Tampere
06 Aug, Thursday
19° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Mikä piru siinä on, että kaikki pitää jättää viimetippaan?



Kirjoittanut: Anniina Rantalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Juu, niinpä. Ironista, että kysyn tätä kysymystä vähän niin kuin itseltäni, vaikka itse olen – kuten oppimissopimuksessanikin sanoin – viimetinkaan jättämisen maailmanmestari. Mikä hitto siinä siis on Ansku, että kaikki pienimmätkin hommat pitää jättää viimeiselle illalle ihan vain koska ”paineen alla työskentelen parhaiten”.

Olen tätä asiaa monesti itse pohtinut. Miksi olen aina, siis yläasteajoista lähtien, jättänyt kokeisiin lukemiset, läksyt, jopa pianoläksyt aina niin viimetinkaan, että lopulta itken, kun ahdistaa tehdä hirveällä kiireellä? Onko se vain laiskuutta? Jotenkin en jaksa sitä uskoa. Tiedän kyllä, että hommat pitää joka tapauksessa tehdä. Se, koska ne teen, ei siis tee minusta yhtään sen ahkerampaa tai laiskempaa. Meneekö läpi?

Olen aina ollut huono tekemään aloitteita. Teen päätöksiä sekunnin murto-osassa, minun ei tarvitse pähkäillä kauan miettien, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Tiedän kyllä, mitä minun pitää tehdä ja miksi, mutta jostain syystä en saa itseäni tekemään asiaa, jos se ei sillä hetkellä tunnu hyvältä tai tarpeelliselta. Toinen hyvä esimerkki on kotini siivoaminen. Siivoan kotini silloin, kun se on sotkuinen ja kun siellä asuminen ei tunnu enää kotoisalta tai mukavalta. En halua suunnitella viikoittaista tarkkaa siivouspäivää, koska todennäköisesti juuri sinä päivänä minua huvittaisi tehdä jotain muuta. Miksi en vain siivoaisi silloin, kun se tuntuu mahdollisimman mielekkäältä, jos kerran se kuitenkin tulee tehtyä joka viikko?

Tiedän kyllä, että pidemmän päälle tämä ajattelutapa ei toimi. Kun minulla on joskus lapsia, en halua heidän oppivan, että ”no siivoat sitten kun siltä tuntuu, kunhan tulee tehtyä”. Ei, kyllä he siivoavat silloin kun on sovittu. Ehkä siis annan itselleni armon aikaa siihen asti, että alan perustaa perhettä ja minun pitää olla jollekin roolimalli…

Esseiden kirjoittaminen on minusta oikeasti ihan hauskaa. Minulle ongelma on se lukeminen. En kerta kaikkiaan jaksa keskittyä kirjaan, jos se ei ole ihan tajuttoman mukaansatempaava. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, talouteen liittyvät kirjat harvemmin ovat. En voi kirjoittaa esseitä Nälkäpeli-kirjoista ja toivoa saavani kirjapisteitä.

Koska lukeminen ei siis innosta, aloitan sen aina liian myöhään. Tiedän, että minun pitää saada hommani tehtyä, mutta jostain syystä jätän niiden tekemisen niin myöhään, että tiedän, että minulle tulee kiire. Olen paljon yrittänyt analysoida, mistä tämä johtuu. Voiko se johtua siitä, että kun on tarpeeksi kiire, minulla ei kerta kaikkiaan ole aikaa tehdä mitään muuta, joten keskityn väkisinkin lukemiseen ja kirjoittamiseen? Saattaapi olla. Sitten on tietysti se teoria, että toden totta vain työskentelen paremmin paineen alla. Eihän nämä esseet mitään mestariteoksia ole, mutta ainakin saavutan sen ihanan flow-tilan jokaista esseetä kirjoittaessani.

Nyt, kun puoliväli syksyn kirjapisteistä on saavutettu, ajattelin ehkä jatkaa samalla draivilla vielä jonkin aikaa, jotta saisin osan loppusyksynkin pisteistä tehtyä valmiiksi. Jos vaikka sillä välttäisin osan siitä kiireestä ja ahdistuksesta, jotka muuten todennäköisesti joulukuussa minua odottavat.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close