Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Business on urheilulaji



Kirjoittanut: Aleksi Röyhkiö - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Olen seurannut televisiosta useita eri bisnekseen liittyviä ohjelmia, mutta Leijonan Luola-Ohjelma on noussut suosikikseni. Mark Cubanista on muodostunut minulle rautaisen ja vahvan liikemiehen kuva. Enimmäkseen tämä kuva on muodostunut Leijonan luola -ohjelman välityksellä, mutta lukiessani tätä kirjaa huomasin, että Cubanin luonne on hänen oman kuvauksensa mukaan yhtä räiskyvä kuin televisiossakin. Cuban ei pelkää sanoa asiaansa suoraan. Eräs asia, joka saa hänet raivon partaalle joka kerta ohjelmassa (ja joka on jäänyt minulle mieleen), nousee esiin myös kirjassa. Jos joku tulee väittämään hänelle, että koska markkinan koko tälle tuotteelle on monta miljardia, niin tällä tuotteella on helppoa napata segmentti siitä. Ymmärrän, miksi hän raivostuu siitä niin paljon, ei ole väliä, onko tuote minkälainen tai mille alalle se menee, koska työtä vaaditaan yhtä paljon, oli markkinan koko sitten nolla tai miljardi euroa. Tällaiset puheet vaatisivat melkeinpä jo tekoja, esimerkiksi: ’’Tällä hetkellä myyntini on 500 000 dollaria.’’ Siitä on helpompi lähteä kertomaan, miten markkina-alaa voidaan vallata lisää.

 

Mitäpä Cubanin kirjasta sitten voisi oppia? Luultavasti ainakin sen, että ikinä et voi tietää, mikä on todellinen juttusi, ennen kuin olet kokeillut mahdollisimman paljon. Periaatteessa proakatemiakin voisi olla itselleni täysin väärä vaihtoehto (vaikka se kuinka hyvältä tuntuukin tällä hetkellä.) Cubanin ajatus tähän asiaan on siis, että koska tahansa vastaan voi tulla vielä parempi vaihtoehto, jota ei ole osannut odottaa. Sattumalla ja tuurilla on tässä kohtaa mielestäni jonkin moinen rooli mukana. Yksi yllättävä asia voi johtaa täysin uudenlaiseen tulevaisuuteen, jollaista ei olisi osannut odottaakaan. Tähän uskon täysin.

 

Epäonnistumisen ja onnistumisen raja on mielestäni häilyvä. Yleisesti ajatellaan, että on helppoa määritellä ja jaotella työn tuloksia pelkästään sen perusteella, mitä viivan alle jää tulokseksi. Omasta mielestäni se, että tilanteesta selviää kunnialla ulos ja ottaa opikseen siitä kaiken mahdollisen, vie jo pitkälle. Cuban puhuukin useaan otteeseen kirjassaan siitä, kuinka epäonnistumisien määrällä ei ole mitään väliä. Voi yrittää ja melkein onnistuakin vaikka kuinka monta kertaa eikä piitata liikaa siitä, mikä on mennyt omissa tai toisten tekemisissä pieleen. Kun muistaa vain ottaa kuitenkin oppia virheistä. Väliä on vain sillä, että onnistuu kerran. Cubanin mukaan se riittää. Käytännössähän tämä tarkoittaa mullistavan liikeidean tai tuotteen keksimistä. Mutta tässä Cubanin sitaatissa piilee kyllä asian ydin: mikäli todella onnistuu ja saa tahkottua rahaa, siitä on mahdollisuus hypätä positiivisen kehityksen kierteeseen, joka jatkuu ainoastaan niin kauan, kuin jaksaa kehittyä ja uudistua.
Liike-elämä urheilulajina kuulostaa varmaan monen korvaan hauskalta leikiltä. ’’Sehän on vain työtä ja näin’’, voisi joku sanoa. Tavallaan ymmärrän kyllä Cubanin filosofiaa tämän urheilulajin ympärillä, koska olen itsekin kyllä aina ollut melko kilpailuhenkinen ihminen. Luonnollisesti tässä tilanteessa tuloksella on väliä, koska se määrittää aina tietyn ’’erän’’, eli kaupan saamisen. Tutut, joilla on yrityksiä, tekevät kyllä todella paljon enemmän töitä yrityksensä eteen kuin normaalit työntekijät. Tämä omaehtoinen työ ei näy myöskään palkkanauhassa. Se näkyy silloin tuloksessa, kun on alansa johtavia tekijöitä. Tämän takia liike-elämän peliä joutuu pelaamaan paljon, jotta voi todella kehittyä ja pysyä muiden kelkassa.

