Tampere
10 Jun, Saturday
8° C

Proakatemian esseepankki

E-kirjat



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yhtenä projektinani on ollut lastenkirjan kirjoittaminen. Minulle aivan uutta asiaa joka osa-alueeltaan. Oppimisen kannalta loistava projeki, sillä sai tutustua niin moneen uuteen asiaan.

Amazonilta löytyy valmis julkaisu pohja E-kirjoille, johon on helppo lisätä omat tekstit ja kuvat. Lastenkirjoja varten on myös mahdollisuus tehdä erilaisia efektejä kuten pompsahtavia teksti ikkunoita tai liikkuvia kuvia. Todellisuudessa homma ei nyt ihan sujunut kuin elokuvissa. Se että tekstit saadaan näkymään fiksusti, ilman että ne häiritsevät kuvia olikin vaikeaa. Varsinkin kun meidän kirjassa kuvat ovat suuressa roolissa. Emmekä halunneet tekstien tulevan kuvien päälle peittämään liikaa. Halusimme että kuvat näkyvät kokoajan.

Kirjoitimme englanniksi, sillä Amazonissa ei ole mahdollisuutta tehdä suomeksi ja markkinat ovat huomattavasti Suomea laajemmat. Suomessa ei myöskään ole niin sanotusti helppoa tapaa luoda E-kirjaa, sillä pohjia ja alustoja on muutamia. Niihin täytyisi syventyä ajan kanssa.

 

Digikirjallisuus Suomessa

Digikirjallisuus ja digikirjat ovat vielä hyvin varhaisessa vaiheessa Suomessa. Olemme kaukana maailman kärjestä, mutta kasvua tapahtuu koko ajan ja oikeastaan nollasta olemmekin lähteneet. Vielä vuonna 2014 vain 30 prosenttia Suomessa ilmestyneestä kirjallisuudesta oli saatavilla E-kirjana. Ne ovatkin verkkaisesti löytäneet paikkansa Suomalaisesta yhteiskunnasta. Jos puhumme ”aidosta” digitaalisesta julkaisusta, jossa on esimerkiksi kuvia, ääniä, teksti ikkunat ponnahtavat kosketuksesta yms löytyy niitä vain muutamia Suomesta.

Yhtenä ongelmana on myös ehkä se, että on monta eripaikkaa ja alustaa ostaa kirja. Kirjoja saa ostettua niin yksittäiskappaleina kuin myös kuukausimaksulla, joka toimii samalla tavalla kuin esim Netflix. Saat rajattoman määrän luettavaa tietyllä hinnalla. Bookbeat on yksi tunnetuimmista palveluista, mistä pystyy luettavan kirjan lisäksi ostamaan myös äänikirjan. Kuukausimaksulla pystyt kuuntelemaan ja lukemaan rajattoman määrän kirjoja.

Äänikirjat ovat löytäneet paikkansa paljon nopeammin ja niiden kysyntä on kasvanut viimesyksyn aikana. Suurena syynä kasvuun on juuri palveluiden helppous sekä kiireen lisääntyminen. Äänikirja kun kulkee mukana lenkillä ja automatkakin taittuu ilman pienen tekstin katsomisesta aiheutuvaa matkapahoinvointia.

Mitä jäi käteen

Prosessi itsessään oli mielenkiintoinen, vaikka välillä tuntuikin tuskalliselta. Oli ihana tunne kun kirja oli valmiina Amazonissa. Kun ensimmäinen on puskettu läpi on helpompi lähteä miettimään seuraavaa kirja projektia. Tavoitteenani olisi saada tämä ensimäinen kirja menestymään hyvin. Siihen vaaditaan paljon markkinoinnin opiskelua ja asiaan perehtymistä. E-kirjan markkinointi ulkomaille on nimittäin aivan vieras ala. Kumminkin halu saada tämä homma toimimaan on suuri, joten ei auta kuin ottaa härkää sarvista ja alkaa puskemaan kirjaa maailmalle.

 

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/kirjallisuuden-digiloikassa-suomi-viela-kompuroi-digitaalisuutta-aidosti-hyodyntavia-kirjoja-on-ilmestynyt-vahan-200448826

https://riinamh.blogspot.fi/2017/11/e-kirjallisuus.html

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close