Valitsin kirjan arvalla kirjahyllystä ja valinnakseni osui Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen. Aiheena kirjassa on hyveet työssä ja elämässä ja kirjan ensimmäisen osan lukiessani koitin saada ajatuksesta kiinni. Kirjan ensimmäinen osa, johon minä paneuduin, kertoo ajasta ennen minun sukupolveani ja siitä, mitä ongelmia työelämässä on ollut silloin. Toinen osa kertoo kirjailijan näkemyksen ratkaisuista. Haluan tämän esseen kautta löytää omia näkökulmia, sillä yleisesti en koskaan valitse näin vanhoja kirjoja luettavaksi, sillä tieto tuntuu usein vanhentuneelta ja niistä on vaikea saada kiinni aikojen muututtua.

Kolme ongelmaa: Arvokeskustelujen ajautuminen umpikujaan, henkilökohtaisen hyödyn nouseminen työelämän tärkeimmäksi merkitystekijäksi ja työn mielekkyyden mureneminen ovat ilmiöitä, joilla on oma vaikutuksensa työelämään ja sen kehitykseen. (Kylliäinen, 2012. Sivu 36).

On yleistä, että tänä päivänä jokainen yritys asettaa arvot toiminnalleen, jotka kertovat yrityksen tavoista toimia. Työelämän arvokeskustelut ovat tulleet Keskustelukauppakamarin tekemän yrityskulttuuriselvityksen mukaan muotiin 1990-luvulla tarjoamaan yrityksille työkaluja esimerkiksi uuden suunnan määrittelyyn. Tähän päivään tullessa niiden merkitys on kuitenkin näyttävästi heikentynyt. (Kylliäinen, 2012. Sivu 17). Arvot ovat olemassa työelämässä ja ne ohjaajat jokaista toimintaa ja valintaa edes jossain määrin. Keskustelujen hiipuminen johtuu siitä, että tämän päivän sukupolvi on hyvin erilainen, kun katsotaan ajassa taaksepäin. Nykyään merkityksellistä on moni muu asia, kuin yrityksen toimintaa ohjaavat arvot.

Kirjassa Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen on mainittu muutama ongelma, joka tulee vastaan, kun puhutaan arvojen määrittelystä ja ensimmäinen niistä on suhde yrityksen arvojen ja todellisuuden välillä. (Kylliäinen, 2012. Sivu 18). Ne saadaan kuulostamaan hienoilta korulauseilta yrityksen nettisivuilla, mutta näkyvätkö ne oikeasti yrityksen toiminnassa ja ovatko ne perusta toiminnalle? Toinen ongelma liittyy arvojen luonteeseen (Kylliäinen, 2012. Sivu 20). Ne ovat usein itsestäänselvyyksiä eivätkä sellaisenaan merkitse mitään. Vuonna 2012 kirjoitetussa kirjassa mainitaan, kuinka sen ajan suomen 10 suurinta yritystä jokainen mainitsee samoja arvoja yrityksellään. Kolmas ongelma on arvojen eettisyys. ”Ellei osata sanoa, mikä on hyvää ja arvokasta, ei tiedetä, mitä kohti pitäisi pyrkiä”. (Kylliäinen, 2012. Sivu 21).

Kirjassa on mainittu, että arvokeskustelut usein turhauttavat ja puuduttavat ja niistä keskusteleminen ylipäätään tuntuu nykysukupolven aikana turhalta. Elinkeinoelämän Valtuuskunta julkaisi keväällä 2010 tutkimuksen, jossa todetaan työn merkitsevän nuoremmille ja vanhemmille ikäluokille eri asioita. Työn merkitys on vähentynyt ja suuri ero tutkimuksesta löytyi siinä, että vanhempien ikäluokkien asenteissa työtä kohtaan näkyy esimerkiksi toiminen yhteiseksi hyväksi sekä työn luonne yhteiskunnallisena velvollisuutena. (Kylliäinen, 2012. Sivu 25). Tämän päivän nuori sukupolvi on kuitenkin syntynyt täysin erilaiseen maailmaan, joten on ymmärrettävää, että asenteet ja työn merkitys ovat muuttuneet ajan saatossa.

