En ole koskaan ollut kovin tarkka raha-asioistani. Joku voisi päätellä siitä sosiaaliluokkani, enkä voi väittää vastaan, olen äärimmäisen etuoikeutettu ja onnekas, mutta niin on lähes kaikki suomalaiset. Ei meidän perheessä 90-luvun laman jälkeen liikaa rahaa ollut, ja yläasteikäiseksi kaikki ostettiin käytettynä. Tämän sain kuitenkin tietää vasta lukioikäisenä, jolloin se tuntui hassulta. En lapsena koskaan kokenut olevani köyhä, koska siitä ei tehty kotona isoa numeroa. Se mitä oli, oli tarpeeksi. Olenkin sitä mieltä, että varallisuus on täysin subjektiivinen kokemus. Eikä tämä ole muuttunut sinä aikana, kun olen tehnyt töitä ja ansainnut enemmänkin mitä olen tarvinnut. Yrittäjän tulot ovat vaihtelevia, mutta vaihtelut eivät tunnu minussa erilaisilta. Ei silloin kun on vähemmän, eikä silloin kun on enemmän. Ja vaikka veljeni kasvoi lähes samoissa olosuhteissa, kuin minäkin ja on yrittäjä, sijoittajina olemme hieman erilaisia.

Niin kuin sanoin, en ole kovin tarkka kuluistani, joten olen totutellut ajatukseen, että sijoitan kaiken ylimääräisen, etten tuhlaa sitä. Aluksi tärkeintä oli, että rahat ei ole käteisenä tai käyttötilillä, mutta pikkuhiljaa aloin ymmärtää sijoittamisen potentiaalin. Juttelin eräänä iltana saunassa tästä veljeni kanssa, ja veljelläni oli hieman erilainen ajatusmaailma sijoittamisesta: hän ei usko siihen. En tarkoita, ettei hän sijota, mutta hän sanoi mielenkiintoisen pointin sijoittamisen tasapainosta. Jos sijoittamisesta ja rahasta tulee itseisarvo, hukkaa paljon elämästään sen murehtimiseen. ”Pitää sijoittaa elämään!”, hän sanoi. Enkä ole yhtään eri mieltä.

Kuluttaminen on vaikeaa. Nuoret kuluttavat liikaa, ja vanhukset liian vähän. Mutta missä menee raja ja miten elämään voi sijoittaa? Kuluttaminen ja sijoittaminen kulkevat rinnakkain, ja kaikilla on oma tasapaino niiden välillä. Kulutus tuo elämään lisäarvoa, mutta vain jos kuluttaa viisaasti. Samoin sijoittaminen luo lisäarvoa tulevaisuuteen, jos sijoituksista uskaltaa joskus nauttia.
Naapurini kertoi isovanhemmistaan, jotka ovat siinä elämäntilanteessa, että kaikki apu on tervetullutta. Kuitenkin kotihoidosta maksaminen tuntuu vanhuksilta riistolta, koska he vertaavat hintoja vuosikymmenien takaisiin palkkoihinsa. Kuitenkaan ilman kulutusta oltavat todennäköisesti huonontuisi, ja pariskunta joutuisi vuodeosastolle. Elämään sijoittaminen on tärkeää myös nuorille, koska se luo mahdollisuuksia kokea ja kasvaa.

Ehkä minuun on siis jäänyt jokin lama-ajan siemen siitä, että ylimääräinen on laitettava talteen. Mutta on minussa samaa elämästä nauttijaakin, kuin veljessäni. Tiedän omista kokemuksistani, että elämän kokemuksia, joita usein saa rahalla, on vaikea mitata rahassa. Matka unelmakohteeseen, illallinen huippuravintolassa, benjihyppy tai elokuvakokemus isossa teatterissa. Kokemuksia on kaiken kokoisille vatsoille ja lompakoille, ja elämä muuttuu, kun pystyy näkemään lukujen taakse.