Tampere
27 Nov, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Ei epätyypillinen, vaan yksilöllinen unirytmi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

“Sä olit jo vauvana sellainen, että iltaisin sua ei millään meinannut saada nukkumaan, mutta aamuisin uni maistui senkin edestä”, isäni kerran kertoi minulle istuessamme kaksin keittiön pöydän ääressä hämärässä ja hiljaisessa kodissamme muiden nukkuessa. Kello oli yli puolenyön ja olimme molemmat hiipineet jääkaapille pienen yöpalan toivossa. Molempia odotti seuraavana aamuna herätys aivan liian aikaisin.

 

Tyypillinen näky talossamme oli huoneeni oven alta kajastava valo – peräisin useimmiten joko lukulampusta tai tietokoneen näytöstä. Kunnollisina kasvattajina vanhemmat tietenkin komensivat minut ajoissa nukkumaan, jotta saisin tarpeeksi unta ja jaksaisin olla reipas koulussa seuraavana päivänä. Ja tunnollisena tyttönä hipsin huoneeseeni, mutta yön tunnit kuluivat suurimmalta osin kaikkeen muuhun kuin nukkumiseen. Nettiä selaten, kirjaa lukien, työpöydän laatikoita siivoillen… Minua ei yksinkertaisesti nukuttanut alkuunkaan ja sain kaikki parhaat ideani sekä energiapiikkini vuorokauden vaihtuessa.

 

Aamuisin tämä tietenkin koitui ongelmaksi. Kuinka monta kertaa olenkaan lyönyt herätyskelloni unissani pois tai yksinkertaisesti vain onnistunut nukkumaan sen pirinän ohi niin, että kaikki muut minua lukuunottamatta ovat heränneet. Kuinka monta kertaa olenkaan juossut ulos ovesta tukka takussa, rähmät silmissä ja syömättä aamupalaa. Ensimmäiset tunnit koulussa kävin aina tiukkaa taistelua lyijynraskaita silmäluomiani vastaan ja ensimmäisenä kotiin saapuessani sukelsin takaisin sänkyyn päiväunille.

 

Tämä joka-aamuinen show, jossa säntäilen kuin päätön kana ympäri taloa, tiuskin muille ja saavun kouluun tai työpaikalle viimeisellä minuutilla on seurannut minua koko elämäni. Instagramin kauniit kuvat rauhallisista aamuhetkistä päivän lehden ja smoothie bowlien kanssa tuntuvat aivan käsittämättömältä utopialta. Miksi ihmeessä päivä aloitetaan aina toivottamalla “hyvää huomenta” – eihän sellaista ole?

 

Paitsi tietenkin vapaapäivinä. Niinä päivinä, kun herään ilman herätyskelloa korkealta paistavaan iltapäivän aurinkoon. Niinä päivinä laahustan keittiöön, keitän kahvit ja linnoittaudun sohvalle Netflixin kanssa. Niinä päivinä, kun minun ei tarvitse puhua kenellekkään ensimmäiseen kahteen tuntiin heräämisestäni ja voin pukea päälleni vasta auringon jo kääntyessä laskuun.

 

…..

 

Henkilökohtaisesti nykyään koen entistä harvemmin vinksahtaneen unirytmini ongelmana. Olen onnistunut löytämään opiskelupaikan ja työtehtävät, jotka useimmiten tarjoavat vapauden valita milloin herätyskello soi. Yhteiskunta elää kuitenkin täysin eri rytmissä kanssani. Jos haluan ajan lääkäriin, joudun näppäilemään numeron jo kahdeksalta aamulla parin hassun nukutun tunnin jälkeen. Asiakkaat, yhteistyökumppanit ja puhelinmyyjät soittavat perinteisinä toimistoaikoina, eli kesken unieni, jolloin häpeissäni valehtelen, että käheä ääneni johtuu flunssasta. 

