Hurmassa puhutaan paljon siitä, mitä sitoutuminen on ja miten sen tulisi jokapäiväisessä elämässä tiimissä näkyä. Onko sitoutuminen ylipäänsä mitattavissa? Ja onko mahdollista, että kaikki ihmiset ovat samaan aikaan yhtä sitoutuneita tiimiin, mutta näyttävät sen eri lailla? Jos esimerkiksi joku tiimiläisistä on usein poissa yhteisestä ajanvietosta, mutta tekee kaikki henkilökohtaiset hommansa huolella ja vaatii sitä myös muilta, onko hän silloin yhtä sitoutunut kuin sellainen, joka ehkä laiminlyö omia hommiaan viettääkseen mahdollisimman paljon aikaa tiimin kanssa ja viedäkseen tiimin yhteisiä asioita eteenpäin?

Mielestäni asia on yksinkertainen. Sitoutumisen ja aidon kiinnostuksen tiimiä kohtaan kyllä näkee päälle päin, oli se sitten kumpaa vain aiemmin mainituista. Jos tiimiläinen pitää yhteisiä arvoja, pelisääntöjä ja tavoitteita tärkeinä, tekee hommansa huolella ja vaatii sitä myös muilta, on hän aika varmasti hyvinkin sitoutunut. Itse asiassa nyt kun mietin, ehkä juuri se onkin sitoutumisen mittari, että vaatiiko huolellista työtä ja sitoutumista myös muilta. Varsinkin kun tiimityöskentelyä opiskellaan, on tärkeää, että kaikille yhteinen päämäärä on yhtä arvokas ja tavoiteltu, ja että sen eteen tehdään töitä yhdessä, jokainen omalta osaltaan mutta kaikki yhtä paljon. Mielestäni on täysin oikeutettua vaatia muita panostamaan omaa aikaansa ja vaivaansa yhtä paljon kuin itse tekee.

Sitoutuminen tulee Hurmassa useimmiten puheeksi silloin, kun jostakin syystä tiimiläiset ovat laiminlyöneet yhteistä aikataulua tai tavoitetta. Jos on esimerkiksi yhteisesti päätetty pitää yksi ylimääräinen paja jollakin viikolla, tietenkin sitä olettaisi, että kaikki ilmaantuvat paikalle. Jos puolet tiimistä on pajasta pois – vaikkakin heillä olisi hyvät syyt poissaoloille – tulee väkisinkin ihmeteltyä, missä on porukan motivaatio. On mielestäni todella epäkohteliasta vain olettaa, että ”no kyllä muut hoitavat tämän, vaikka minä en hoitaisikaan”. On epäkohteliasta antaa muiden pettyä, kun yhteinen aika ei ollutkaan yhtä arvokasta muille kuin se oli heille. Enkä nyt sano, että itse olisin aina paikalla ja tiimistä sitoutunein. Minäkin olen jättänyt menemättä tai tekemättä, jos ei ole ollut ihan pakko. Mutta kyllä se näin jälkeenpäin hävettääkin. Olen huomannut, että mitä pidemmälle tiimimme kanssa edetään, sitä paremmin osaa arvostaa yhteistä aikaa ja yhteisiä tavoitteita, ja tehdä niiden eteen töitä. Välillä vain tuntuu, että se meiltä kaikilta pääsee unohtumaan.

Niin että onkohan se sitten niin, että kaikki 16 ihmistä eivät vain voi aina olla täysin samalla aaltopituudella? Onko meidän jossakin kohtaa hyväksyttävä se tosiasia, että aina ei voi olla kaikki paikalla, tai aina ei voi kaikilla olla kotitehtävät tehtyinä? Jotenkin haluaisin uskoa, että tasavertaista sitoutumista voi vaatia toinen toisiltaan, mutta toisaalta, olemme kaikki aikuisia ihmisiä. Aikuisten ihmisten pitäisi osata tehdä itse sellaisia valintoja, jotka hyödyttävät niin omaa itseä kuin ympärillä olevaa tiimiäkin. Ja kuten sanottu, opiskelemme yrittäjyyttä ja tiimijohtamista. Niissä jos jossakin täytyy olla asenne ja motivaatio kunnossa. Jos motivaatiota ei ole, onkohan silloin oikealla alalla?