Tiimimestari matkani on vasta alussa, minulla on muutama lähikerta takana. Olen ryhmässä pääasiassa toisen asteen opettajien ja rehtorien kanssa. Alku on ollut oman pääni sisällä haastava, vaikka olemmekin päässeet hyviin keskusteluihin käsiksi. Kaikki muut tuntuvat olevan kiinni niin koulumaailmassa, että minun on hankala päästä välillä ajatuksiin kiinni. Ajattelen tiimivalmentamista paljon oman tiimimme, työpaikkojeni sekä tulevaisuuden yritysten kautta. Mietin, mitä annettavaa minulla on näille opettajille? Käymämme keskustelut herättävät kuitenkin paljon ajatuksia ja haluan tässä esseessä avata muutamia niistä.

Viimeisimmällä lähikerralla aiheenamme oli johtaminen. Mietimme, onko johtaja valmentaja, kuka johtaa koulua ja kuka oppilaita ja miten samalla tulisi toimia valmentajana ja ketä tulisi valmentaa. Opettajille tuntui olevan haasteena löytää oma rooli tiimivalmentaja; Tarkoittiko se valmentavaa opettamista vai kollegatiimin valmentamista. Halusin perehtyä enemmän valmentavaan opettamiseen, koska olen kuitenkin itsekin vielä oppilaan roolissa, koulussa, jossa valmentajilla on suuri merkitys sekä opiskellut ammattikoulussa, jossa tiimioppimista kokeiltiin ensimmäistä kertaa.

Case: tiimioppiminen luokassa.

Opettajaa päättää kokeilla luokassa tiimioppimista. Tämä tarkoittaa, että oppilaat jaetaan pieniin ryhmiin, joissa heidän tulee itse etsiä tietoa ja jopa opettaa sitä muille. Tietoa kerrytetään erilaisten projektien kautta eikä opettaja anna valmiita vastauksia.

Oppilaat ajattelevat

• opettaja ei jaksa tehdä mitään. Se vaan istuu ja laittaa meidät tekemään kaiken
• opettaja ei opeta ollenkaan, mikä sen tehtävä on
• opettaja ei selkeästi itsekään tiedä tästä, kun ei vastaa kunnolla

Opettaja ajattelee

• oppilaat eivät ole itseohjautuvia
• oppilaat pitävät minua ammattitaidottomana
• osa oppilaista tekee suuremman työ kuin toiset
• jatkossa oppilaat valitsevat muiden opettajien kursseja ja joudun epäsuosioon

Lopputuloksena tiimioppimiskokeilu jää kokeiluksi ja seuraavalla kurssilla jatketaan perinteisen opetuksen mukaisesti.

Nämä ovat kaikki aitoja tunteita, joita keskustelun lomassa tuli ilmi. Keskustelun pohjalta johtaminen käsitteenä kulminoitui luottamukseen sekä itsetuntemukseen. Nämä toimivat onnistuneen johtamisen, ja miksi ei opettamisenkin, kulmakivinä.

Monilla oppilailla ja opettajilla on edelleen ennakkoluuloja tiimioppimista kohtaan. Ennakkoluulot synnyttävät lähtökohtaisesti epäluottamusta, vaikka mitään ’’pahaa’’ ei olisikaan vielä tapahtunut. Epäluottamus on vaikea lähtökohta uuden opetustavan testaamiselle. Opettajan ja oppilaiden välisen luottamuksen luominen vaatii vahvoja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä havaita erilaisuutta tiimissä. Avoimuus uutta tilannetta kohtaan ja tätä kautta myös konfliktien sietokyky täytyy olla kohdallaan.

Opettajan on tärkeä kurssin alussa saada oppilaat ymmärtämään, miksi tiimioppimista käytetään. Enkä tarkoita luentoa tiimioppimisesta ja sen hyödyistä, vaan osallistavaa keskustelua aiheesta. Kysymyksiä, jotka jo itsessään ohjaavat oppilaita miettimään miksi he ovat tällä kurssilla, mitä he haluavat oppia ja mikä on heille mieluinen tapa opiskella. Näin oppilaille tulee tunne, että heidät kohdataan yksilöinä ja heidän tarpeitaan kuunnellaan.

