Tampere
10 Dec, Sunday
-10° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: kohti parempaa liiketoimintaa



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Massivessa on jälleen valittu vuoden 2018 alkuun uusi BL eli business leader. Tällä kertaa tiimiämme luotsaamaan valikoitui Riina ollen myöskin ainoa ehdokas. Vaihdos sujuin jälleen kuten aiemminkin mutkattomasti. Nyt, kuten aiemminkin vastaavassa tilanteessa on havaittavissa uuden tulokkaan alkuinnostus. Uusia näkemyksiä ja näkökulmia tuodaan yhteiseen pöytään ja jälleen haetaan hieman uutta kulmaa lähestyä jo ennestään tuttuja asioita. Olisiko nyt aika ottaa uusi suunta ja asenne tekemiseen?

Uuden business leaderimme myötä havahduimme yhdessä pohtimaan, onko meillä oikeastaan aiemmin ollutkaan business leaderia vai team leader. Business leaderinhan tehtävä karkeasti ottaen voidaan ajatella olevan bisneksen johtaminen, kun taas team leaderin tiimin johtaminen. Aiemmin kyseisen henkilön toimenkuva tiimissämme on pääosin ollut johtaa tiimiä, ei niinkään liiketoimintaamme. Aiempina toimikausina, jos niin voi sanoa, on keskiössä ollut jatkuvasti tiimi ja tiimin kehittäminen haluamaamme suuntaan. Nyt kuitenkin valmistumisvuotta käynnisteltyämme on yhä suurenevissa määrin noussut esiin myös liiketoimintamme johtaminen. Tässä vaiheessa opintoja, kun myös itse kannattavan liiketoiminnan tekeminen nousee yhä suurempaan rooliin oppimisen rinnalla.

Oikeastaan liiketoiminnan johtaminen voi olla juuri se, mitä Massive tiiminä ja erityisesti yrityksenä tarvitsee. On jotenkin hyvin keinotekoista pyrkiä luomaan tiimihenkeä tekemällä, sillä siitä on vaikeaa saada aitoa ja kauaskantoista hyötyä siten. Päinvastoin, kuten jo viime myyntipäivillä saimme huomata, otti tiimimme suunnattoman harppauksen aiempaan, pelkän yhden tapahtuman aikana. Silloin todella voitiin tuntea, kuinka Massive ensimmäistä kertaa puhalsi koko kolmen päivän ajan yhteen hiileen. Tuolloin oli myös silmin nähden kosketeltavaa kaikkien hyväntuulisuus sekä kova ponnistelu yhteisen potin eteen. Samalla koko myyntipäivien ajan säilyi sopiva rentous tekemisessä.

Ehkä juurikin liiketoimintamme saaminen uuteen nousuun siivittää meitä kohti aidosti vahvempaa ja yhtäläisempää tiimiä, mikä saa aikaan positiivisen kierteen ja yhä menestyksekkäämmän liiketoiminnan. Tähän meidän tulisi nyt Riinan johdolla koko tiimin voimin kiinnittää yhdessä huomiota ja keskittyä nimenomaan kehittämään liiketoimintaamme uudelle tasolle. Tähän luonnollisestikin tarvitaan toisten haastamista siinä missä itsensä haastamista ei tule unohtaa. Haastaminen tulee kuitenkin jokaisen kokea positiivisena ja bisnestä buustaavana asiana eikä toisten uteluna tai painostamisena. Kaikki tämä edellyttää toimivaa ja avointa viestintää, jotta voidaan olla tietoisia toisten tekemisestä ja tilanteista. Niinpä ideaalitilanteessa voimme kannustaa ja auttaa toisiamme yhä parempiin tuloksiin.

Yhdessä kyseisiä teemoja pohdittuamme on kaikki ainakin päällisin puolin samaa mieltä uudesta suunnastamme ja kaikki osaltaan ovat valmiita sitoutumaan sen mukanaan tuomiin vaatimuksiin. Pyrimme saamaan tiimimme keskuuteen yhä avoimemman ja suoremman palautekulttuurin sekä huomioimaan toisten tekemisiä aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Näin on helpompaa havaita, mikäli joku kaipaisi sparrailua projektin etenemiseksi tai kannustusta ja tukea pahan päivän sattuessa kohdalle.

Kyseisten teemojen myötä myös itsensä johtamisen merkitys korostuu, sillä onhan meillä kevään aikana aiemmasta poiketen nyt myös opinnäytetyöt tehtävämme. Osalle tuo tuntuu suhteettoman suurelta ja tuntemattomalta urakalta, eikä oikeastaan osata odottaa, mitä oikein vastassa onkaan. Niinpä alkuvuodesta monelta kysyttäessä oli tavoitteet asetettu oikeastaan tukemaan opinnäytetyön kirjoittamista. Nyt kuitenkin, kun työn laajuus on pikkuhiljaa alkanut aukeamaan kullekin, on voitu huomata, että keväällähän ehtii tekemään paljon muutakin, kunhan oman ajan ja tekemisen määrä osaa priorisoida ja jaksottaa työn määrän oikein. Niinpä voidaan opinnäytetyön kuten monen muunkin asian todeta olevan vain tekosyy sille, ettei kevään aikana ehtisi keskittyä myös omien projektien ja siten liiketoiminnan kehittämiseen.

Luulenpa, että Massivessa on otettu suunta yhteisesti kohti paremaa yritystoimintaa, mikä tulee siivittämään meitä kohti yhä paremmin yhteen hitsautunutta tiimiä. Toivon, että jokainen tiimimme jäsen on valmis ja ennen kaikkea halukas tekemään tästä viimeisestä vuodestamme ikimuistoisen.

 

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close