Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Digitaalinen alustaliiketoiminta



Kirjoittanut: Jimi Hautamäki - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Käsittelen esseessä digitaalisen liiketoiminnan mahdollisuuksia, kasvua ja operointia.

Digitaalinen alustaliiketoiminta on kasvava ala modernissa maailmassa. Verkkokaupat, foorumit ja palvelualustat ovat osa lähes joka päiväistä elämää. Vaatteiden ja hyödykkeiden myynti tapahtuu suurissa määrin verkkokaupoissa ja alalla on monta toimijaa kuten esimerkiksi Amazon tai Zalando. Foorumit kuten Reddit ovat keränneet suuren määrän käyttäjiä lyhyessä ajassa ja saaneet hyvän tulonlähteen pelkästään mainosmyynnistä. Palvelualustat kuten Wolt, AirBnB ja Über ovat ottaneet täyden hyödyn digitaalisten alustojen helposta kansainvälisestä leviämisestä.

 

Digitaalisuus mahdollistaa verkon yli toimimisen, jolloin asiakaskunta voi olla parhaimmillaan kaikki modernin yhteiskunnan jäsenet, joilla on pääsy internetiin. Verkkokaupoista voi tilata tavaraa välittämättä missä päin maailmaa asuu.

Digiviidakossa täytyy myös pystyä erottautumaan, eli markkinointiin tulee panostaa huomattavia summia, mikäli haluaa saavuttaa asiakkaita myös toisesta maasta. Yksi tärkeimmistä perusperiaatteista palvelualustoissa (Über, AirBnB, Wolt) on pyrkiä luomaan tarjontaa, yhdistämään kysyntää ja tarjontaa, käyttämään tarjontaa ja kompensointi.

  1. Luo tarjontaa: Alustan osapuolten pitää tuottaa sisältöjä, kuten palveluita, tuotteita, tuotoksia jne. että alustalle syntyy tarjontaa.
  2. Yhdistää: Alustan tulee auttaa yhdistämään kysyntä tuotettuun tarjontaan.
  3. Käyttää tarjontaa: Alustan osapuolet hyödyntävät tarjontaa ja kokevat niiden arvon. Tämä voi olla esimerkiksi osto tai sovelluksen lataaminen.
  4. Kompensoi: Osapuoli joka käyttää sisältöä tuottaa myös vastineeksi arvoa, jonka he antavat sisällön luoja osapuolelle vastineeksi sisällöstä saamastaan arvosta. Tämä ei välttämättä ole rahaa, vaan voi olla arvoa kuten tykkäys, mainetta, huomiota jne.

https://www.alustatalous.fi/alustaliiketoiminan-perusteet.html

 

Alustan operointi ja kehittäminen

Alusta mahdollistaa vakiokäytännöt, jotka ovat kaikille tasapuoliset. Tällöin asiakkaiden ja palveluiden toimittajien ei tarvitse neuvotella sopimuksia jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen. Ydintoimintoja alustan kehittämiseksi on asiakasmäärän kasvattaminen, kohtauttaminen, sääntöjen ja standardien luominen ja niiden jatkuva kehittäminen. Alustan omistaja voi tarjota joko itse käyttäjätuen tai ulkoistaa sen kolmannelle osapuolelle.

Kasvua tavoitellessa kannattaa pyrkiä kasvamaan tasaisesti ja pysymään kasvun mukana. Äkillisellä kasvulla voi olla johdannaisvaikutuksia, kuten käyttäjätuen ruuhkautuminen, palvelun tarjoajan vastaamattomuus kysyntään tai kasvavat sääntörikkomukset ja niiden käsittely. Alustan tarjoajan tulee hyvinä kasvuaikoina keskittyä näihin mahdollisiin kasvua rajoittaviin tekijöihin.

Digitaaliset markkinat mahdollistavat kansainvälisyyden, joka mahdollistaa täyden liiketoiminnan pyörittämisen erittäin marginaalisella alalla. Tästä esimerkkinä https://www.vintagemodelcompany.com/, joka myy vanhojen pienoismalli lentokoneiden osia. Osia myydään suuria määriä verkon kautta. sillä harrastajia on paljon, mutta he ovat hyvin hajautetusti ympäri maailmaa. Tässä tapauksessa saman alan kivijalkakaupalla ei olisi yhtä kovaa kysyntää marginaalisella alalla esimerkiksi Tampereella.

 

Parhaassa tapauksessa liiketoiminnan kannalta alustan omistaja ei missään kohtaa näe tai käsittele varsinaista tuotetta, joka tilataan verkkokaupasta. Tätä kutsutaan dropshippingiksi. Tässä liiketoimintamallissa vähittäiskaupan myyjä ei varastoi tavaraa itse, vaan ostaa tuotteen toiselta myyjältä vasta kun varsinaiselta asiakkaalta on tullut tilaus.

  • Asiakas tilaa verkkokaupastasi tuotteen ja maksaa sen
  • Verkkokauppa lähettää tilauksen toimittajalle ja maksat tuotteen toimittajalle
  • Toimittaja lähettää tuotteen suoraan asiakkaalle

(Hyvärinen, Jussi. Mitä on dropshipping? 2020)

 

Esimerkkinä hyvin toimivasta alustasta on Oikotie.fi. Käyttäjä voi lisätä alustalle myytäviä asuntoja ja alustan arvo syntyy sen hyvästä verkkonäkyvyydestä. Alustan omistajan ei tarvitse lisätä kohteita tai tehdä muuta konkreettista kun myytävien asuntojen määrä kasvaa. Omistajan tehtävänä on ylläpitää alustan käytännöllisyyttä ja kehittää sivuston houkuttelevuutta. Sanoma myi Oikotien norjalaiselle Schibstedille 185 miljoonan euron kauppahintaan.

 

Digitaaliset alustamarkkinat mahdollistavat vielä lukemattoman määrän liiketoimintamahdollisuuksia, jotka odottavat vain oikeata hetkeä. Mahdollisen räjähdysmäisen kasvun taustalla on luotettavuus, näkyvyys ja tuuri. Ensimmäinen markkinalle lähtijä harvoin on se, joka korjaa potin. Usein alkuperäisestä ideasta jalostava taho, joka saa taakseen suuret sijoittajat, tekevät liiketoimintamallista markkinajohtajan.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close