


Blogiessee: Musiikkivideoanalyysi: No Tears Left to Cry
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Rakastan musiikkivideoita. Ne ovat taiteenlaji, joiden olemassaoloa monet eivät edes tajua. Elokuvia arvostellaan, tutkitaan ja niitä katsellaan aktiivisesti, mutta musiikkivideoita monet pitävät itsestäänselvyytenä. Ne ovatkin ensisijaisesti mainoksia myytävälle kappaleelle ja artistibrändille, eikä moni meistä edes tule ajatelleeksi tätä. Katsomme televisiomainoksia paljon kriittisemmällä silmällä ja analysoimme niitä hyviksi ja huonoiksi, mutta jostain syystä emme anna samaa kohtelua musiikkivideoille.
Mielestäni on todella mielenkiintoista, miten niin valtava bisnes on usein niin ylenkatsottu. Musiikkivideot ovat usein asia, joka on vain pyörimässä taustalla, emmekä tiedosta niiden markkinointipotentiaalia.
Musiikkivideoihin syydetään miljoonittain rahaa, jopa niin paljon, että levy-yhtiöt ovat miettineet, että niiden tulisi olla katsottavissa maksullisissa palveluissa. Nämä ideat eivät kuitenkaan ole saaneet tuulta alleen, sillä kuluttajat suhtautuvat musiikkivideoihin asiana, joka on aina ollut ilmaista, aivan kuin kappaleen mukana tulevana kylkiäisenä. YouTuben tilatuimpiin kanaviin kuuluu nimenomaan artistien kanavia, joka kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään pieni bisnes tai pieni median osa-alue.
Musiikkivideoissa yhdistyy monta osa-aluetta, jotka ovat lähellä sydäntäni; taide, elokuva, media, tarinallinen kerronta ja musiikki. Rakastan musiikkivideoiden analysointia, ja ajatus siitä, kuinka paljon nimenomaan musiikkivideot kuvastavat sen hetken kulttuuria ja populaarikulttuuria on mielenkiintoista. Meemit, muoti ja trendit ovat usein lähtöisin tai ainakin näkyvästi esillä videoissa. Kun halutaan tarkastella maailmaa kulttuuritutkimuksen näkökulmasta, musiikkivideoista usein näkee juuri senhetkiset trendit. Toisin kuin elokuvat, musiikkivideoiden tuottaminen on paljon nopeampaa ja ne tehdään kestämään juuri siinä hetkessä. Populaarimusiikin videot tehdään mainokseksi kyseiselle kappaleelle ja artistille, ja kun myyntipiikki on mennyt, videon katselukerrat vähenevät.
Itselleni on amerikkalaisessa pop-musiikkivideoissa todella mielenkiintoista se, kuinka editointia käytetään hyödyksi siinä, että katselija saadaan koukuttumaan katselemaan videota mahdollisimman pitkään. Videot ovat täynnä nopeita leikkauksia, värejä, vaihtuvia kuvauspaikkoja ja asuja. Pop-musiikista näkee erinomaisesti sen, kuinka uudet sukupolvet ovat muuttuneet kärsimättömämmiksi kuluttamansa median suhteen, ja katselijan huomio täytyy napata heti ja pitää loppuun saakka, mutten hän klikkaa pois videosta. Populaarimusiikki ja muut musiikin genret ovat tämän vuoksi eriytyneet paljon juuri musiikkivideoidensa kanssa, sillä pop-musiikin videot uhraavat taiteellista arvoaan saadakseen katsojan koukutettua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Valitsin analysoitavaksi musiikkivideon Ariana Granden kappaleesta No Tears Left to Cry. Musiikkivideo on uusi, ja se herätti huomioni, koska se vaikutti todella kalliilta. Ensimmäisellä katselukerralla en pitänyt videosta juurikaan, sillä se näytti mielestäni huonosti editoidulta, enkä pitänyt monista tyylillisistä valinnoista videossa. En kuitenkaan voinut kieltää sitä, että video noudatti erinomaisesti pop-musiikkivideoista tyypillisiä kaavoja ja se nappasi katsojan huomion tiukasti otteeseensa.