Minulle tämä muutos kertoo siitä, että tämän päivän ihmiset haluavat yhä enemmissä määrin toimia yrittäjinä, ottaa itse omasta tekemisestään vastuuta, tehdä rahaa itseään varten, tehdä sellaisia asioita, mistä itse tykkää ja kehittää itsessään juuri niitä asioita, joista nauttii, saa iloa ja jotka tekevät meidät ihmiset onnellisiksi. Ei ole mielestäni huono asia, että nyky yhteiskunta on huomattavan erilainen, kuin missä yhteiskunnassa vanhempi sukupolvi on elänyt tai mihin he ovat syntyneet ja millaisiksi heitä on kasvatettu. Varmasti yksi tärkeä tekijä on se, että tämä päivänä omalla identiteetillä ja statuksella tuntuu olevan paljonkin merkitystä. Työstä saamamme rahan määrällä on väliä, elämmehän kuitenkin aikamoisessa kuluttajayhteiskunnassa, jossa muullakin on merkitystä kuin oman perheen elättämisellä.

Kirjassaan Kylliäinen mainitsee, kuinka näyttäisi siltä, että työn kokeminen arvokkaana, itsessään merkityksellisenä velvollisuutena saattaisi olla katoavaa kansanperinnettä. (Kylliäinen, 2012. Sivu 27). Olen tästä kyllä eri mieltä. Kaikki asiat muuttuvat ja ei kaiken edes tarvitse olla samalla tavalla kuin ennen. Maailmassa on paljon suurempia ongelmia, kuin se, millaista roolia työnteon merkitys tämän päivän sukupolvien elämässä näyttelee. Nähdäänkö menestyminen ja asioiden havittelu sekä rikastuminen taipumuksena itsekeskeisyydelle, kärsimättömyytenä ja ahneutena sekä oman hyödyn tavoittelemiselle perustuvaksi toiminnaksi? Toki on totta, että osa meistä tavoittelee ainoastaan omaa etuaan ja varsinkin, kun katsotaan Akatemia vinkkelistä, eli tiimijohtamisen sekä -yrittäjyyden näkökulmasta tuollainen oman edun tavoittelu ja ajattelu ”minulle heti kaikki”, voi olla suhteellisen myrkyllistä.

Kylliäisen kirja on melkein 10 vuotta vanha, joten voi olla, että osa hänen havainnoistaan ja ajatuksistaan on jo vanhaa tietoa ja asiat ovat ehtineet kehittymään joillain osa-alueilla ei suuntaan, kuin miten hän on ne nähnyt tuolloin kirjaa kirjoittaessaan. Hänen mukaansa tämän hetken sukupolvi on sitä kansaa, jotka katsovat omaa napaa ja se näkyy yhteiskunnassa. (Kylliäinen, 2012. Sivu 29).

Työn mielekkyys on todettu muodostuvan monenlaisista tekijöistä: joillekin se on työn sisältö, toisille ratkaisevassa osassa on työympäristö ja siihen liittyvät tekijät. Työmotivaatiolla ja omalla asemalla organisaatiossa on vahva yhteys työn mielekkyyteen. (Kylliäinen, 2012. Sivu 32). Eikö juuri siksi olekin hienoa, kun yrittäjänä olet itsesi johtaja ja saat itse päättää tehdä juuri sitä, mikä tuntuu mielekkäältä ja motivoivalta.

Työn mielekkyydellä on merkitystä ihan yhteiskuntatasolla, sillä sen heikkeneminen näkyy mitä suurimmassa määrin ihan kansantaloustasolla: sairauspoissaolot lisääntyvät, työn tuottavuus alenee ja työn tekeminen ei jaksa kiinnostaa. (Kylliäinen, 2012. Sivu 35). Ongelma ei kuitenkaan Tuomo Alasoinin tekemän tutkimuksen perusteella ole ratkaistavissa yritysten ja organisaatioiden tasolla, vaan varsinaiset ongelmat kantaa työntekijä ja ytimenä on se, mitä tapahtuu henkilön yksityiselämässä. No, mitä ratkaisuksi?

