Tampere
03 Dec, Thursday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Brändäys



Kirjoittanut: Teemu Petäjistö - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Itse en ole suoranaisesti koskaan miettinyt itseni brändäämistä. En ole nähnyt sille tarvetta. Kuitenkin miettiessäni asiaa tarkemmin, olen huomannut, sekä tietoisesti että tiedostamattani haluan jättää ihmiselle tietynlaisen muistijäljen minusta, ja siis yleisimmin ehdottomasti positiivisessa mielessä. Tarkemmin tätä ajateltuani, oivalsin, että minähän tosiaan olen brändäämässä itseäni kaikilla teoilla mitä teen, vaikka en tee sitä mitenkään suunnitelmallisesti tai edes tietoisesti. Itsensä brändäämisestä esimerkiksi jonkun alan osaajaksi, on tulevaisuutta ajatellen enemmän hyötyä kuin haittaa. Siitä hyödyt erityisesti sinä itse, mutta miksei myös verkostosi. Ja sama toimii toisinpäin, jos verkostossasi on hyvin itsensä brändänneitä, pääset sinäkin niistä silloin hyötymään.

Nykypäivänä brändäys ei ole enää pelkästään tuotteiden ympärillä tapahtuvaa. Se ulottuu nykyään elämän kaikille osa-alueille aina kaupungeista ja kunnista taideteoksiin asti. Miksi se on levinnyt jo niin laajalle? Syy saattaa piileä siinä, että nykyään kaikkea on jo niin paljon, että ihmisten mieleen jääminen vaatii massasta erottumista. Sitä ei loppujen lopuksi ole kovin vaikea tehdä, tarvitsee vain keksiä ne keinot, mitä muut eivät vielä ole hoksanneet tai osanneet hyödyntää. Ei tietenkään tarvitse lähteä keksimään pyörää uudestaan. Nykyään markkinoijan tai brändääjän täytyy olla aikamoinen velho, jotta hän löytää jotain mitä ei ole vielä missää tehty.

Brändi koostuu kahdesta osasta. Siitä, miltä tuote näyttää ulospäin, ja siitä, minkälaisen mielikuvan se kokonaisuudessaan kuluttajalle jättää. Laadukkaasta tuotteesta kannattaa ehdottomasti maksaa hieman korkeampikin hinta, kunhan muistaa erottaa sen, mikä on brändin arvo tuotteen hinnassa ja mikä on tuotteen todellinen arvo. Liian usein tuote on ylihinnoiteltu, sillä tuotteen brändi tai mainosten luoma kuva on nostanut tuotteen hintaa, ja tällöin maksaa osittain jopa tyhjästä.

Nykyään kuluttajat haluavat tulla tunnetuksi brändin tosifaneina. He ovat valmiita maksamaan brändistä ja siitä, että ostamallaan tuotteella pystyvät nostamaan esimerkiksi omaa brändiään tai imagoaan. Tosifanit haluavat olla bränditekijöitä, vaikka eivät suoranaisesti yrityksen palkkalistoilla työskentelekään. Toisaalta tuollaiset tosifanit kannattaa nähdä pelkästään positiivisena asiana yritystä ajatellen. He ovat niitä suosittelijoita, jotka omalla toiminnallaan saavat muutkin ihmiset ostamaan tuotetta ja suosittelemaan jopa eteenpäin. Brändi on siis purenut ja kuluttajat ikään kuin tekevät työn yrityksen puolesta.

Itse mielsin alkuun esimerkiksi Applen vain turhan hyväksi brändätyksi merkiksi. Ostaessani kuitenkin ensimmäisen mac bookin, tajusin, että näitä koneita ei kehuta vain brändin vuoksi. Mielestäni Applen tuotteissa on kaikki kohdallaan, sekä ulkonäkö, käytettävyys että brändi. Luovuin jopa vanhasta puhelimestanikin ja ostin tietokoneen kanssa yhteistyötä tekevän iphonen. Voisi siis sanoa, että Applen tuotteet ovat brändikkäitä. Ne ovat yhtä hyvät sisältä kuin ulkoa ja antavat jopa enemmän mitä lupaavat.

Tällä hetkellä, kuin kaikkea on jo tarpeeksi ja jopa enemmänkin, tarvitsee siis erottua jäädäkseen ihmisten mieleen. Tulevaisuuden keskeisin kilpailuetu on markkinoinnin ja viestinnän osaamisessa. Ihmiset kohtaavat päivittäin kymmeniä tuhansia markkinointiviestejä, mutta niistä vain harva jättää muistijäljen. Miten siis onnistua tässä suuressa yltäkylläisyyden pyörremyrskyssä?

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close