Dettmann ja johtamisen taito

Vietin lokakuun alussa antoisat kaksi päivää Hauholla tiimivalmentajakoulutuksessa, johon osallistui meitä Proakatemian opiskelijoita sekä opettajia Tampereen korkeakouluyhteisöstä. Oli omalla tavallaan todella jännittävä tilanne, kun pääsi työskentelemään täysin uusien ihmisten kanssa, joilla suurimmalla osalla on pitkä kokemus opettajuudesta ja ylipäätään työelämästä. Ennen ensimmäistä lähikertaa ennakkotehtävänä oli lukea tähän kontekstiin liittyvä kirja ja minun valintani oli Saska Saarikosken Dettmann ja johtamisen taito. Dettmann on suomikoripallon pioneeri, jolla on yli 40 vuoden kokemus valmentamisesta ympäri Eurooppaa. Hän on nykypäivänä tunnettu hänen rauhallisuudestaan kentän laidalla ja siitä, ettei hän monesti hermostu eikä korota ääntään. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Matka nykyhetkeen ei ole ollut tasainen, vaan siinä on ollut paljon ylä- ja alamäkiä. Mutta nämä kokemukset ovat olleet arvokkaita ja nämä ovat muokanneet hänen valmennusfilosofiaa siihen suuntaan, mitä se on nykypäivänä. Monet ovat jo kyllästyneet siihen, että jatkuvasti kun puhutaan valmentamisesta sekä tiimityöstä, vertaus kohteeksi valitaan urheilu, etenkin joukkueurheilu. Se on kuitenkin täysi fakta, että näitä samoja metodeja, joita käytetään urheilumaailmassa, voidaan suoraan peilata nykyajan liikemaailmaan.

Luottamus

Kautta aikojen on eletty maailmassa, jossa ylempi taho antaa tehtävän, joka pitää olla valmis x aikaan mennessä. On annettu tarkat ohjeet, joita pitää noudattaa ja niitä ei ole saanut missään nimessä soveltaa. Ja tämän jälkeen ollaan vielä ihmetelty, että miksi työntekijöiden työmotivaatio on laskussa. Tämä on kanssa suoraan kytköksissä yksilön oppimiseen. Dettmannin tämänhetkinen valmennusfilosofia perustuu ihmislähtöisyyteen ja siihen, että pelaaja on keskiössä.  Pelaajan kanssa ollaan jatkuvassa dialogissa ja häntä ohjaillaan kohti oikeita ratkaisuja. Valmiita vastauksia ei anneta, vaan pelaajan pitää itse käsittää, että mitä hänen pitää tehdä, jotta hän pääsee tavoitteisiin. Tarkoituksena on herättää pelaajan itseluottamus ja rohkaista häntä tekemään asioita eri lailla, jotta hänestä saadaan kaikki mahdollinen potentiaali irti.

Vaikka kävisikin jatkuvasti keskustelua pelaajien kanssa, se ei auta, jos ei ole luottamusta molempiin suuntiin. Valmentajan pitää luottaa valmennettaviin ja valmennettavien pitää luottaa valmentajaan. Valmentaminen pitää aina olla kaksisuuntainen prosessi. Ihannetilanne on se, että molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan sekä molemmilla osapuolilla on oikeus ilmaista omat mielipiteensä. Tämä ei kuitenkaan rakennu itsestään vaan se vaatii aktiivisuutta ja halua molemmilta osapuolilta. Kirjassa kerrottiin siitä, kun Dettmann käytti monet vapaapäivät siihen, että hän matkusti pelaajiensa luokse. Hän halusi vilpittömästi tietää, että miten heillä menee, niin ammatillisesti sekä henkilökohtaisessa elämässä. Nämä vierailut kuitenkin pääsääntöisesti keskittyivät siihen mitä tapahtuu kentän ulkopuolella. Jos jatkuvasti syynäisi valmennettavien työskentelyä, kun puhutaan ammatillisesta näkökulmasta, se kertoisi luottamuspulasta.  Valmennettaville on annettava aikaa luovalle ajattelulle ja itsensä tutkistelulle. Tiimivalmentajakoulutuksessa Liisa-valkku sanoikin hyvin, kun puhuimme siitä, että milloin valmentajan tulee puuttua tilanteeseen. ”Kun tuntuu siltä, että pitäisi puuttua, älä puutu. Kun tuntuu siltä, ettei pitäisi puuttua, puutu”. Vaikka valmentaja näkisi jotain parannettavaa valmennettavan toiminnassa, ei ole aina järkevintä puuttua asiaan. Tätä on juuri se, että annetaan yksilöiden luovuudella tilaa. Hyvä valmentaja tietää milloin hänen pitää ottaa ohjat tilanteesta ja osaa astua sivuun ja antaa asioiden tapahtua. Se ei kuitenkaan riitä, että valmentaja tuntee valmennettavansa hyvin ja, vaan valmentajan pitää omata hyvä itsetuntemus. Hänen pitää tunnistaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja hänen tulee osata katsoa omaa toimintaansa ulkopuolelta. Jos nämä asiat eivät ole hoidossa, olisi moraalitonta lähteä neuvomaan muita.