Hyveet ovat kasvatuksen ja oppimisen kautta yksilön tai yhteisön ominaisuuksiksi muuttuneita eettisesti kestäviä arvoja. Ne ovat päämäärä, johon me pyrimme. Arvoilla ja hyveillä on yhteys ja kysymys kuuluukin, voiko niiden välillä vallitseva yhteys tarjota riittävät eväät arvokeskustelujen nostamiseksi seuraavalle tasolle. Kirjan mukaan arvojen määrittäminen aiheuttaa turhautumista, kun taas hyveiden kohdalla näin ei voi olla, koska ne eivät jää pelkiksi koristeiksi kahvihuoneen seinälle ja kauniiksi sanoiksi juhlapuheisiin. (Kylliäinen, 2012. Sivut 39-41). Hyveellä on aina elävä yhteys siihen, mitä todella tapahtuu. Mielestäni tämä kuulostaa hieman pupulta enkä oikeastaan ymmärrä edes kirjaa lukiessani, että miksi tilanne olisi erilainen, jos arvojen sijaan yritys asettaisi itselleen hyveitä. ”Hyveitä myös noudatetaan”.

”Hyvä teko on se, joka tuottaa mahdollisimman suuren onnellisuuden mahdollisimman monille” (Kylliäinen, 2012. Sivu 48). Kirjasta saa käsityksen, että nykyajan ihmiset ovat ahneita, itsekkäitä ja kärsimättömiä ja kuinka vanhanaikainen utilitarismi on saatava takaisin, jotta jokaisen ihmisen onnellisuus voitaisiin asettaa samalle viivalle. Tähänkin ratkaisu löytyy hyveistä. Sen uskon, että antamalla hyvää saat myös sitä takaisin, mutta siltikin minun on vaikea omaksua tätä ajatusta, kuinka hyvien asioiden tekeminen poistaisi kaikki tämän maailman ongelmat. Totta kai niin kuin kirjassaan Kylliäinen sanoo, ”Hyveet eivät hyödytä ainoastaan ihmistä itseään vaan myös aina koko häntä ympäröivää yhteisöä”. (Kylliäinen, 2012. Sivu 52). No joo, näin ajatellen saan jo hiukan kiinni. Hyveet ovat työelämässä oltava sellaisia, ettei ne tavoittele ainoastaan yksilön etua, vaan edistävät myös ympäröivää yhteisöä ja ihmisten hyvinvointia. Hyveet ovat hyveitä vain silloin, kun ne rakentavat myös yhteisöä ja saavat sen voimaan hyvin.

Työn mielekkyyden kehittämiseksi Tuomo Alasoini teetti tutkimuksen, jonka pohjalta hänen ehdotuksensa ratkaisuksi olisi ajatus siitä, että hyvän johtamisen ja työn organisoinnin avulla pyritään takaamaan entistä parempia mahdollisuuksia haasteelliseen työhön ja oman osaamisen jatkuvaan kehitykseen. Tällöin sitoutuminen koskee lähinnä itsensä kehittämistä. Tähänkin Kylliäisen mielestä vastaus löytyy hyveistä, sillä ne ovat keino itsensä kehittämiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Kirjan mukaan työn mielekkyyttä lisääviä tekijöitä ovat hyvä johtaminen, vahva yhteisöllisyys, inhimillisyys ja välittäminen, avoimuus ja rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja esimerkiksi työn myönteinen vaikutus omaan tulevaisuuteen. (Kylliäinen, 2012. Sivut 52&55). Nämä ovat itsessään hyveitä tai välitöntä seurausta jonkin hyveen toteutumisesta.

Eli siis jos kykenen inhimillisyyteen, välittämiseen ja rehellisyyteen sekä oikeudenmukaisuuteen, onko minulla hyvät edellytykset kokea työni merkitykselliseksi ja mielekkääksi? No, nyt on asiaan paneuduttu ja täytyy sanoa, että on kyllä harvinaisen monimutkainen aihe ja vaikea ymmärtää tai päästä sisään. Sitä Kylliäinenkin mainitsi kirjassa, kuinka näiden asioiden käyttöönottaminen vaatii ymmärtämistä siitä, mitä hyveillä tarkoitetaan ja miten ne toimivat. Mielenkiintoinen aihe, vaikkakin vaikea suoriltaan viedä käytäntöön. Ainakin aion kokeilla, onko omalla toiminnallani vaikutusta sen enempää ympäristöön, jos alan tekemään enemmän hyviä asioita.

Paksunahkaisuudesta suuri sieluisuuteen. Kylliäinen, A. Hyveet työssä ja elämässä. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu: 2012.

Vates. Kylliäinen, A. 26.10.2017. Arvot vai hyveet – vai molemmat? Luettu 5.5.2021

https://www.vates.fi/blogi/vierasblogi-arvot-vai-hyveet-vai-molemmat