 

Olin lupautunut tänään erään liikkeen päivystysvuoroon kello 10 alkaen. Tuttuun tapaan aamulla torkutin viimeiseen asti, keräsin kiireellä kimpsuni ja kampsuni, ja juoksin ovesta ulos. Yritin aloittaa tämän tekstin kirjoittamista päivän aikana, mutta aivoni löivät täysin tyhjää. Kotiin kello 16 jälkeen päästyäni kaaduin väsyneenä sohvalle ja nukuin siinä 2,5 tuntia. Heräsin, söin ja katsoin pari jaksoa Netflixistä. Nyt, kello 23:30, avasin vihdoin uudelleen läppärini ja teksti soljui vaivattomasti aivoistani sormien kautta näppäimistölle.

 

Kulunut päivä on minulle hyvin tyypillinen. Joudun heräämään aamuisin muutaman tunnin yöunien jälkeen erilaisiin tapaamisiin ja velvollisuuksia suorittamaan, ja ajatustoimintani saattaa tuntua hieman tahmealta. Ihan kuin en olisi vielä kunnolla herännyt. Univajeesta johtuen olen iltapäivällä aivan rättiväsynyt ja kaadun sohvalle heti kotiin päästyäni. Energiatasoni syöksyvät huippuunsa useimmiten kymmenen aikaan illalla, jolloin kaivan läppärini repusta ja pääsen mielettömään flow-tilaan, jolloin ideat kuplivat ja tekstit suorastaan lentävät aivoistani paperille. Jossain kohtaa havahdun kuplastani ja huomaan, että on jo aamuyö ja herätyskelloni soi muutaman tunnin kuluttua. Ja näin kierre on valmis.

 

…..

 

Olen lukenut paljon artikkeleja erilaisista unesta ja unirytmeistä. Kuinka yhteiskunnan aamupainoitteinen on peräisin niiltä ajoilta kun sähköä ei vielä ollut, kuinka univaje tappaa ja kuinka unirytmin saa käännettyä normaaliksi, eli tietenkin aamupainotteiseksi. Eräänä, jälleen myöhäisenä iltana silmiini osui WTD-blogia kirjoittavan Natan teksti yökukkumisesta, jonka jokaiseen sanaan pystyin samaistumaan. Kyseisenä hetkenä energiatasoni olivat taas huipussaan, joten kuten minulle usein käy, löytäessäni kiinnostavan artikkelin lähdin seurailemaan linkkiä toisen perään ja lopulta käännyinkin kaikkitietävän Googlen puoleen aiheen merkeissä.

 

Natan tekstistä päädyin Helsingin Sanomien artikkeliin Mintusta, joka oli koko ikänsä taistellut “epätyypillistä” unirytmiä vastaan ja lopulta saanut diagnoosin: uni-valverytmin häiriö. “Diagnoosi tarkoittaa, että Lehtovaaran kehon sisäinen, synnynnäinen vuorokausirytmi on tutkitusti erilainen kuin useimmilla muilla ihmisillä. Jos keskivertoihmistä alkaa luontaisesti nukuttaa iltakymmenen ja puolen yön välissä, Lehtovaaralle ominaisin nukahtamisaika on melatoniinimittausten mukaan 6-8 tuntia myöhemmin.” (Ala-Risku, 2017)

 

Diagnoosi epätyypillisestä unirytmistä. Epätyypillisellä unirytmillä tietenkin tarkoitetaan sitä, ettei luonnostaan herätä aamulla ja mennä nukkumaan illalla. Rytmiä, johon ihmisten on ollut pakko sopeutua ennen sähkölampun keksimistä.

 

Syytä tälle uni-valverytmin häiriölle ei ole pystytty kertomaan. On kuitenkin tiedossa, että ennen yhteisöissä tarvittiin myös heitä, jotka kykenevät valvomaan öisin, sillä jonkun piti valvoa tulisijaa ja kipinöitä muiden nukkuessa. Nämä entisajan “uni-valverytmihäiriöiset” olivat siis tärkeitä ja tarpeellisia yhteisön jäseniä – aivan yhtä tärkeitä, kuin auringon noustessa päivän töihin rientävät jäsenet. Miksi yökukkujat olisivat siis jotenkin epätyypillisiä tai epänormaaleja verrattuna muihin?

