Millaisia kysymyksiä tiimioppimisesta kysyvät opiskelijat, jotka on otettu kysymättä uudenlaiseen koulutusohjelmaan, jossa heillä yhtäkkiä on vapaus ja vastuu omasta oppimisestaan? Fontysin yliopisto Hollannissa on aloittanut suuren kehityshankkeen uusien koulutusohjelmien rakentamisessa. Inspiraatiota he ovat useampaan kertaan hakeneet Proakatemialta. Olemme saaneet Lindan johdolla olla mukana yhteistyössä heidän kanssaan ja päässeet seuraamaan aitiopaikalta, kuinka tiimioppimismallia voi soveltaa täysin erilaisissa ympäristöissä hyvinkin nopealla aikataululla.

Vierailimme Fontysin ACI-osastolla (Fontys Academy for Creative Industries), jossa kaikki toisen vuoden opiskelijat oli siirretty uuden ohjelman alle. He aloittivat syksyn opinnot uuden tiimin kanssa ja käyttivät pitkälti samanlaisia työkaluja kuin Proakatemialla on käytössä. Opiskelijat opettelivat istumaan dialogiringissä, vetämään pajoja, lukemaan kirjoja ja tekemään projekteja oikeille asiakkaille. He tekivät oppimissopimukset ja kävivät mökkipajassa. Koska koko ohjelma aloitettiin nopealla aikataululla ja polkaistiin käyntiin miltei tyhjästä, tuntui haasteita riittävän loputtomiin. Perinteiset opettajat ja luennoitsijat siirrettiin yhtäkkiä valmentajan rooliin ja opiskelijat vaihtoivat ensimmäisen vuoden tavallisen kaavan mukaiset opinnot tiimioppimismallilla suoritettavaan muotoon. Meidän tehtävämme tuon vierailukerran aikana oli luoda uskoa niin oppilaisiin kuin valmentajiin. Meidän oli myös tärkeää saada selville, millaisia ongelmia ohjelmassa oikeasti oli. Niinpä menimme mukaan opiskelijoiden pajoihin ja istuimme dialogissa valmentajien kanssa. Tällaisten kysymysten äärellä saimme käydä dialogia heidän kanssaan!

Q: Mitä voimme odottaa valmentajalta? Millainen valmentajan rooli on tällaisessa koulutusohjelmassa?

Q: Mitä ihmettä meidän pitäisi tehdä pajoissa?

Q: Kuinka dialogia pitäisi käyttää ja miten sitä voi hyödyntää, kun teemme työtä tiimissä?

Q: Asiakkaiden kanssa on mahdotonta toimia, kun he eivät vastaa sähköposteihin. Mitä meidän pitäisi tehdä?

Q: Kuinka voimme parantaa tiimin sisäistä kommunikaatiota?

Q: Mitä tehdä, kun osa tiimiläisistä ei halua osallistua tai olla ylipäätään paikalla?

Q: Miksi meidän pitäisi avautua ja jakaa itsestämme henkilökohtaisia asioita tiimissä?

Q: Kuinka voin tietää, että olen saavuttanut jonkin henkilökohtaisen tavoitteen ja millä tavalla todistan sen muille?

Q: Kuinka tiimissä voi osoittaa kunnioitusta toisia kohtaan?

Q: Kuinka kauan todellisen tiimin muodostamisessa kestää?

Q: Mitä minun pitäisi tehdä, kun en tiedä omia mielenkiinnonkohteitani tai mitä haluan tehdä tulevaisuudessa?

Ennakkokäsitykseni näistä ryhmistä oli, että he ovat melkolailla hukassa, eivätkä osaa hyödyntää Proakatemian työkaluja tehokkaasti. Siinä olin oikeassa. Mutta rohkaisevaa oli se, että heidän esittämänsä kysymykset olivat pitkälti samoja kysymyksiä, mitä itse olemme kysyneet tiimin muodostamisen alkuvaiheessa. Emmekä pelkästään kysyneet vaan työstäneet koko viime vuoden! Oli hienoa saada jakaa omia oppimiskokemuksia ja huomata, että Proakatemian prosessi todellakin toimii. Fontysin ACI-osaston muutosjohtaja myös selkeästi rohkaistui, kun kerroimme, että vaikka ongelmia oli paljon, olivat ne samanhenkisiä kuin meillä oli aiemmin ollut. Pystyimme ohjaamaan niin opiskelijoita kuin valmentajiakin parempaan suuntaan ja he alkoivat aktiivisemmin hakea ratkaisuja ongelmiin. Useammat tiimit innostuivat dialogista ja pajoista, kun ne aiemmin olivat tuntuneet haaskatulta ajalta.

Tärkeimpänä oppina tuolta reissulta jäi tiimihengen merkitys ja itsensä unohtamisen jalo taito. Uudet tiimit, jotka pystyivät edes jollakin tasolla ajattelemaan enemmän tiimiä kuin itseään, olivat valovuosia muita tiimejä edellä. Siinä missä muut tappelivat keskenään ja yrittivät löytää tapoja hyödyttää kaikkia tiimin yksilöitä, tiimikeskeisemmät ryhmät synnyttivät uusia ideoita ja ratkaisivat ongelmia. Heillä oli hyvä fiilis ja heidän pajoissa oli oikeasti mukavaa olla mukana!