 

Liike-elämässä vaaditaan kärsivällisyyttä ja taitoa huomata tilaisuus, josta on mahdollista luoda jotain mullistavaa. Oma tilanteeni verrattuna Mark Cubaniin on täysin päinvastainen, koska hän on todella menestynyt multiyrittäjä ja itse olen tästä vähän vasta aloittelemassa omaa yrittäjä taivaltani. Mutta tästäpä päästäänkin kirjan tärkeimpiin ajatuksiin. Täytyy uskaltaa kokeilla montaa uutta asiaa, jotta voi löytää sen, mitä haluaa tehdä. Voi epäonnistua useasti, kunhan jossain vaiheessa onnistuu, kuten asiaa aiemmin kävin läpi. Tarvitaan myös kurinalaisuutta yrityksen sisällä, jotta työyhteisö on sitoutunut olemaan toiminnassa täysillä mukana. Löysäilyllä ei saavuteta mitään muuta kuin löysää tulosta.

 

Ajankäyttö on myös yksi tärkeä asia, joka tulee hallita erityisesti yrityksen alkuvaiheessa. Ensimmäisen vuoden aikana yritystoiminnassa voi tulla tehneeksi paljon sellaisia asioita, jotka voivat loppujen lopuksi olla melko turhia oman toiminnan edistämisessä. Priorisointi asioiden välillä on siis erittäin tärkeää, koska aika todellakin on rahaa, ja kumpaakaan näistä harvemmin on liikaa tuhlattavaksi. Se aika minkä käyttää tiettyyn asiaan, täytyy pyrkiä saamaan mahdollisimman tehokkaasti hyödynnetyksi. Vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja.
Kokonaisuudessaan Mark Cubanin tarina on melko kiehtova kokonaisuus, jossa monesta asiasta voi itse ottaa oppia. Hänkin on aloittanut aivan yhtä pohjalta kuin mekin, ja monen vuoden uurastuksen jälkeen hänestä kuoriutui teknologia-alan rautainen ammattilainen. Tietysti nykypäivänä tuolla alalla on vaikeampi breikata, koska hyvin monta asiaa on jo keksitty. On vaikeaa kehittää ns. pyörää uudelleen. Oli kuitenkin ala mikä tahansa, täytyy uskoa asiaansa, uskaltaa yrittää ja tarvittaessa tippua polvilleen, mutta nousta pian takaisin ylös. Jos epäonnistuu, täytyy vain luottaa itseensä, yrittää uudestaan ja odottaa hetkeä jolloin onnistuminen on lähellä!

20-vuotias mies kotoisin Ylöjärveltä. Ylioppilas

Kommentit
  • Tutta

    Kiitos “Business on urheilulaji” -esseestäsi! Olet jälleen oivaltanut todella tärkeitä asioita. Kirjoitat: “Jos epäonnistuu, täytyy vain luottaa itseensä, yrittää uudestaan..” Juuri näin. Koska olemme ihmisiä, epäonnistumme aika ajoin jokainen. Tärkeää on se, että opimme epäonnistumisistamme ja nousemme nopeasti ja yritämme uudelleen. Ei epäonnistumista kannata peltä, niistä kannattaa oppia!

    2.6.2022
Kommentoi