Kuten me kaikki tiedämme, dialogi on kahden tai useamman henkilön rakentavaa vuoropuhelua keskenään, jonka polttoaineina toimii yhteinen ajattelu sekä ymmärrys. Dialogilla voi olla useita tavoitteita ristiriitojen ratkaisemista uusien innovaatioiden löytämiseen, mutta dialogin toimintaperiaate on käytännössä aina sama. Vuoropuhelua käydään keskinäisen kunnioituksen ja vastavuoroisuuden ilmapiirissä. Miksi se sitten on niin vaikeaa?

Dialogi on tiimipeli

”Vuoropuhelu ei ole sitä, että toiselle ihmiselle tehtäisiin jotain, vaan sitä, että jotain tehdään hänen kanssaan.” (Kohlrieser, 160) Dialogi on siis tiimipeliä, jossa ei kenelläkään ole ennalta määrättyä positiota eikä vetovastuuta. Ei ole väliä kuka dialogissa ns. viimeistelee maalin, tärkeintä on, että se tapahtuu. ”Kysymys on toisen ymmärtämisestä eikä vain siitä, että hänet saadaan ymmärtämään meitä.” (Kohlrieser, 160) Yhteinen ajattelu ja keskinäisen ymmärryksen lisääminen pitäisi siis aina tulla ennen yksittäisten mielipiteiden esiintuomista. Tämä silläkin kustannuksella, että juuri se oma ja tietysti nerokkain ajatus jää tuomatta esiin, jos se sillä hetkellä ei palvele dialogin suurempaa kokonaisuutta ja vie keskustelua eteenpäin, rakentaen jo valmiin alustan päälle.

Harmillisen usein käy nimittäin niin, että dialogi, jos sitä siksi voi kutsua, on joukko erinäisiä puheenvuoroja, jotka mielikuvitusta käyttäen ehkä etäisesti liittyvät toisiinsa. Näin toimien on yhteinen tutkimusmatka ”suuremman totuuden” toivossa mahdoton. Aito vuoropuhelu edellyttää etsivää asennetta, jossa kenelläkään ei ole, eikä voi olla, valmiita vastauksia, jotka sitten jalomielisesti annetaan muille. ”Jos joku uskoo tietävänsä kaiken, vuoropuhelussa ei ole mitään mieltä.” (Kohlrieser, 163) Vuoropuhelussa on oltava valmis hyväksymään se tosiasia, että oma näkökulma ja ajatukset eivät ole absoluuttisia totuuksia ja niitä on oltava valmis tarvittaessa muuttamaan. Jos ei salli muiden muuttaa itseään, ei olla aidossa vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi konfliktitilanteiden purkamisessa auttaa jo se, kun ymmärtää vastapuolen näkökantaa. Se ei tarkoita, että vastapuolen näkemys pitäisi hyväksyä totuutena, mutta kunnioitus ja ymmärrys on mahdollista säilyttää erimielisyydestä huolimatta.

Less is more

Dialogiin kuuluu myös hiljaisuutta. Tiedätkö sen tunteen, kun jonkun kanssa tulee hiljainen hetki ja tuntuu siltä, että kiusallinen hiljaisuus pitäisi täyttää tarkoituksettomalla höpinällä mahdollisimman nopeasti? Entä tiedätkö sen tunteen, kun jonkun kanssa hiljaisuus on helppo sietää, ja siinäkin on vahva yhdessäolon tunne? Kumman henkilön kanssa mieluummin viettäisit aikaa? ”Monille ihmisille puhumisesta on tullut tapa, eräänlainen rituaali, joka ei ole aitoa henkilökohtaista vuorovaikuttamista. Se on kuin auton ajamista.” ”Kun tällaiset ihmiset tapaavat jonkun toisen, he avaavat automaattisesti suunsa ja alkavat pälpättää ajattelematta yhtään, miten se ja heidän sanomansa vaikuttavat heihin itseensä tai toiseen henkilöön.” (Kohlrieser, 165) Rupattelulle on aikansa ja paikkansa ja sekin on tärkeä taito hallita, mutta aidossa dialogissa sillä ei ole sijaa. Ei varsinkaan, jos dialogiin osallistuu lähes 20 muutakin. Aito ajattelu ei ole automaattista hiljaisuuden täyttämistä, vaan se etenee hitaammin. Joskus joutuu jopa ihan hetken miettimään.

