Suomen koripallomaajoukkue, joka tunnetaan paremmin nimellä Susijengi on saanut nostettua 2010-luvulla Suomessa melkoisen koripallobuumin. Suomi selvisi ensimmäistä kertaa koripallon EM-kilpailuihin vuonna 2011, sitten 1990-luvun. Suomen koripallomaajoukkue on tämän jälkeen selvinnyt useampaankin EM-turnaukseen ja vuonna 2014 myös MM-kilpailuihin. Voitto venäjästä vuoden 2013 EM-kilpailujen alkulohkossa äänestettiin jopa vuoden toiseksi sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Suuri osa viime aikaisesta menestyksestä on henkilöitynyt susijengin päävalmentajaan Henrik Dettmaniin. Dettmann on saanut joukkueen pelaamaan vahvuuksillaan ja onnistunut saamaan jokaisen yksilön ponnistelemaan kohti yhteisiä tavoitteita. Dettman on aina saanut joukkueen näyttämään paljon paremmalta kuin miltä se on näyttänyt paperilla nimien ja saavutusten perusteella. Niin Suomen maajoukkueessa kuin aikaisemmin valmentamissaan seurajoukueissa. Saska Saarikosken kirjoittama kirja Dettmann ja johtamisen taito avaa menestyksen takana olevia tekijöitä.

Henrik Dettmann on lähtenyt aina valmentamissaan joukkueissa liikkeelle siitä, että jokainen pelaaja saadaan pelaamaan hänelle sopivalla paikalla. Jokainen pelaaja pääsee käyttämään siis vahvuuksiaan häikäilemättä hyödyksi. Vahvuudet ovat meissä tapahtuvia asioita, jotka ovat luontaisia ja tapahtuvat ilman suurta ponnistelua. Esimerkiksi liike-elämässä hyvät puheenlahjat omaava henkilö kannattaa sijoittaa myyntitehtäviin, koska asiakkaille puhuminen tapahtuu luontaisesti ja itse puhuminen tulee selkärangasta. Jos sama henkilö ei ole puolestaan yhtä luontainen organisoija taikka kokonaisuuksien hallitsija, yrityksessä on toinen henkilö joka hoitaa tämän puolen. Tällöin kumpikin henkilö pääsee käyttämään vahvuuksiaan hyväkseen, tiimi toimii ja tulos on hyvää. Tämä liittyykin laaja-alaisempaan filosofiaan, että liika heikkouksien poistamiseen keskittyminen tasapäistää ihmisiä liikaa, taikka tuottaa tekijöitä jotka ovat tasapaksuja. Kyseinen filosofia tuottaa koripallon saralla pelaajia taikka liike-elämässä työntekijöitä, jotka ovat kohtalaisia monessa asiassa mutta eivät erinomaisia yhdessäkään asiassa. Mielestäni filosofia on hyvä, koska nimenomaan erinomaisuudella ja erikoistaidolla luodaan menestystä. Esimerkiksi kannattaa mieluummin tehdä hyvästä myyjästä erinomainen myyjä, kuin hyvä myyjä ja keskinkertainen organisoija. Riski tietenkin on, että jos keskittyy vain yhden asian kehittämiseen, niin tekee itsestään turhan yksiulotteisen henkilön. Mielestäni tämän takia onkin tärkeää esim. yrittämisessä että kokoaa itselleen ympärille tiimin taikka verkoston missä on mahdollisimman paljon erilaista osaamista ja kokemusta. Tällöin jokainen pääsee käyttämään vahvuuksiaan hyväkseen, jolloin heikkoudet unohtuvat.

Jokaisella meistä on niin hyviä kuin huonoja tapoja. Jokainen meistä on kyvykäs oppimaan niin hyviä kuin myös huonoja tapoja. Olen itsekin huomannut, että jos vaikkapa lomalla ollessa ei ole tehnyt viikkoon päivittäisiä askareita, niitä tekemään aloittamisen kynnys on huomattava paljon suurempi. Saadaksesi itsestäsi mahdollisimman tehokkaan päivittäisissä rutiineissa tulisi keskittyä mahdollisimman paljon hyvien tapojen opetteluun. Tapa on siis meissä tapahtuva luontainen reaktio, jonka laukaisee jokin tietty ärsyke. Tapa on rutiininomaista toimintaa, eikä se vaadi tietoista ajattelua. Ruotsalaisen psykologin K. Anders Ericssonin mukaan, jonkin asian opettelu vaatii n. 10 000 toistoa, että siitä tulee tapa. Henrik Dettman on jalkauttanut kyseistä filosofiaa valmentamiinsa joukkueisiin ottamalla tavoitteeksi vetää jokaiset harjoitukset 100% intensiteetillä. Täten jokaisen pelaajan korkea suoritustaso tulee suoraan selkärangasta, eikä sitä tarvitse erikseen kaivaa isoihin otteluihin. Omaa suoritusta voi parantaa myös omalla työpaikalla harjoittelemalla itselleen sopivat rutiinit hyvään suoritukseen.

Huipputekijät eivät yleensä ole huipputekijöitä sen vuoksi, että heille olisi jotenkin syntymässä siunaantunet rajaton määrä lahjakkuutta. Huipputekijät ovat usein sen takia huippuja, että he ovat aina valmiita oppimaan uutta. Huipputekijöitä ei siis välttämättä pystyy enää suoraan opettamaan, mutta valmentajan taikka johtajan roolissa toimiva voi toimia tiedon välittäjänä, jolloin huippuyksilö voi löytää jälleen uusia asioita vahvuuksiensa kehittämiseen. Dettman uskoo myös, että menestykseen ei ole olemassa oikoteitä taikka taikatemppuja. Menestykseen tarvitaan usein paljon raakaa työtä. Itsekin uskon, että menestyksekkään uran tekemiseen ei välttämättä vaadita erityisen paljon lahjakkuutta. Kuuluisan taidemaalarin Michelangelon kerrotaan sanoneen: ” Jos ihmiset tietäisivät miten paljon olen tehnyt töitä maalauksieni eteen. Se ei olisi enää millään tavalla hohdokasta.”  Täytyy vain olla valmis tekemään enemmän töitä kuin muut ja tarvittavan tiedon ja taidon pystyy aina oppimaan, tekemällä sen vaikka 10 000 kertaa.