Tampere
10 Aug, Wednesday
21° C

Proakatemian esseepankki

Dear diary… Syitä miksi jokaisen meistä kannattaa kirjoittaa päiväkirjaa



Kirjoittanut: Sade Elo - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kirjoitatko sä päiväkirjaa? Tai kuinka tarkasti muistat asioita mitä olet tehnyt ja minkälaista fiilistä ne sussa aiheutti?
– Mä en kirjoita ja mun muistikuvat riippuu todella paljon mitä on tapahtunut, koska ja missä. Merkitykselliset asiat jää mieleen ja muut ei niinkään.

Miksi esitin tämän kysymyksen heti alkuun selittyy sillä, että sain eräänä päivänä yllättävän puhelun esimieheltäni. Hän soitti ja kysyi, että mitä aion tehdä isona? Tähän vastasin, että se onkin hyvä kysymys, en siihen osaa vielä vastata. Hän oli kuulemma miettinyt minua ja tulevaisuuttani ja meissä on paljon samaa, miksi hän päätyi minulle soittamaan pientä vinkkiä yhtäkkiä. (Huomiona, että samanlaisuutemme on mm. kekseliäisyys, asioista innostuminen, mukana vähän kaikessa olo ja kaiken uuden kokeilemisen halu. Paljon nopeaa ajatustenvirtaa siis.)

Hän sanoi, että on alkanut kirjoittaa työpäiväkirjaa, johon kirjaa jokaisena päivänä, että miltä päivä tuntui, mitä hän oppi. Mikä oli kivaa ja mikä taas ihan pepusta. Oliko joku haasteellista tai millaisia ratkaisuja tilanteisiin keksittiin. Myös jokaisen sivun alareunaan hän kirjoittaa kuulemma 3. tärkeintä tehtävää seuraavalle päivälle.

Tämän päiväkirjan avulla hän pystyy jäsentelemään tekemäänsä ja oppimaansa. Kuinka paljon teemmekään asioita päivässä, jota emme edes ajattele ja millaisen panoksen me niihin laitamme. Tai millaiset seuraamukset juuri niillä teoilla on? Pienet asiat saattavat olla yllättävänkin merkityksellisiä ja itsellemme ne tuntuvat “ihan perusjutuilta” ja emme mainitse kaikkea tekemäämme tästä syystä, – jopa siis vähättelemme panostamme ja tekemisiämme helposti, koska tuntuu tyhmältä sanoa “itsestäänselvyyksiä” ääneen. Tässä on hyvä huomata, että asiat joita me itse pidämme itsestäänselvyytenä ei niitä ole välttämättä muille.

Tämän meitä yhdistävän nopean ajatustenvirran vuoksi hän suositteli myös minua hankkimaan päiväkirjan ja tekemään samaa mitä hän. Varsinkin nyt koulussa erilaisten projektien kanssa, työelämässä erilaisten haasteiden ja oman historian jäsentely voi olla erittäin hyödyllistä tulevaisuuden kannalta. Miten erilaisilla valmiuksilla menenkään työhaastatteluun, jossa kysytään mitä olen tehnyt ja mitä olen oppinut kun minulla on jotain konkreettista näyttää ja esitellä verrattuna siihen, että vähättelisin joitain tehtäviä tai unohtaisin ne pienet asiat, jotka ovat voineet olla ratkaisevia käänteentekijöitä asioissa.

Tässä onkin listattuja syitä ja kysymyksiä mihin meidän jokaisen kannattaisi miettiä vastausta projekteissa sekä töissä:
(Moni näistä on niitä itsestäänselvyyksiä, mutta niitä on myös hyvä pohtia, että miksi ne tuntuvat itsestäänselvyyksiltä itselle?)

– Mitä sain tänään aikaan?
– Mitä tämä tehtävä opetti minulle?
– Mikä oli haasteellista ja miksi?
– Mistä en tykännyt ja miksi?
– Mitä opetin muille tehtävässä tai mitä opin muilta?
– Millaiset fiilikset minulle jäi projektista / työtehtävästä / työpäivästä ?
– Mitä minun tulee tehdä seuraavalla kerralla erilailla?
– Mikä oli oma panokseni projektiin / työtehtävään / työpäivään ?
– Miksi en tekisi samanlaista työtä / projektia enää uudelleen?
– Mistä nautin?
– Kenen kanssa tein töitä? Miten meidän yhteistyö sujui, jos ei mennyt hyvin niin miksi ei? Jos taas meni hyvin, niin miksi?

Kysymyksiä saa lisätä paljon enemmänkin ja pohtia asioita syvällisemmin kuin vain, että “Näin kuuluu toimia”.

Tämän käydyn puhelinkeskustelun jälkeen lähdin inspiroituneena kauppaan ostamaan päiväkirjaa ja kirjoitin alas elämästäni niitä merkityksellisiä asioita, jotka ovat oikeasti tuoneet minut tähän pisteeseen ja opettaneet minulle eniten asioita. Uskon, että jokaiselle akatemialla toimivalle on hyödyllistä hommata oma päiväkirja ja reflektoida oppimaansa ja tekemäänsä.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close