”Vuoropuhelun vaikuttavuutta ei mitata ajalla, joka yhdessä puhumiseen käytetään. Sanojen ja ajatusten vaihtamisen laatu ja autenttisuus määrää sen, syntyykö ihmisten välille lähentymistä ja tapahtuuko keskinäistä vaikuttamista.” (Kohlrieser, 167) Tämä on helppo hyväksyä totuutena. Joissakin pajoissa saavutetaan puolessa tunnissa enemmän kuin toisessa täyden neljän tunnin aikana. ”Useimmissa organisaatioissa käytetään lähinnä kaksipuolisia monologeja ja muita huonon kommunikaation muotoja. Se näkyy pitkinä ja pitkästyttävinä kokouksina, joiden lisäarvo on vähäinen ja päävaikutus enemmänkin uuvuttaa turhauttaa osanottajat.” (Kohlrieser, 173) Kuinka sitten tehdä dialogista ja pajoista mielenkiintoisempia ja tuloksellisempia? Paras keino on yksinkertaisesti nostaa kissa pöydälle, kun tilanne on ”akuutti”, eli huomauttaa dialogin katkeamiseen johtavista asioista asianomaisille. Tätä tietysti helpottaisi, jos dialogille olisi sovittu yhteisesti hyväksytyt pelisäännöt, joita kaikki sitoutuvat noudattamaan.

Yksi esimerkki yhteisestä pelisäännöstä on Kohlrieserin esittelemä 4 lauseen sääntö. Yhteisen päämäärän kannalta dialogissa olisi suotavaa, että kuulijat ymmärtävät, mitä kulloinenkin puheenvuoron käyttäjä sanoo. Neljän lauseen sääntö laittaa osallistujat ajattelemaan sanottavansa selkeämmin, mikä puolestaan edesauttaa ymmärretyksi tulemista ja samalla myös hidastaa vuoropuhelun vauhtia, jolloin syvällisempi ajattelu yhdistettynä kuunteluun tulee mahdolliseksi.

Kysymykset lisäävät ymmärrystä

”Katsomalla ja kuuntelemalla voi oppia enemmän kuin olemalla itse äänessä.” (Kohlrieser, 177) Kun ollaan äänessä, tarjotaan omia ajatuksia ja näkemyksiä muille, mutta nehän me jo tunnemme ja tiedämme. Kuunnellessamme saamme omien ajatustemme seuralaisiksi toisten käsitykset ja parhaassa tapauksessa ne osaltaan muuttavat käsitystämme totuudesta. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että paraskaan kuuntelija ei saa tulkittua puhujan sanomaa täysin oikein vaan aina jotain katoaa matkalla ns. ”lost in translation.” Sen takia kysymykset ovat erittäin olennainen osa dialogia, koska niiden avulla voidaan selvittää, mitä muut ajattelevat ja erityisesti vielä miksi he niin ajattelevat. ”Vaikka itse olisit sitä mieltä, että joku puhuu aivan pehmoisia, jotain arvokasta voi löytyä, kun kysyy asianomaiselta, miksi hän on juuri sitä mieltä.” (Kohlrieser, 178) Kysymykset lisäävät ymmärrystä ja sitä kautta kiinnittymistä eli yhtenäisyydentunnetta, mahdollisista eriävistä mielipiteistä huolimatta.

Yhteenveto

Tiedosta, että dialogi on tiimipeli. Kunnioita ja kuuntele muita. Kysy kysymyksiä väärinkäsitysten välttämiseksi. Puhu vain, jos se vie dialogia eteenpäin. Puhuessasi käytä lyhyitä ja ytimekkäitä puheenvuoroja.

Lähteet: Kohlrieser, George (2014): Johda dialogia