Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Onko aika hyvä keino mitata tehokkuutta?



Kirjoittanut: Emilia Taivainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että ei ole. Ajan vahtiminen on vuosien varrella ajanut minut suorittamaan arkea ja ajattelemaan, että tämä on tehokasta. Tästä johtuen olen myös miettinyt tavoitteitani todella lyhytnäköisesti ja suppeasti. Oivallus, jonka olen saanut tässä lähiaikoina on, että täytyy luoda itselleen tavoitteita pidemmälle kuin huomiselle tai ensi viikolle esimerkiksi muutamien vuosien päähän. Lisäksi tavoitteet on hyvä luoda kaikille elämän osa-alueille ja elämälle kokonaisuutena. Millaista haluat, että arkesi on kokonaisuutena? Haluatko, että se on asioiden suorittamista, juoksemista paikasta toiseen, lyhyitä yöunia, huonoa syömistä ja yhtä selviytymistä jokaisesta päivästä? No tuskin sitä kukaan haluaa. Tässä vaiheessa tehokkuuttakin olisi siis hyvä ajatella isommassa kuvassa. Onko tämä minun viikkoni tehokas kokonaiskuvaa ajatellen?

Otan pienen esimerkin. Minulla on tavoite, että vuonna 2019 haluan liikkua viisi kertaa viikossa tavalla tai toisella siten, että liikunta on osa minun arkea. Ei puristettava suoritus, joka on vain pakko hoitaa. No sitten otetaan kurkkaus minun viime viikkoon, ja siihen kuinka olin siihen latautunut:

  • Lauantai-Sunnuntai: Yhteensä 12 tuntia matkustamista ja 7 tunnin yöunia.
  • Maanantai: 8-17 koululla
  • Tiistai: 8-17 koululla
  • Keskiviikko: 8-15.30 koululla + 15.30-18 asioita kaupungilla
  • Torstai: 8-16 koululla + 16-18 kahville koulukavereiden kanssa ja jutut pitkälle kouluasiaoissa.
  • Perjantai: 8-16 koululla

Yhteenvetona raskas viikonloppu, ei latautumista tulevalle viikolle. Viikolla pitkät päivät koulussa ja vieläpä todella huonoilla tauoilla päivän aikana. Ruokailu on ehkä ainoita asioita minkä sain viikolla, huonoista tauoista huolimatta, pidettyä säännöllisenä ja monipuolisena. Lisäksi nyt kun katsoo kalenterikoontia niin äkkiseltään näyttää siltä, että kyllähän tuolla riittää aikaa liikunnalle iltaisin. Mutta jotain on tehtävä, sillä en yksinkertaisesti jaksa noiden päivien jälkeen tehdä enää mitään tavoitteeni eteen, vaikka haluaisin. Eli lopputulos on se, että viikkoni näyttää kyllä tehokkaalta koulun puolesta, kouluasiat edistyvät ja pääsen sillä saralla kohti tavoitteitani. Mutta kokonaiskuvassa ja pidemmän aikavälin tavoitteeni suhteen se on kaikkea muuta kuin tehokas. Ja nyt sen huomaa itsekin, miksi ne omat viikot välillä tuntuvat yhdeltä to do -listan suorittamiselta.

Monet ihmiset ympärilläni puhuvat arjestaan jotenkin seuraavasti: “Kun selviän tästä ja tästä jutusta ja kun teen vielä tämän, mulla on loppuviikko vapaata ja olen ansainnut palkinnon”. He tekevät kaikki viikon hommat kolmessa päivässä, jonka jälkeen he kulkevat loppuviikon ihan puolivaloilla. Taas alkuviikko kuulostaa tehokkaalta, mutta kokonaisuus on jotain aivan muuta. Mielestäni, kun puhutaan tehokkaasta päivästä tai tehokkaasta viikosta puhutaan kokonaisuudesta. Se sisältää työtehtävien suorittamisen lisäksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, johon puolestaan kuuluu säännöllinen ruokailu, riittävä nukkuminen ja liikunta.

Meitä ihmisiä on erilaisia ja toiset ehtivät päivän aikana paljon enemmän kun toiset. Täyttä kalenteria ja paljon tekeviä ihmisiä kuitenkin jotenkin ihannoidaan. Kiirettä ihannoidaan? Mutta tässä kohtaa onkin syytä erottaa kaksi ihmistyyppiä. On niitä kiireen ihailijoita, jotka tarkoituksella tunkevat kalenterinsa aivan täyteen, ollakseen näin jotenkin parempia. Mutta sitten on toinen ihmistyyppi, joilla on kyllä kalenteri täynnä, mutta heillä on myös hyvät rutiinit. Ja tästä syystä arki ei ole niin kuormittavaa, eikä kiireestäkään tarvitse tällöin tehdä mitään numeroa. Ihmiselle kenelle aamulenkki ennen kahdeksaa on muodostunut rutiiniksi ei ole samanlainen suoritus kuin ihmiselle, joka sitä ei tee juuri koskaan ja tekee sen vain, koska ”niin kuuluu tehdä”. Rutiiniksi muodostuneet asiat arjessa eivät kuormita ihmistä samalla tavalla, päin vastoin. Rutiineja onkin syytä ihannoida. Mutta sen sijaan, että vain ihannoit kysy vinkkejä. Aloita ottamaan omaan arkeesi pieniä asioita, jotka tekevät arjestasi parempaa, sujuvampaa, tukee pidemmän aikavälin tavoitteita ja tekee näin myös viikoista tehokkaita. Tee näistä asioista rutiineja, niin minäkin aion tehdä.

 

Lähde: Proakatemia, Paja 18.9, Tehokas työpäivä

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi