Tampere
29 Mar, Friday
1° C

Proakatemian esseepankki

Blogi: Tuo tuttavasi Proakatemialle! -päivä



Kirjoittanut: Noora-Emilia Hassinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Järjestimme Minna Järvisen kanssa lauantaina 5.5.2018 Tuo tuttavasi Proakatemialle! -päivän. Päivä oli suunnattu Eventa 5.0:n, Hurman sekä Promisian pinkuille ja heidän läheisilleen. Idea kyseisen päivän järjestämisestä nousi esiin jo tammikuussa, kun tiimiyritykset oli juuri perustettu, akatemian arkeen jo hiukan tutustuttu sekä ensimmäiset kangertelevat selitykset Proakatemiasta läheisille kerrottu. Huomasimme jo silloin, että tiimiyrittäjyydestä, pajoista sekä innovoinnista ymmärrettävästi muille kertominen ei ollutkaan aivan ”piece of cake”. Heräsi ajatus siitä, että miksi emme näyttäisi läheisillemme käytännön kautta, että mitä pajat ja tiimiyrittäjyys oikeasti tarkoittavat? Entä jos päästäisimmekin läheisemme päivän ajaksi osaksi ”akatemiakuplaa” – ymmärtäisivätkö he meitä ja arkeamme paremmin?

Niin kun on useasti ainakin Promisian kohdalla huomattu, emme jää yleensä ideoidemme kanssa turhia paikoilleen makaamaan, vaan suuntaamme reippaasti niitä kohti. Samoin eteni myös läheistenpäivä, kun päätimme jo hyvissä ajoin, että sellainen tulee vielä tämän kevään aikana järjestymään. Vaikka Tuo tuttavasi Proakatemialle! -päivästä saimme projektitunteja kirjattua, ei päivän tarkoituksena ollut markkoja kerryttää, vaan nimenomaan mahdollistaa mukava, opettavainen ja mielenkiintoinen päivä läheisille kanssamme.

Päivän aikataulu sekä ohjelma olivat tarkkaan suunniteltuja ja päivä etenikin onnistuneesti suunnitelmiemme mukaan. Meitä osallistujia oli lähemmäs 40 henkeä ja kaikki olivat lähteneet hienosti avoimin mielin tapahtumaan mukaan. Ikäjakauma tapahtumassa oli hyvin laaja, mikä toi lisää mielenkiintoa ajatusten ja kokemusten vaihtoon. Ohjelmassa päivän aikana oli kahden tunnin mittainen paja aiheesta tiimiyrittäjyys ja oppiminen Proakatemialla sekä kahden tunnin mittainen innovointitehtävä aiheesta johtajuuden malli. Päivä päättyi yhteiseen pitchaus hetkeen Stagella.

Päivän päätteeksi oli huikeaa nähdä läheistemme heittäytymistä, kun he hyppäsivät uuden tilanteen eteen ja pitchasivat päivän innovointitehtävien tuotokset! Pitchauksista näkyi, kuinka monipuolista keskustelua osallistujat olivat päivän aikana pienemmissä ryhmissä käyneet ja saimmekin lopputulokseksi todella innovatiiviset ajatukset johtajuuden mallista.

Päivä oli meille tiimiyrittäjille hieno mahdollisuus verkostoitua laajemmin, saada takataskuun uusia maukkaita ideoita ja päästä läheisten kautta tutustumaan syvemmin myös tiimikavereihimme. Tuttavammekaan eivät päivän jälkeen olleet enää vain nimiä huulillamme, vaan nyt heillä oli myös omat persoonalliset piirteensä. Tuo tuttavasi Proakatemialle! -päivä oli ihanan silmiä avaava, virkistävä ja opettavainen kokemus. Osallistujat kertoivat olleensa hyvin tyytyväisiä ohjelmaan sekä päivän järjestelyihin ja näytti, että jokainen lähti päivän päätteeksi hymyssä suin kotia kohti. Itselleni tärkeimmiksi ajatuksiksi päivästä jäi: läheistemme tuen merkitys työhyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta, akatemiakuplan puhkaiseminen useamminkin sekä moniammatillisen yhteistyön voima. Lähtisin ehdottomasti toteuttamaan kyseistä tapahtumaa vastaisuudessakin ja suosittelisin sen toteuttamista esim. esipinkuille!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close