Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Teknologia vie meidän työt



Kirjoittanut: Oskari Avotie - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Onko tulevaisuudessa suuri pula töistä? Nykyäänkin työttömyys luvut ovat suhteellisen korkeat, mutta tulevaisuudessa teknologian nopea kehitys voi vähentää työpaikkoja rajusti. Nykyäänkin käytetään paljon robotteja varsinkin teollisuudessa. Robotit nopeuttavat ja helpottavat työntekoa sekä pidemmällä katseella ovat kustannustehokkaampia. Kehitys on hurjaa ja onkin jännä nähdä mitä se tuo tullessaan.

Todennäköisesti se tuo ainakin työpaikkojen vähenemisen. Katson Ted Talk jakson, jonka otsikko oli ”Why jobs of the futere won´t feel like work”. Jaksossa David Lee käsiteli teknologian tuomaa kehitystä ja sen vaikutusta tulevaisuuden työpaikkoihin. Hän totesi, että seuraavan 10 vuoden aikana USA:ssa teknologian kehityksen vaikutuksesta 25 miljoonaa työpaikkaa katoaisi. Luku on niin suuri, että on vähän vaikea kuvitella kuinka paljon ongelmia tämä aiheuttaisi. Lee totesi myös, että todennäköisesti monissa työpaikossa robotit ja teknologia tulevat helpottamaan työtä. Lee painottaa, että muutokseen valmistautuminen pitää aloittaa teollisuudenalan kautta ja alkaa suunnittelemaan uusia töitä, jotka ovat vielä relevantteja vaikka robotit veisivätkin useita työpaikkoja. Hänen näkemyksensä tulevaisuuden töille liittyisi ihmisten innovaatioisuuteen ja luovuuteen. Ihmiset ovat luovia ja pystyvät hahmottamaan tilanteita eri tavalla kuin robotit. Robotit eivät väsy tai ärsyynny, mutta ne eivät pysty kuvittelemaan, luomaan uutta tai uneksimaan jostain. Se erottaa meidät suuresti roboteista ja se on meidän tulevaisuuden valttikortti.

Itselleni tuli tämän videon katselun jälkeen vähän ajatuksia jakavat mielipiteet. Vaikka itse olenkin nuori pojan kloppi, en ole oikeastaan pysynyt teknologian kehityksen mukana. Ja mielestäni se on vähän pelottavakin asia, sillä itse en tiedä kaikesta mitä teknologia mahdollistaa. Ja vielä kun teknologian kehitys on niin valtaisaa, epäilen että edes asian tuntijat eivät pysy kaikessa mukana, joka voi aiheuttaa tulevaisuudessa vaaratilanteita. Mutta jos palataan työpaikkojen vähenemiseen, pidän sitä tottakai työntekijöiden kannalta ikävänä asiana. Maissa, joissa maksetaan korkeampaa palkkaa, on kuitenkin helppo ymmärtää yritysten sijoitukset robotiikkaan korvaamaan mekaanisia töitä, jotka soveltuisivat robotille. Se tulisi olemaan kustannustehokkaampaa yritykselle, mutta jos robotiikka yleistyy ja työpaikat romahtavat nopeasti, se varmasti tuottaisi ongelmia valtiolle. Varsinkin Suomen kaltaisessa maassa, jossa maa käytännössä pyörii veronmaksajien rahoilla, ongelmat olisivat suuret. Niin kuin Lee videossa sanoo, että päättävien osapuolten pitäisi alkaa suunnittelemaan ratkaisuja tulevaisuuden varalle. Mielestäni meidänkin olisi syytä olla tässä asiassa valppaina, sillä on hyvä varautua tulevaan ja olla valmiina muutokseen, joka on väistämätöntä.

Aloin miettimään minkälaista tulevaisuuden työ voisi olla, jos robotiikka korvaisi esimerkiksi autolla ajamisen ja muita vastaavia paljon työllistäviä ammatteja? Pakko myöntää, ettei minun pieni mieleni saanut keksittyä konkreettisia tulevaisuuden ammatteja. Lee mainitsi luovan ja innovoivan työn, itse en keksinyt uusia ammatteja joissa voisi käyttää näitä meille ihmisille oivia ominaisuuksia. Ainoana vaihtoehtona näen, että tulevaisuuden lapsille ja nuorille opetettaisiin jo koulussa olemaan luova ja harjoittamaan sosiaalisia taitoja. Sosiaaliset taidot varmasti korotuvat, sillä epäilen että kestää vielä vähän aikaa ennenkö robotit osaavat tuottaa omia ajatuksiaan ja luomaan muistoja. Sosiaalisten taitojen osaaminen on jo nyt tärkeä taito ja uskon että 30- 40 vuoden pääsetä se on välttämättömyys. Asioita pitäisi saada vietyä eteenpäin teoksi asti. Aikaa kuluu ja kohta saattaa olla jo liian myöhäistä.

Lähteet: https://www.youtube.com/watch?v=B905LapVP7I

Aihetunnisteet:
Kommentoi