Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: luovuuden tuska



Kirjoittanut: Johanna Rita - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen aina ollut hieman kateellinen luoville ihmisille. Sellaisille, jotka tanssivat, maalaavat ja soittavat pianoa. Minä en ole sellainen, vaikka ihan hirveästi haluaisin. Olen ajatellut luovuuden olevan jokin mystinen lahja, jota jaetaan toisille ihmisille roppakaupalla, kun taas jotkut jäävät tyystin ilman. Luovuus on yhtä kuin Paula Vesala, joka osaa soittaa, laulaa, näytellä, säveltää ja sanoittaa ärsyttävän hyvin (luultavasti listaa saisi vielä jatkettua, mutta en edes viitsi vaivautua). Luovuus on yhtä kuin J.K Rowling, joka on onnistunut suoltamaan käsittämättömän hienoa tekstiä kirja toisensa perään. Ei siis ihme, että näillä mittareilla oma luovuus tuntuu aivan helvetin mitättömältä.
Oikeastihan jokainen voi olla luova, mikä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Proakatemialla pitäisi innovoida ja ideoida kaikkea uutta ja ihmeellistä aivan saatananmoisella tahdilla samalla, kun deadlinet paukkuvat kolmesta eri kurssista ja pajoissa pitäisi istua puimassa tiimin ongelmia kuudetta tuntia putkeen.

Ei mikään ihme, että päässä ei liiku tämän jälkeen edes silmät, uusista ideoista puhumattakaan. Tilannetta ei helpota se, että luovuutta ja sen tärkeyttä toitotetaan joka ikisestä tuutista. Kun ensimmäisenä syksynä teimme persoonallisuustestejä, jokainen testi ilmoitti minun olevan luova ja innovatiivinen. Mahtavaa. Tähän myös valmentajamme tarttui ja sainkin usein kuulla hänen suustaan, kuinka luova persoona olen. Tarkoitusperät olivat varmasti hyvät, mutta mitä enemmän tuollaista settiä kuulee, sitä vähemmän luovaksi itsensä tuntee. Luovuus ei tule käskemällä ja jos vieressä kailotetaan koko ajan, että kyllä, tiimissä tarvitaan luovuutta ja sinä olet luova, huijarisyndrooma alkaa nostaa päätään. Minä en ole luova.

Viime syksynä tunsin olevani totaalisen jäässä. Nyt olin oikeasti koulussa, jossa pitäisi alkaa luomaan yritystoimintaa ja uskomattoman monella vuosikurssilaisella tuntui jo olevan jokin idea tähän. Kaikki muut olivat myös ansioituneita työelämässä, omasivat esimiestaustaa, ymmärsivät kirjanpitoa tai olivat jo toimineet yrittäjinä, ja minulla ei ollut mitään muuta valttikorttia, kuin se helvetin luovuus, joka oli tiessään, jos sitä nyt ikinä oli edes ollutkaan. Näin jälkikäteen ajateltuna varmasti vähintään puolet oli yhtä kujalla kuin minäkin, mutta siinä tilanteessa näin vain ne, joilla oli selkeä projekti mielessään. Mitä enemmän ajattelin, että nyt niitä huippuideoita pitäisi alkaa tulemaan, sitä enemmän päässä humisi. Sama homma jatkui koko lukuvuoden.

Kesäloma ei tullut hetkeäkään liian aikaisin ja kun kaulalla oleva hirttosilmukka on alkanut pikkuhiljaa löystymään, hengityskin kulkee paremmin. Kun kukaan ei ole koko ajan hokemassa luovuudesta, olen huomannut, että niitä ideoita alkaa tulemaan.

Vielä hienompaa oli kuitenkin se, että kesän aikana tajusin olevani hyvä ainakin yhdessä luovuutta vaativassa asiassa. En osaa tanssia, maalata tai soittaa pianoa, mutta osaan kirjoittaa ihan mukiinmeneviä tekstejä. Olen aina tykännyt kirjoittaa, mutta vasta, kun sain yllättäen kehuja sellaisiltakin ihmisiltä, joiden tekstejä itse ihailen, tajusin, että tuota taitoa haluan lähteä akatemia-aikanani kehittämään eteenpäin niin, että sitä voisi oikeasti hyödyntää tulevaisuuden ammatissani.

Jumankauta, minähän olen sittenkin luova!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close