Missä pyörteissä?

Kaksi vastikää lukemaani lausetta herättivät minut pohdiskelemaan dialogia syvemmällä tasolla. Olen luullut ymmärtäväni dialogin perus periaatteet ja niin olen varmasti aiemmin ymmärtänytkin. Olen kuitenkin saanut syvennettyä ymmärrystäni omasta sekä muiden käyttäytymisestä dialogitilanteissa. Tässä esseessä halusin pohdiskella omia ajatuksiani ja oivalluksia dialogista sekä sitä, mitkä ovat mahdollistavia tekijöitä aidon dialogin muodostamiseksi ja kuinka ne heijastuvat tiimiimme. Kaivoin pajavihkoni esille ja palasin sinne, mistä aiheeseen tutustumiseni alkoi. Mitä olen oppinut dialogista?

Kahdeksan kuukautta sitten

Olin aikaisemmin kuullut dialogista, mutten perehtynyt asiaan sen kummemmin. Ajattelin sen vain olevan ihmisten välistä keskustelua. Ihka ensimmäinen pajamme syksyllä aloittaessamme Proakatemialla käsitteli dialogia, sillä se on kaiken oppimisemme perusta. On hauska katsella ensimmäisiä muistiinpanoja ja muistella sitä, kuinka pintapuolista keskustelumme silloin oli ja jota luulimme aidoksi dialogiksi, sillä emme tienneet, mitä se voisi parhaimmillaan olla.

Ensimmäisenä suppeissa muistiinpanoissani (Leiniö, 2019) on tärkeä kuvio dialogin perusperiaatteesta: Dialogi timantti, joka sisältää kulmissaan vastakkain suoranpuheen ja kunnioituksen sekä odotuksen ja kuuntelun. Näistä kaikista olimme erikseen käyneet pienryhmissä keskustelua, mitä huomioita niistä heräsi. Suorastapuheesta olimme pohtineet sitä, kuinka uudella porukalla on varmasti vaikea puhua suoraan siksi, ettei kukaan pahastuisi. Tutuksi tullessamme suorapuhe taas voisi korostua ja silloin puolestaan kunnioitus helposti unohtua. Tällaisia olivat pohdinnat suorastapuheesta ja kunnioituksesta silloin. Odotuksesta olin kirjoittanut näin: ”Malta odottaa omaa vuoroasi ja olla keskeyttämättä toista. Kirjoita ylös ne asiat, joista haluat puhua vuorollasi.” Muistiinpanoissa oli myös huomioita siitä, millaista dialogi on ja mihin on hyvä kiinnittää huomio. Kunnioitus, kuuntelu, ymmärtäminen, asennoitumistapa, ei oikeita/vääriä vastauksia, kehonkieli ja puhetapa sekä erilaisuus ja erot muodostivat listan dialogia ympäröivistä asioista vihkooni.

Kaikki silloin ylös kirjoitetut asiat olivat keskeisiä ja hyviä huomioita dialogista sekä tuntuivat selvältä pässin lihalta. Kuinka helppoa onkaan vain keskustella ja rupatella erilaisista aiheista, täytyy vain muistaa kuunnella ja odottaa sekä puhua suoraan asioista muita kunnioittaen. Dialogi on kuitenkin jotain paljon enemmän ja syvällisempää. Se on oppimisen väline, jota oikein ymmärtämällä ja hyödyntämällä voimme kehittyä ihmisinä valtavasti.

Kahdeksan kuukauden matka

Dialogi on aiheena noussut usein esiin pajoissamme ja olemme siitä yksittäisen pajan jokin aika sitten pitäneet. Ymmärsin, että olemme ainoastaan käyneet keskustelua siitä, mitä dialogi käytännössä on ja millaista sen kuuluisi olla. Kuitenkaan sen syvemmin perehtymättä siihen, kuinka nämä asiat toteutuvat oikeasti ja miksi ne ovat mahdollisesti jääneet toteutumatta. Olemme monesti onnistuneet luomaan tiimimme kanssa aidon dialogin. Mutta sitäkin useammin dialogi on jäänyt kokonaan uupumaan tai ainakin se on jäänyt hyvin pinnalliseksi. Se on toki ymmärrettävää, sillä harjoittelemme vielä.