 

Jos puhutaan täysin omasta henkilökohtaisesta mielipiteestäni, nykyään kaikki halutaan diagnosoida. Halutaan jokin syy ja selitys massasta poikkeavalle käytökselle. Kyllä, diagnoosit koskevat usein jotakin fysiologista poikkeamaa, joka erottaa henkilön valtaväestöstä. Niistä voi myös olla apua – ainakin valtaväestön on helppo ymmärtää poikkeavaa käytöstä. Diagnooseja käytetään kuitenkin “sairauksien” määrittämiseen ja todentamiseen. Mutta ovatko kaikki poikkeamat välttämättä sairauksia – entä jos ne ovatkin vain erilaisia ominaisuuksia, kuten vaikkapa pisamat tai vihreät silmät? Esimerkiksi ADHD johtuu siitä, että aivojen dopamiinin säätely on häiriintynyt. Tämä vaikuttaa keskittymiseen, tarkkaavaisuuten, impulsiivisuuteen ja aktiivisuuteen. ADHD ei kuitenkaan vaaranna perusterveyttämme, eli vaikuta esimerkiksi elinikäämme. Ovathan kaikkien meidän kasvommekin erilaiset – mikseivät myös aivomme?

 

Oxfordin yliopiston neurotieteiden tutkija Paul Kelley väittää, että uni-valverytmiinsä ei voi vaikuttaa. Hänen mukaansa aivot reagoivat yksilöllisesti auringon valoon, ja tuota yksilöllistä ominaisuutta on käytännössä mahdoton muuttaa. Tutkimuksessaan hän on huomannut myös elimien toimivan tuon henkilökohtaisen, luonnollisen rytmin mukaan ja hän pitää jopa terveydelle vaarallisena unirytmin muuttamista väkisin. Haluaisin antaa erityisen huomion kohdalle “reagoivat yksilöllisesti auringon valoon”. Jälleen kerran, ihmiset ovat yksilöitä. Miksi uni-valverytmi pitää siis määritellä tyypilliseksi tai epätyypilliseksi – kysehän on yksilöllisyydestä?

 

…..

 

Tutkittuani aihetta tulin siihen johtopäätökseen, että unirytmi on jokaisen ihmisen yksilöllinen ominaisuus, johon ei juurikaan voi vaikuttaa.

 

Miksi siis häpeäisin sitä, että minulle uni maistuu parhaiten aamuisin ja olen kaikkein parhaimmillani vuorokauden vaihtuessa?

 

Kysymys kuuluukin, miten yhteiskunta saataisiin ymmärtämään tämä, ja miten erilaiset unirytmit saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla sovitettua yhteen, toimimaan keskenään harmoniassa. Niin, että jokaiselle löytyy oma paikkansa ja kaikki ovat tasavertaisia keskenään – aivan kuten ennen sähkövaloa.

 

Minun onnekseni, kuten aiemmin jo mainitsin, opiskelupaikkani ja työtehtäväni tarjoavat minulle paljon vapautta määrittää itse minulle paras vuorokausirytmi. Siitä huolimatta ajoittain minun on noustava tapaamiseen, vastattava puhelimeen ja hoidettava työtehtäviä perinteisten toimistoaikojen puitteissa. Pyrin kuitenkin rohkeasti ottamaan aiheen puheeksi kollegoiden kanssa ja miettimään, miten nämä erilaiset unirytmit saataisiin parhaiten toimimaan yhteen. Niin, että joustoa tapahtuisi puolin ja toisin.

 

Sillä emme me yökukkujat ole mitenkään epänormaaleja, laiskoja tai välinpitämättömiä. Me vahdimme, etteivät kipinät sytytä taloasi tuleen sinun nukkuessasi.

 

Teksti julkaistu klo 00:51.

 


 

Lähteet:

 

 

 

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close