Esimerkki kysymyksiä oppilaille:

• Mitä tiedät aiheesta
• Mitä haluaisit oppia
• Miten sinä opit parhaiten
• Minkälaisia näyttöjä haluat antaa tällä kurssilla
• Mitä toivoisit minulta opettajana

Monesti tiimioppimista kuvataan niin että oppilaat heitetään syvään päätyyn ja katsotaan ketkä uivat rantaan. Näin ainakin meille ammattikoulussa annettiin ymmärtää. Ja siltä se tuntuukin, mikäli luottamusta ei ole ensin rakennettu. Dettmann – johtamisen taito (Saarikoski, 2015) kirjassa kuvaa ilmiötä näin:

’’Jokainen epäonnistuminen vie kohti uuden taidon oppimista. Joskus pelaajaa kasvatetaan heittämällä hänet kylmään veteen – siis panemalla hänet tekemään juttuja, joita hän ei vielä osaa tai usko osaavansa. Useimmat pelaajat pystyvät menemään paljon kylmempään veteen kuin olisivat ikinä uskoneet. Pelaajan on kuitenkin voitava luottaa, että valmentaja odottaa rannalla pelastusrenkaan kanssa’’ (Saarikoski, 42).

Aikaisemmassa esimerkissä nousi pelko siitä, että oppilaat pitävät opettajaa ammattitaidottomana, mikäli hän ei anna suoria vastauksia kysymyksiin.  Ideana ei kuitenkaan ole sanoa: ’’en tiedä, selvitä itse’’. Tässä päästään yhteen tärkeimmistä valmentajan ominaisuuksista. Valmentajan tulee näissä tilanteissa osata kysyä oikeat kysymykset, jotta oppilas jatkaa itsenäisesti tiedon hankkimista. Kysymysten kysyminen on ajattelun opettamista. Kun oppilaat oppivat enemmän itse ajattelemaan, myös heidän itseohjautuvuutensa kasvaa.

Tirri selittikin lähikerrallamme, että substanssi osaaminen kasvaa nimenomaan ajattelun taitojen tiedonhankinnan taitojen, kriittisen ajattelun, tunnetaitojen, tilannetajun ja asioiden käsittelyn kautta. Siksi nimenomaan näitä tulisikin opettaa jo nuorille.

Dettmannin kirjassa sanotaankin, että ihmisen on hyvin vaikea oppia sellaista mitä hän ei jo etukäteen tiedä. Jos ei ole itse ajatellut asioita, joista esimerkiksi jossain kirjassa kerrotaan, niihin on vaikea saada otetta (143). Mielestäni tämä lause kuvaa hyvin, miten suuri mahdollisuus tiimissä on oppia, kun yksilöiden ajattelun taidot kehittyvät ja sisäinen motivaatio oppimista kohtaan kasvaa.

Tietyissä tilanteissa johtaja, opettaja ja valmentaja ovat hyvin lähellä tosiaan. He ovat siellä oppilaita tai valmennettavia varten. Dettmannin sanoin palvelemassa ja ohjaamassa heitä henkilökohtaiseen sekä tiimin menestykseen.

Mitä itse opin ja vien käytäntöön?

Olen siinä määrin onnellisessa asemassa, että voin arjen tasolla testata oppimiani asioita sekä oppilaan, että valmentajan roolissa. Aioin jatkossa perehtyä sekä tiimimestareiden että pajojen aiheisiin tarkemmin etukäteen, jotta voin mahdollisimman hyvin dialogissa syventää oppimaani. Näin ollen minulle toivottavasti minulle tulee myös tunne, että pystyn antamaan muille enemmän. Koen, että olen proakatemilla kehittänyt tunne- ja ajattelun taitojani, mutta tiedonhankinnassa ja kriittisessä ajattelussa minulla on paljon petrattavaa. Uskon, että dialogissa kriittinen ajattelu auttaa minua myös kehittymään valmentajana kysymään oikeanlaisia kysymyksiä. Haluan jatkossa myös opettaja voittoisessa tiimimestarit ryhmässäni tuoda enemmän esille omaa näkökulmaani oppilaana, sillä välillä opettajien omat oletukset oppilaista voivat olla muutoksen esteenä. Haluan oppia paremmin tuomaan esille omaa näkemystäni ja kokemustani enkä aina asettua toisen asemaan ja miettiä miten he asiasta ajattelevat. Toivon, että näin pystyisin myös itse saamaan enemmän tiimimestarit kokemuksesta.

Lähteet:

Saarikoski, S. 2015. Dettmann – Johtamisen taito. WSOY. 2015.

Tiimimestareiden johtamisen lähikerran muistiinpanot 25.-27.8.2021.