Tampere
30 Sep, Saturday
12° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Missä läsnäolo luuraa?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kiire ja stressi painaa päälle. Hommaa riittää, vaikka muille jakaa. Vaikka ei olisi niin suurta hommaakaan niin luetellaan tulevia ja sitten vielä vähän menneitä saavutuksia. Puheemme on kuin suuri tehtävälista, jossa osa on jo ruksattu ja osa odottaa suoritusta ja sen tuomaa rastia ruutuun. Mihin tämä maailma on menossa?

 

Koska olet viimeksi pysähtynyt? Istunut hiljaa toisen vieressä kuunnellen, ilman että tilanne on vahingossa muodostanut odotushetken, jotka yrität ammentaa mahdollisimman tehokkaasti. Minne on jäänyt meidän sattumien sauma tai aitokohtaaminen toisen kanssa niin, että lähdet leveässä hymyssä tilanteesta pois, koska se on antanut niin paljon. Pystymme ihmisinä vaikuttamaan toisiimme hyvin suuresti. Nauti ja pysähdy hetkeen. Ei siihen aina edes tarvitse toista ihmistä, joskus voi vain istua sohvalle ja tunnustella läsnäolollaan ympäristöä, tuoksuja ja ajatuksia. Ole vain, ei ole kiire.

 

Läsnäolo on hetkessä elämistä ja tämän hetkisen tilanteen hyväksymistä. Ei aina tarvitse olla muuttamassa, edistämässä tai jatkamassa jotakin asiaa. Läsnäolo on kiteytettynä tietoisuutta itsestä ja ympäristöstä. Hukkaamme itsemme, jos emme anna itselle aikaa. Kukaan ei varmasti halua havahtua viiden vuoden päästä, että miten olen eksynyt näihin tehtäviin, vaikka tämä ei ole yhtään minua. Se kertoo siitä, ettet ole pysähtynyt ajattelemaan itseäsi, tunnustelemaan fiiliksiä ja ajatuksia.

 

Eläminen menneessä ja tulevassa on turhaa. Ollessamme jommassakummassa jatkuvasti, milloin olet tässä ja nyt? Muualla eläminen vie todella paljon energiaa. On hyvä vilkaista tulevaisuuteen ja ihanaa muistella menneitä, mutta keskity kuitenkin juuri tähän hetkeen. Tulevaisuuden ennakoiminen on turhaa, koska se ei koskaan ole pelkästään sinusta itsestä kiinni ja sen vuoksi mahdotonta ennustaa.

 

Läsnäoloa voi harjoitella. Tietoinen läsnäolo auttaa meitä sitomaan läsnäoloa arkeemme arkisten asioiden äärellä. Kiireisestä täyden kalenterin maailmasta voi olla vaikea siirtyä läsnäolon tunteeseen, mutta lähde pikkuhiljaa muuttamaan ajattelumaailmaasi. Kalenterisi on kuitenkin täynnä vain omasta syystä ja vain itseämme voimme muuttaa. Esimerkiksi suihkussa ollessa sulje silmät ja nauti siitä hetkestä. Tunnustele veden lämpötilaa, kuuntele itseäsi ja anna vain veden äänen viedä ajatuksesi. Ole hetki vain siinä. Valuta murheet, stressi ja tekemättömät asiat viemäristä alas. Anna niiden vain virrata sinne ja jäljelle jää vain sinä. Suihkusta poistuessa jätä asiat sinne ja tule läsnäolon voimaisena pois. Näin sinulla on paljon puhtaampi mieli ja voit paremmin nähdä vain tämän hetken. Voit myös asettaa suihkuun jonkun symbolin, joka muistuttaa sinua läsnäolon hetkestä.

 

Kun elät tässä hetkessä valintasi kumpuavat juuri siitä hetkestä, tunteesta ja ennen kaikkea sydämestäsi. Näin myös tyytyväisyys elämääsi kohtaan kasvaa. Läsnäolo myös lisää luovuutta, koska luovuus vaatii tilaa ja ajan, näin sinulla on antaa aikaa luovuudelle ja inspiroidut siitä. Luottamus elämääsi kohtaan kasvaa valtavasti. Kun tiedostat sen hetkiset vaihtoehdot, näet ne kirkkaina ja tiedostat pohjimmaiset tunteesi, jotka johdattavat sinut oikeisiin valintoihin elämässä.

-Elbrah

Lähteet:

Life coach Academy, 2018

Auli hedman

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close