Pisin leikkaus on musiikkivideon alussa, 26 sekuntia kestävä pätkä. Tämän voi tavallaan ajatella kahdeksi pätkäksi, sillä kamera-ajo siirtyy ulkotilasta sisätilaan, joten kyseessä on kaksi kuvauspaikkaa. Musiikkivideo nappaa katsojan kiinnostuksen heti, sillä ensimmäisessä ruudussa on niin paljon nähtävää, että se pitää huomion otteensa. Kamera-ajo myös tukee kappaleen hitaampaa alkua.
Yleisesti musiikkivideoissa käytetään leikkauksia, jotka ovat muutaman sekunnin mittaisia, yleensä alle kymmenen sekuntia. Lyhin leikkaus on sekunnin mittainen. Videon käytäväkuvauspaikassa käytetään leikkauksia, joissa hypätään kokokuvasta kokokuvaan, joka on omaan silmääni outo tapa leikata. Katsottuani videota useamman kerran, nämä leikkausvalinnat alkoivat näyttää paremmilta, ja ne oli rytmitetty hyvin musiikin kanssa, joten ne näyttivät paremmilta.
Musiikin osan vaihtuessa tulee videossa aina uusi kuvausympäristö, jolloin myös artistin asu vaihtuu. Näitä erilaisia kuvausympäristöjä on videossa yhteensä kahdeksan, joista yksi on digitaalisesti tuotettua kaupunkimaisemaa ja yksi lähikuvaa laulajan kasvoista.
Pop-videoille tyypilliseen tapaan videossa siirrytään uusiin kuvauspaikkoihin, mutta leikataan aina myös entisiin. Videon kahdeksan kuvausympäristöä ovat seuraavat: 1. Kaupunkimaisena 2. Käytävä 3. Valohuone 4. Portaat 5. Katto 6. Lähikuvaa laulajan kasvoista 7. Meikkihuone 8. Puisto
Eri kuvauspaikkoja kuvataan ja niiden välillä loikitaan seuraavassa järjestyksessä: 1, 2, 3, 1, 4, 2, 1, 5, 4, 6, 7, 6, 5, 8. Kuten järjestyksestä näkee, videossa mennään aina seuraavana kuvauspaikkaan, mutta pompitaan taaksepäin edellisille parille kuvauspaikalle. Poikkeuksen tekee kuvauspaikka 1, jota käytetään kaikkien paikkojen yhteen liittävänä teemana, sekä kuvauspaikkaa 3, johon ei palata enää sen jälkeen, kun siitä on lähdetty. Pop-videoille tyypilliseen tapaan videon viimeinen ruutu eli 8 on eri, kuin mikään muu videossa esitetty.
Kuvauspaikat liittyvät musiikin kohtiin, ja ennen kuin osa vaihtuu, käytetään kamera-ajoa valmistelemaan siirtymää uuteen osaan. Säkeistöillä, kertosäkeistöllä ja c-osalla on kaikilla omat kuvauspaikkansa. Lopun kertosäkeistössä vieraillaan aikaisemmissa kuvauspaikoissa nopeampaan tahtiin.
Videossa käytetään joitakin mielenkiintoisia editointiratkaisuja, joista itse en juuri pitänyt. Esimerkiksi kohdassa 2:12 kamera kääntyy 90 astetta edestakaisin, joka on efekti, jota ei käytetä missään muualla videossa. Se näyttää mielestäni irralliselta, vaikka sopiikin musiikkiin. Luulen, että tämän efektin tarkoituksena on monipuolistaa ja elävöittää leikkaustyyliä. Videossa täytyy tapahtua uusia juttuja muutaman sekunnin välein, jotta katsojan mielenkiinto pysyy, ja tämä efekti teki tavallisesta tanssikohtauksesta elävämmän. Toinen mielestäni videon rytmin rikkova editointiratkaisu on silloin, kun toinen kertosäkeistö alkaa. Hidastusratkaisu ei pistä silmään niin paljon kuin kääntyvä kamera, mutta on silti mielestäni erikoinen ratkaisu, vaikka ymmärränkin että tarkoitus on myös tuoda uusia asioita videoon.
Yleisesti tämä musiikkivideo on erittäin ammattimaisesti tehty, ja vaikka se ei kuulu suosikkeihini, en voi kiistää, etteikö se olisi loppuun asti huolellisesti suunniteltu paketti. Tällaisia kaupallisen elokuvataiteen mestariteoksia katsoessa visuaalisuus on niin hienoa, että musiikki jää helposti taka-alalle.