Tampere
29 Mar, Friday
9° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Miltä tuntuu olla yrittäjänä toisella töissä?



Kirjoittanut: Anniina Rantalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen tehnyt Fysioline Oy:lle hommia fysioterapiaan keskittyvän Live Well -seminaarin projektivastaavana joulukuusta lähtien. Sain tehtävän tuttuni kautta, joka on Fysiolinella töissä ja päävastuussa seminaarin suunnittelusta ja toteutuksesta. Homma oli minulle alusta asti kullan arvoinen: pääsisin harjoittamaan taitojani tapahtumatuottajana, mikä minua tehtävänä tällä hetkellä eniten kiinnostaa, ja mitä haluaisin tulevaisuudessakin tehdä.

                          Tehtäväni kuulosti aluksi simppeliltä: minun tulisi vain pitää huoli, että kaikki seminaarin järjestämiseen liittyvät juoksevat asiat olisivat kunnossa, ja että hommat tulisi hoidettua ajallaan. Mikä voisi mennä vikaan?

                          Nyt monta kuukautta projektivastaavan töitä tehtyäni voin todeta, että on ollut kyllä hankalampaa ja moninaisempaa kuin etukäteen olin uskaltanut ajatella. Kun seminaaria tekee kaksi ihmistä lähes päivittäin, ja yksi ulkopuolinen ihminen on kuitenkin vastuussa siitä, että hommat tulee hoidettua, ei viestinnän merkitystä voi mitenkään ylikorostaa. On tärkeää, että toisia tiedotetaan omista liikkeistä jatkuvasti, ettei tapahdu päällekkäisyyksiä, kun hommia ei tehdä yhdessä juuri ollenkaan, vaan kaikki hoitavat omat tehtävänsä tahoillaan.

                          Tämä onkin ollut hankalinta projektissa omasta mielestäni. Koska opiskelen, teen oman tiimiyrityksemme hommia ja vielä lisäksi ulkopuoliselle projektia samaan aikaan, on vaarana se, että jotakin unohtuu ja kaikkiin kolmeen asiaan ei pysty keskittymään tasapuolisesti. Huomaankin, että olen koko projektin ajan ollut huolissani siitä, että kun seuraava Live Well -palaveri pidetään, tajuan unohtaneeni jotakin todella tärkeää, ja minulle ollaan vihaisia. Huomaan usein pelkääväni sitä, että antamani työpanos ei riitä, vaikka tiedän oikeasti tekeväni hommani hyvin ja ajallaan. Jostain syystä minua ahdistaa se, että en näe projektitiimiä ja heidän reaktioitaan tekemääni työhön jatkuvasti.

                          Proakatemia on mieletön paikka, sillä siellä ihminen oppii todella tekemään töitä tiimissä. Ja tarkoitan nyt sitä, että Proakatemia-ajan jälkeen on todennäköisesti jopa vaikeaa tehdä töitä yksin tai erillään muista tiimiläisistä. Kun kouluaikana lähes kaikki tehdään porukassa, konfliktit, onnistumiset ja epävarmuudet koetaan myös yhdessä. On suorastaan ahdistavaa, että ei näe oman työnsä hyötyjä tai vastaavasti haittavaikutuksia saman tien, vaan joutuu kuumeisesti odottelemaan palautetta työstään.

                          Live Well -seminaariin on enää alle kaksi viikkoa aikaa, ja tuntuu, että paineet kasautuvat sitä pahemmin mitä lähemmäs tapahtumaa edetään. Tämä on tietysti normaalia – tapahtumaa järjestäessä suurin osa työstä tapahtuu juuri ennen h-hetkeä. Olen huojentunut siitä tiedosta, että projekti on loppusuoralla: nämä kuukaudet ovat olleet jollain tasolla hyvinkin stressaavia, ja odotan vain, että vihdoin näen työmme tuloksen, ja että pääsemme yhdessä juhlimaan projektin valmistumista projektitiimin kanssa.

                          Tämä projekti on ollut kaikesta stressistä ja tietämättömyyden tunteesta huolimatta myös todella opettavainen ja antoisa: olen oppinut paljon lisää suurten kokonaisuuksien hahmottamisesta, ja oppinut pitämään niin sanotusti langat käsissäni. Olen oppinut stressinsietokykyä tilanteissa, joissa tiedän vain oman työskentelytilanteeni, aikatauluni ja työni tason, ja joudun vain toivomaan ja luottamaan siihen, että se riittää. Olen oppinut viestinnästä ja sen merkityksestä valtavasti, ja tottakai myös tapahtumatuotannosta yleisesti. Koen, että tiedän nyt entistä paremmin, millaisessa järjestyksessä ja millä aikataululla erilaisia tapahtumajärjestämisen vaiheita tulee suorittaa.

                          Kokemus on myös ollut selkeästi erilainen kuin aiemmilla kerroilla, joina olen tehnyt töitä yrityksen sisällä. Koska teen tämän projektin yrittäjänä Fysiolinelle, edustan omaa yritystäni ja haluan tietenkin antaa itsestäni ja yhteisestä tasostamme mahdollisimman hyvän kuvan. Yritän tehdä töitä hurmamaisten arvojen ja työtapojen mukaisesti, pitää otteen rentona ja laadun hyvänä ja tehokkaana. On hienoa, että voin myös pyytää apua tiimiltäni, jos sitä projektissa tarvitsen. Minulla on takanani kokonainen osuuskunta, joka auttaa minua tarvittaessa, vaikka projekti onkin varsinaisesti vain minun vastuullani.

                          Viimeiset kaksi viikkoa aion käyttää viimeisten yksityiskohtien viilaamiseen, vaikka pikkutarkasta työskentelystä en niin nautikaan. Haluan tehdä omalta osaltani kaikkeni, että Live Well -seminaari olisi laadukas, onnistunut ja inspiroiva tapahtuma niin Fysiolinen porukalle kuin asiakkaillemmekin. Seminaari on ensimmäinen laatuaan, ja jos se minusta on kiinni, tulee siitä Fysiolinelle vuotuinen perinne!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close