaisuuden haaveitani. Minulla on onneksi jo muutamia projekteja tuloillaan, joista saan hyvinkin kosketuspintaa siihen, pidänkö edes aiemmin mainitsemistani asioista työn kannalta vai tahdonko ehkä sittenkin oikeasti erottaa harrastuksen ja työn toisistaan. Nämä ovat myös sellaisia haaveita ja raameja, jotka satavarmasti muuttuvat ajan ja mahdollisuuksien myötä. Tällä hetkellä kuitenkin tunnen näin ja sitä kohti pyrin niin pitkään, kunnes ei enää tunnu siltä.

LÄHTEET

Rämö, S. Valtari, H. 2017. Unelma hommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät. WSOY: Helsinki.