Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Blogiteksti: Ainutlaatuinen akatemia



Kirjoittanut: Konsta Linkola - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Olinpa käymässä kotipaikkakunnallani Järvenpäässä isänpäivän viikonloppuna, ja keksimme vanhojen kavereiden kesken pitää juhlat, kun arvelimme muidenkin vihdoin olevan samassa paikassa samaan aikaan juhlapäivän takia. Oli mukava vaihtaa kuulumisia, kun ei oltu nähty taas moneen kuukauteen. Tuli myös minun vuoroni kertoa omistani, ja kerroinpa syksystäni Proakatemialla. Hetken jo luulin muiden nauravan ”opinnoilleni”, mutta sainkin hyvin erilaisen reaktion. Oli mielenkiintoista kertoa syksystä ihmisille, jotka eivät ole koskaan kuulleet yrittäjyyden ja tiimijohtamisen opinnoista. Samalla jouduin kelaamaan tapahtumia ja tunteita taaksepäin ja miettimään, mitä olen oikeasti tehnyt syksyllä. Kerroin tiimistäni, keskusteluista pajoissa, muiden kuuntelemisesta, luottamisesta. Kerroin, kuinka olin oivaltanut uusia asioita itsestäni ja oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Rakentanut pohjaa seuraaville vuosille ja niiden koitoksille. Yllätyin, kuinka hyvä olo itselleni tuli kertoessani kuulumisia. Oli melko yhden tekevää, ymmärsikö muut mitä ajoin takaa, koska minä ymmärsin, että vaikka kuulosti siltä, etten ole tehnyt mitään ja että opiskeluni on humpuukkia, olin tehnyt valtavasti ja päässyt eteenpäin. Ilokseni kaikki kuitenkin olivat innoissaan ja ihmettelivät, kuinka siistiltä kaikki se kuulosti. Keskustelimme opintojemme erilaisuudesta, ja ymmärsin kuinka tärkeitä syksyn opit ovat olleet. Eräät ystävät, musiikin ja ensihoidon opiskelijat kertoivat, että heidän yhteisöissä ei opetella kommunikaatiota, vaikka toiminta olisi katastrofaalista, jos keskustelu tiimin jäsenten kesken ei toimisi. Vapaaehtoisia kursseja tarjotaan, ja niistä kerrotaan koulun uutiskirjeissä, mutta koska toiminta ei rohkaise opiskelijoita kiinnostumaan niistä, ei kurssit ole kovin suosittuja. Kysyin, mihin te kursseja tarvitsette? Teillä on ryhmät, tutustukaa ja puhukaa asioista! Illasta jäi hyvä fiilis, ja lupasin ajatella mahdollisuutta käydä muissa kouluissa puhumassa lisää. Hetki siinä meni, mutta nyt alan todella ymmärtää kuinka erikoisen hyvä paikka Proakatemia todella on.

Aihetunnisteet:

Vuoden raivaaja 2019

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close