Tampere
22 Sep, Wednesday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Kuulokemarkkinoiden muutos hyvästä?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Älypuhelinmarkkinat ovat kuohuttaneet markkinoita läheisten vuosien aikana, kun esimerkiksi Google ja Apple poistivat Pixel- ja iPhone-älypuhelimistaan kuulokeliitännän. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajat eivät voi käyttää nykyisiä langallisia kuulokkeitaan kyseisissä älypuhelimissa ilman adapteria. Jos adapterin käyttö ei kuulosta houkuttelevalta, tulee kuluttajan ostaa langattomat Bluetooth-kuulokkeet. Alkuun, jopa omaan korvaanikin, tämä voi kuulostaa rahastukselta, varsinkin, kun Apple osti Beats-kuulokkeet tämän tueksi, mutta onko muutosta havitteleva tekijä vain välttämätön paha, koska ihmiset eivät halua muutosta?

Nykyinen kuulokeliitäntä kehitettiin 1950-luvulla, jonka käyttö räjähti 70-luvulla Sonyn Walkmanin myötä. Langalliset kuulokkeet ovat olleet markkinoiden käytössä enemmän tai vähemmän siis jo 60 vuotta. Olemme siirtyneet langattomuuteen jo tietokoneiden, kaiuttimien ja ylipäätänsä kännyköiden kanssa, mutta miksi langallisten kuulokkeiden käyttö luo ihmisten sydämissä syvää lojaaliuden tunnetta? Miksemme voi jo siirtyä langattomien kuulokkeiden pariin, kuten 2010-luvun ihmisen pitäisi. Meillä on sähköautoja ja tekoälyjä, mutta puhelin, jossa ei ole reikää aiheuttaa silmitöntä raivoa. Paasaus sikseen.

Monet kuluttajat väittävät, että liitännän poistaminen vaikeuttaa elämää. Ovatko he kuitenkaan ottaneet käyttöön, edes vähäksi aikaa, langattoman ratkaisun. Itse olen ja huomasin, että kuulokkeiden käyttökokemus muuttui paljon helpommaksi. Bluetooth-yhteyden liittäminen kännykän ja kuulokkeiden välillä kestää muutaman sekunnin. Vastineeksi poistetaan johtojen etsiminen laukun pohjalta, johtosotkun avaaminen, johtojen ujuttaminen paidan alle ja sen liittäminen kännykän minireikään. Toinen ”vika” tässä on olevinaan akkujen keston väheneminen Bluetooth-yhteyden akun viemisen vuoksi. Kuitenkin puhelinvalmistajat lisäävät akun kokoa vuosi vuodelta lisäten akunkestoa kännyköissä ja latureiden nopean lataamisen teknologian (esimerkiksi One Plussan Dash Charge) lisääminen vie latausaikaakin laitteista huomattavasti.

Harmittaa todella, kun isot firmat ovat tekemässä tärkeää muutosta kuulokemarkkinoilla, joka oikeasti helpottaisi ihmisten elämää, mutta kuluttajat keksivät toinen toistaan muka järjellisiä syitä sille, että tämä muutos on huono asia. Jonkun on oltava kuitenkin se mörkö, joka aloittaa muutoksen. Toivottavasti tulevaisuudessa Googlea ja Applea kuitenkin kiitetään, että lähtivät tähän. Ainakin itse kiitän. Muutos ei ole pahasta!

 

 

LÄHTEET:

Hallamaa, T. 2017. Kuulokeliitännän kuolema – Älypuhelinteollisuus on hautaamassa 140 vuotta vanhan teknologian. Luettu 6.11.2017. https://yle.fi/uutiset/3-9834265

Vänskä, O. 2017. Puhelimissa perinteinen kuulokeliitäntä on muuttunut uhanalaiseksi – trendinä on vaikeuttaa käyttäjien elämää. Luettu 6.11.2017. http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/puhelimissa-perinteinen-kuulokeliitanta-on-muuttunut-uhanalaiseksi-trendina-on-vaikeuttaa-kayttajien-elamaa-6674138

Kommentit
Post a Reply to Essi Vaara cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Essi Vaara Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close