Viime aikoina olen ajatellut omaa ajankäyttöäni paljon. Mihin laitan aikani, miten jaottelen aikani eri velvollisuuksien välillä, paljonko aikaa panostan omaan hyvinvointiini. Olen siis käyttänyt aikaa, ihan vain pohtiakseni aikaa (ja joidenkin mielestä siis tuhlannut aikaa). Millaisiin tuloksiin tulin? En osaa oikeastaan sanoa (eli käytin aikani huonosti). Ainoa varma asia, joka pohdinnasta poiki, on se, että arvostan aikaa. Ja vihaan jos joku ei anna ajalle samanlaista arvoa.

Virgil, roomalainen runoilija, kirjoitti nämä kuolemattomat sanat: ”Sed fugit interea, fugit inreparabile tempus”. Englanniksi: ”But time is lost , which never will renew” ja suomeksi: “Mutta aika häviää, koskaan palaamatta.”. Tekstistä tunnetaan paremmin sanapari tempus fugit, eli aika lentää. Aika lentää, karkaa käsistämme, kauas, ikinä palaamatta. Aika, joka menee odottamiseen, ei ikinä tule takaisin. Se on mennyttä, kadonnutta, kuin sitä ei ikinä olisikaan ollut.

Aika lentää, ja odottavan aika on pitkä. Mitä siis on myöhästyminen? Ajan hukkaan heittämistä. Ja mikä pahempaa, kaikkien odottavien ajan tuhlaamista. Jos olet myöhässä kokouksesta, johon osallistuu, lisäksesi kolme henkilöä ja olet myöhässä viisitoista minuuttia, et kuluta hukkaan vain viittätoista minuuttia. Kulutat viisitoista minuuttia jokaiselta henkilöltä. Viisitoista minuuttia, jotka nämä ihmiset ovat varanneet sinun tapaamiseesi. Viisitoista minuuttia, jotka he voisivat käyttää johonkin tärkeämpään sinun odottamisesi sijaan. Neljä kertaa viisitoista minuuttia menee hukkaan. Neljä kertaa viisitoista on kuusikymmentä. Kuusikymmentä minuuttia on tunti. Kokonainen tunti, aikaa häviää vain yhden henkilön odottamiseen.

Myönnetään, on myös hyviä syitä olla myöhässä. Aikaisempi kokous maksavan asiakkaan kanssa venyi. Moottoritiellä oli onnettomuus, joka hidasti koko kaupungin liikennettä. Pyörän rengas puhkesi. Mutta elämme jo herran vuotta 2018. Jokaisella meistä on taskussaan maaginen supertietokone, jolla pystymme kommunikoimaan tuhansien kilometrien päästä toisillemme. Jos uskot olevasi myöhässä tai myöhästyväsi, olisiko kenties hyvä idea ilmoitaa siitä sinua odottaville ihmisille? Vai haluatko että he tuijottelevat kellojaan, ihmettelevät keskenään mysteeristä katoamistasi ja tuhlaavat aikaansa? Nautitko itse siitä, jos odotat jotakuta tietämättä mitään potentiaalisesta aikataulusta? Kunnioitatko ihmisten aikaa? Älä siis ole myöhässä.

Huh, en ikinä voisi elää Espanjassa, missä puolen tunnin myöhästyminen on normaalia.