Viime dialogipajan ennakkotehtävä oli mielestäni loistava, sillä tehtävänä oli seurata omaa käyttäytymistä keskustelutilanteissa ja huomioida valitsemansa perusperiaatteen toteutumista. Valitsin odottamisen, sillä koen sen itselleni kaikkein vaikeimmaksi. Ajatuksenjuoksuni on usein niin nopeaa, etten pysy itsekään mukana. Täytän myös hiljaiset hetket herkästi sanomalla ehkä jopa turhiakin ajatuksiani ääneen, sillä jostain syystä pitkät hiljaisuudet ahdistavat minua. Olen kiinnittänyt tähän viime aikoina erityisesti huomiota ja huomannut, että vaikka en itse toisikaan ajatuksiani esille, monesti joku muu tuo sen omalla puheenvuorollaan. Odottaessani omat ajatukseni ehtivät muovautumaan moneen kertaan ennekuin avaan suuni, eikä keskeneräisiä aatteita tule sanottua jokaiseen hiljaiseen hetkeen. Myös suurin ahdistus hiljaisista hetkistä on helpottanut. Tiimissämme on valtavan viisaita ihmisiä, sellaisia, jotka tarvitsevat aikaa pohtia ja sisäistää asioita. Heille tilan antaminen ja hiljaisten hetkien mahdollistaminen on tärkeää, jotta he pystyvät osallistumaan keskusteluun yhtälailla.

Tiimiläiseni pyysi meistä jokaista jokin aika sitten pohtimaan valtavan viisasta ja oivaltavaa lausetta ”Kuuntelenko vain siksi, että pääsen vastaamaan?”, joka sai ainakin itseni pohtimaan omia taitojani keskustelijana. Toinen ilmoille heitetty kysyvä lausahdus oli ”Kuulen, mutta kuuntelenko?”, näitä lauseita kannattaa mielestäni jokaisen miettiä, joka itseään haluaa keskustelijana kehittää.

Mikä sai minut ajattelemaan?

Toinen alussa mainitsemistani viisaista lauseista Sitran dialogia käsittelevässä blogissa (2018) on kirjoitettu näin: ”Kun pidämme itseämme muita ylempinä, emme kuuntele; kun muita alempina, emme uskalla puhua.” Tämä sai ajattelemaan ja pohtimaan omaa sekä muiden käytöstä dialogitilanteissa. Jääkö aito dialogi joskus saavuttamatta siksi, että koemme tällaisia ajatuksia, jossa eriarvoistamme toisemme? Millaisten aiheiden ympärillä näin käy? Olemmeko todella eriarvoisia? Kuinka voisimme kumota näitä ajatuksia? Uskallammeko tai voimmeko kyseenalaistaa, jos huomaamme jonkun mahdollisesti ajattelevan näin?

Näiden kysymysten ympärille kietoutuu myös toinen samaisessa blogissa (Sitra, 2018) kirjoitetuista lauseista, joista mainitsin alussa ja jota pohdin: ”Dialogi edellyttää osallistujilta luottamusta kahteen asiaan: siihen, että toisilta saatu tieto on arvokasta, sekä siihen, että osallistujiin voi ihmisinä luottaa.”

Oma kokemukseni ja tunne on, että tiimissä luotamme toisiimme ihmisinä, muttemme aina välttämättä siihen, että toisilta saamamme tieto on arvokasta ja josta voimme oppia. Näkyykö tämä siis siinä, että pidämme itseämme ylempänä kuin muita, eivätkä siksi kaikki osallistu dialogiin vai kenties siksi, että pidämme itseämme muita alempana…? Tiimissämme on monesti noussut esiin se, että faktatieto puuttuu keskusteluistamme, joten siksi joistakin pajatilanteet tuntuvat turhilta. Luotammeko silloin siihen, että voimme oppia toistemme kokemuksista? Voiko kuitenkaan kaikista aiheista olla faktatietoa? Keskustelua on herännyt myös siitä, että annammeko itsestämme aidosti kaiken tietomme ja ajatuksemme muiden käsiin. Mielestäni emme. Johtuuko tämä siitä, että koemme itsemme mahdollisesti paremmiksi kuin muut, emmekä koe velvollisuutta ”opettaa” muita.

Eväitä dialogiin

Kuinka saamme aikaan aidon dialogin, jonka pyrkimyksenä on tuottaa ymmärrystä muiden näkemyksistä ja jossa kaikki ovat valmiita kuuntelemaan ja pyrkivät ymmärtämään muita? Sitran dialogia käsittelevässä blogissa (2018) annetaan vinkkejä syvemmän dialogin saavuttamiseksi:

1. Tasa-arvoinen osallistuminen – On muistettava, että jokaisen näkökulma on yhtä tärkeä ja arvokas. On arvokkaampaa saada tietoa kuudeltatoista ihmiseltä kuin yhdeltä. Muun elämän hierarkkiset valta-asemat tulee siirtää syrjään. Tähän liittyy vahvasti tämä aiemmin kirjoittamani lause: ”Kun pidämme itseämme muita ylempinä, emme kuuntele; kun muita alempina, emme uskalla puhua.” Vertaisuuden tunne, omasta statuksesta riippumatta, näkyy käyttäytymisessä esimerkiksi ilmeissä, puhetavassa, eleissä ja äänen sävyssä. Esimerkkinä lääkärin ja sairaanhoitajan välinen suhde, joka saattaa auttaa ymmärtämään vertaisuuden tunteen. Kuunteleeko hierarkiassa ylempänä oleva lääkäri sairaanhoitajan havaintoja, neuvoja ja ajatuksia aidosti uskoessaan, että voisi oppia jotakin uutta ja oppia katsomaan asioita ehkä eri kulmasta. Toisaalta taas, uskaltaako sairaanhoitaja kertoa omia näkemyksiään enemmän opiskelleelle lääkärille ajatellessaan, että hänen näkemyksillään ei ole merkitystä. Pidämmekö siis toisiamme eriarvoisina, jos emme kuuntele tai emme uskalla puhua?
2. Ilmaisemisen avoimuus – Jokainen meistä tarkastelee maailmaa joidenkin ”silmälasien” läpi: havainnot ovat osittain itsemme luomia ja tuottamia ja ne sisältävät paljon oletuksia. Lasit ovat muodostuneet kasvatuksemme ja kokemuksiemme kautta. Dialogiin osallistujien tulee olla valmiita omien taustaoletustensa tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen. Aidon dialogin avulla voimme tuoda omat taustaoletuksemme esiin, vaikka ne poikkeaisivat toisten osallistujien taustaoletuksista.
   
3. Empaattinen kuuntelu – Toisen aktiivinen kuuntelu ja huomion kiinnittäminen siihen, mitä toinen oikeasti sanoo ja tarkoittaa. Jos ei jotakin ymmärrä, pyritään kysymysten avulla tarkentamaan ymmärrystä. Dialoginen kuuntelu on omien näkökulmien uudelleen arviointia. Tavoitteena on kasvattaa omaa ja muiden ymmärrystä siitä, kuinka osapuolet näkevät ja kokevat asioita ja mitä heiltä voisimme oppia ja ovatko näkökantamme mahdollisesti soviteltavissa yhteen.
4. Keskinäinen luottamus – Osallistujan tulee luottaa siihen, että muut osallistujat voivat antaa hänelle jotain arvokasta. Aiemmin mainitsemani lause ”Dialogi edellyttää luottamusta kahteen asiaan: siihen, että toisilta saatu tieto on arvokasta ja siihen, että osallistujiin voi ihmisinä luottaa.” kertoo luottamuksesta osuvasti. Silloin, jos on luottamusta, niin tulee kuunnelleeksi muita tarkasti ja haluaa myös avata omia näkemyksiään. Jos taas luottamus uupuu jommastakummasta niin silloin ei ole syytä kuunnella ja vuorovaikutuksen laatu ja määrä jää vähäiseksi ja aito dialogi jää saavuttamatta.

Loppusanat

Pajavihon ensimmäisestä muistiinpanosta on päästy joitakin askelia eteenpäin ja matkaa on toki vielä jäljellä. Koen, että pohdiskeluni on kuitenkin auttanut itseäni keskustelijana. Edellä mainittuja neljää kohtaa tulisi jokaisen keskusteluun osallistujan pohtia ja sitä, kuinka voi vaikuttaa yleisen ilmapiirin luomiseen positiivisesti. Kuinka voimme parhaalla mahdollisella tavalla vaikuttaa oppimiseemme ja toistemme tuntemiseen. Tiedän, että oppiminen ei lopu koskaan ja dialogi on loistava välinen oman oppimisen edistämiseen. Uskon, että hyvät dialogitaidot ovat avainasemassa tulevaisuudessa.

Suorapuhe, kunnioitus, odotus ja kuuntelu ovat saaneet uuden, syvällisemmän merkityksen. Dialogitimantti on hyvä pohja dialogin ymmärtämiseen käytännössä, mutta tarkoitus jokaisen näiden sanojen takana on suurempi, kuin aluksi voisi ajatellakaan. Joskus on hyvä palata taaksepäin ja pohtia sitä, mistä on lähtenyt liikkeelle, vain silloin voi huomata oman kehityksensä.

LÄHTEET

Holm, R. Poutanen, P. Ståhle, P. 2018. Sitra. Mikä tekee dialogin: Dialogisen vuorovaikutuksen tunnuspiirteet ja edellytykset. Luettu 5.4.2020.

https://www.sitra.fi/artikkelit/mika-tekee-dialogin-dialogisen-vuorovaikutuksen-tunnuspiirteet-ja-edellytykset/

Leiniö, J. Pajamuistiinpanot, syksy 2019.