Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Ei heikkohermoisille



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kädessäni on oranssi kirja, Taivas + Helvetti. Päädyin valitsemaan kyseisen kirjan, sillä kuulopuheiden perusteella tämä kirja on hyvä lähtökohta. Epäröin pitkään tuleeko siitä lukemisesta enää mitään. Pitkään aikaan en ole lukenut kirjaa kokonaisuudessaan läpi, vaikka halua joskus olisi aika ei riitä ja kun olisi aikaa päätyykin tekemään jotain muuta. Toinen ajatus pään porukoilla oli: “Jaksanko mä lukee jotain kirjaa oikeesta asiasta.” Omat lukutottumukset ovat kuitenkin painottuneet lähinnä fiktioon ja tarkemmin fantasiakirjallisuuteen. Otin sitten itseäni niskasta kiinni ja aloin lukea. Ensimmäinen ajatus oli: “Ei tää ny nii paha oo!” Tarinat yrittäjyydestä tuntuivat valaisevilta, ja raaka totuus oli erittäin kiinnostavaa.

Luettuani kaikki nämä tarinat läpi yrittäjyydestä, mieleeni jäi hyvin vahvasti Juhani Lehden sanat. “Heikkohermoisten on parempi jäädä palkkatöihin suuriin yrityksiin tai julkiselle sektorille.” Tämä sai minut ajattelemaan itseäni ja varmasti moni muukiin kokee jonkinlaisia ajatuksia tällaisesta väitteestä. Päällimmäiset ajatukset olivat: “Onko minusta siihen? Kestäisikö minun pääni?” Lehti totesi myös, että mitään taipumuksia masennukseen ei saa olla yhtään. Jälleen kerran epäröivät ajatukset itsestä heräävät. Kokeneen ja onnistuneen yrittäjän sanat ovat vakuuttavat, mutta onko se totta jokaisen kohdalla. Voiko olla vahva ja onnistuva yrittäjä, vaikka ei olisi päästä maailman vakain ja vahvin ihminen? Saako yrittäjä joskus vajota alas, mutta silti onnistua?

Kyseenalaista Lehden sanoja tietyissä määrin, koska omasta mielestäni masennuksesta huolimatta voi onnistua. Masennus on osa monien ihmisten elämää ja se vaikuttaa joihinkin eri tavalla. Monet hajoavat aivan totaalisesti eivätkä näe missään enää merkitystä. Pohjalle vajoaminen voi aiheuttaa kuitenkin reaktion, että tästä on pakko päästä pois ja nousta ylös. Taivaassa + Helvetissä Ola Kukkasniemi kertoo oman tarinansa. Kukkasniemi koki burnoutin johtuen parisuhteen päättymisestä ja isän kuolemasta. Ylitsepääsemättömän väsymyksen motivoimana Kukkasniemi päätti pyöräillä läpi Euroopan. Niin hän tekikin ja kyseinen kokemus toimi hänelle tietynlaisena heräämisenä. Masennus ja burnout ovat vakavia vaivoja, mutta oikeilla avuilla voi kuitenkin päästä menestykseen kiinni.

Tärkein oppi kirjasta minkä aion viedä käytäntöön tulee Supercelliltä. Kyseessä on niinsanottu Post Mortem sessio, missä tiimi esittelee epäonnistuneen tuotelanseerauksen ja Supercell tarjoaa heille shamppanjapullon. Eli epäonnistumista juhlitaan eikä siinä vellota ja ihmetellä, että miten tässä nyt näin kävi. Pistetään sitten juhlaksi, opitaan virheistä ja nautitaan siinä samassa skumpat. Tämä toimintatapa on omasta mielestäni aivan loistava ja varmasti parantaa työmoraalia sekä onnellisuutta työpaikalla. Huumori ja itseironia on erittäin olennaista, jotta jaksaa vaikka menisikin v*ituiks. Pitää osata nauraa omille mokille ja asettaa asiat naurunalaisiksi. Turhasta stressistä eroon pääseminen huumorin kautta tekee kaikesta vain niin paljon helpompaa.

Kaiken kaikkiaan Taivas + Helvetti oli mieluinen luettava. Kaikista tarinoista en tietenkään oppeja välttämättä saanut irti, mutta ainakin tietoisuuteni tuli lisää suomalaisia yrityksiä ja yrittyjiä. Lisätietoisuus Suomen markkinarintamasta on aina arvokasta tietoa, mitä haluan mahdollisimman paljon lisää. Suomalainen yrittäjyyshenki on kuitenkin kirjan olennaisin sisältö, mitä jokainen tarina huokui omalla tavallaan. Yhteistä lähes kaikilla tarinoilla oli se, että ei välitetty massan mielipiteistä, vaan tehtiin se mikä nähtiin tarpeelliseksi.

Kommentoi