Tampere
18 Apr, Thursday
1° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Opi irrottamaan oppiaksesi



Kirjoittanut: Eetu Kamppuri - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Nytpäs käydään vähän läpi meikäläisen kevättä!

Kun minulle esitetään idea, olen aina lähtökohtaisesti kiinnostunut. Tykkään tehdä kaikenlaista ja kokeilla erilaisia asioita. On todella hienoa, että haluaa kokeilla uusia asioita niin paljon kuin mahdollista. Sillä tavoin on suurempi mahdollisuus löytää ”se oma juttu” nopeammin. Ongelma syntyy silloin, kun kaikki kiinnostaa yhtä aikaa. Erilaisia mahdollisuuksia ilmenee, jos ei päivittäin, niin ainakin lähes viikoittain.

Helmikuussa mökkipajassa virallisen oppimissopimusten läpikäynnin yhteydessä kerroin tiimilleni olevani melko lopussa. Kalenteri oli koko ajan täynnä: töitä 4-5 iltana viikossa, erilaisia projekteja päivittäin, pajoja… Tämän lisäksi ystäviä olisi joskus hyvä nähdä ja seurustellakin pitäisi yrittää. Työmäärä johtikin siihen, että ajauduimme pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa eroon myöhemmin keväällä. Yksi pikkujuttu lisää keväälle. Mökkipajan jälkilöylyissä saunassa kävimme läpi tilannettani. Laskimme kaikki elämässäni käynnissä olevat asiat yhteen ja saimme loppusummaksi yhdeksän. Yhdeksän rautaa tulessa. En ollut sitä aikaisemmin sitä käsittänyt, mutta nyt se oli minulle sanottu. Tiimiläiseni kehottivat minua laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja alkaa karsimaan jonon loppupäästä.

Mökkipajan jälkeen kävin paljon tilannetta läpi itsekseni ja totesin, että mökkipajan huomiot olivat oikeita. Tein niin paljon kaikkea, että en tehnyt oikeastaan mitään. Heti ensi töikseni karsin listalta kaksi projektia, joista koin voivani luopua. Eihän se sillä hetkellä hyvältä tuntunut, mutta jälkeenpäin se ratkaisu varmasti pelasti minut paljolta. Seuraavaksi keskustelin esimieheni kanssa työtunneistani. Myymälästämme oli juuri alkukeväästä lopettanut kaksi myyjää, joten olimme pahassa alimiehityksestä. Tästä johtuen viikkotyötuntini lähentelivät ajoittain yli kolmeakymmentä. Tähän päälle vielä noin 40 tuntia koulua viikossa ja loppuun palamisen resepti on lähes valmis. Sain sovittua esimieheni kanssa, että työtuntini pidetään mahdollisimman lähellä sopimukseni minimimäärää, 15 tuntia viikossa. Kassamyyjän työ ei toki ole kaikista raskainta, mutta ajatus siitä, että sinulla ei yksinkertaisesti ole vapaata on melko puuduttava. Kauppamme on myöhään auki, joten pystyn harvoin sanomaan esimerkiksi ystävilleni, että tapaan heitä töiden jälkeen. Jos haluan näin tehdä, venyy ilta pakostakin pitkälle puolen yön tuolle puolen – huolimatta siitä, että aamulla olisi puoli seitsemältä herätys.

Tärkein oppi tälle keväälle tuli itselleni mökkipajasta. Jos yrittää tehdä liikaa kerralla, et kykene oppimaan kaikista asioista niin paljoa kuin haluaisit. Et pysty myöskään antamaan asioille niin paljoa huomiota kuin ne ansaitsisivat. Tärkeämpänä huomiona koen sen, että tähän päätökseen hommien karsimisesta en päätynyt itse, vaan tiimini avustamana. Kun tiimisi sanoo sinulle, että nyt järki käteen, kuuntele heitä. Voit olla itse sokea omalle tilanteellesi, vaikka sitä kuinka voivottelisit ääneen. Sanoin alussa tykkääväni tehdä ja kokeilla paljon asioita. Tänä keväänä opin myös päästämään asioista irti ja kuuntelemaan muita, sillä he näkevät asian loppujen lopuksi hieman eri kulmasta.

Kommentit
  • Toni Latosaari

    Nyt täytyy Eetu rehellisesti sanoa, että olen ylpeä sinusta! Olet tehnyt oikeita päätöksiä. En tiedä muistatko, kun ehkä hieman ohimennen mainitsin lukuvuoden alussa, että työmäärästäsi niin kouluhommissa kuin palkkatyössä tulee olemaan sinulle hankaluuksia. Itseäni ehkä hieman näin jälkikäteen harmittaa, etten siitä sen enempää sinulle sanonut. Ehkä luotin liikaa siihen, kun sanoit kutakuinkin, että “nääh kyllä mää selviän!”, olinhan kuitenkin ensimmäisenä kouluvuonna nähnyt, kuinka kova “multitäskääjä” olet. Olen kuitenkin erittäin iloinen puolestasi, että olet osannut tiimisi avustuksella päästää irti ns. turhista asioista, vaikka matka on ollut kivinen. Suuri kiitos, että jaoit kokemuksiasi.

    3.5.2018
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close