Innostava työympäristö

Nykypäivän valmentaminen ja johtaminen on entistä enemmän ihmislähtöistä. Ei enää ajatella pelkästään sitä, että kuinka saadaan mahdollisimman paljon voittoa tehtyä, vaan sitä, että jokaisella ihmiselle on hyvä olla niin psyykkisesti sekä fyysisesti. Se on todistettu, että kun ihminen tuntee olevansa tärkeä osa ryhmää ja tietää että hänestä välitetään, saadaan parempia lopputuloksia aikaiseksi. Juurikin tämän takia firmojen ja yhteisöjen virkistystoiminta on lisääntynyt roimasti, kun vertaa menneeseen. Tämä on kerrassaan mainio asia, mutta se on valitettavaa, että tämänlaisia tapahtumia järjestetään yleensä vain muutaman kerran vuodessa. Mikäli halutaan, että tiimi hitsautuu tiukasti yhteen, pitää tämänlaisen toiminnan olla jatkuvaa. Ja tämä on todella tärkeää, jos on kyseessä uusi tiimi. Kirjassa Dettmann korostaakin pieniä yhdessä olon rutiineja, joiden kautta luodaan luottamusta tiimin sisällä. Se voi olla ihan päivittäiset juttutuokiot tai lounastus yhdessä. Kun tätä jatkaa päivittäin, luodaan vahvaa pohjaa luottamukselle ja innostavalle työympäristölle. Esimerkkinä, kun aloitimme tiimivalmentajakoulutuksen, olimme joukko tuntemattomia toisillemme. Juuri tämän takia aloitimmekin koulutuksen leikillä, joka rikkoi sopivasti jään. Näinkin pieni asia rentoutti ilmapiiriä ja tämän jälkeen oli paljon helpompi aloittaa työnteko. Tiimiytymisen ja hyvän ilmapiirin rakentuvuutta boostasi myös se, että olimme täysin erilaisessa miljöössä, jossa normaalisti me työskentelemme. Tämänlaista ”mökkipaja” toimintaa, joka on meille akatemialaisille tuttu, pitäisi minusta olla paljon enemmän.

Kohti parempaa valmentajuutta

Ensimmäinen tiimivalmentajakoulutuksen kerta oli todella silmiä avaama kokemus. Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan ihmisten mietteitä siitä, että mitä valmentajuus merkitsee heille. Vaikkakin meillä oli aivan eri lähtökohdat koulutukseen, niin huomasimme, että meillä oli paljon samoja ajatuksia siitä, että minkälaista on meidän mielestämme hyvä valmentaminen. En malta odottaa, että pääsee jatkamaan keskustelemaan aiheesta lisää näiden ihmisten kanssa.

Haluttiin me sitä tai emme, maailmaa muuttuu jatkuvasti. Tulee uudenlaisia tilanteita vastaa, joihin pitää osata vastata sen vaatimalla tavalla. Vaikkakin on löydetty valmennusmetodeja, jotka on havaittu toimiviksi, se ei tarkoita, että ne tulisivat toimimaan aina. Nykyajan valmentajan tulee elää aallon harjalla ja olla jatkuvasti korvat höröllä. Se on kylläkin totta, että tietyn tyylinen valmentaminen ei sovi kaikille. Kuten Dettmanninkin tapauksessa, valmentaja kasvaa ihmisenä samalla lailla kuin muutkin kuolevaiset. Valmentajuus on eliniän kestävä prosessi, jossa koskaan ei voi olla liian hyvä. Nykyajan valmentajalta vaaditaan muutosketteryyttä ja halukkuutta uuden oppimiselle. Kuinka työskennellä muutosvastarintaa vastaan? Kuinka sietää keskeneräisyyttä ja epävarmuutta? Siinäpä hyviä haasteita, joita lähteä tutkimaan.