Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Kehonkielen merkitys



Kirjoittanut: Oskari Avotie - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kehonkielen merkitys

 

Oletko koskaan tarkastellut omaa tai muiden ihmisten kehonkieltä? Itse en aiemmin kiinnittänyt asiaan niin paljon huomiota, mutta tämän TED Talk videon jälkeen olen kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota. TED Talkissa Amy Cuddy puhuu siitä kuinka kehonkielesi vaikuttaa toimintatapoihisi ja tulevaisuuteesi. Video oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, mutta itseäni henkilökohtaisesti puhutteli eniten kuinka kehon asento voi vaikuttaa aivoihimme.

Cuddyn kertoo, että useiden lähteiden mukaan on totta, että ihmiset arvostelevat ja muodostavat mielikuvia toisista henkilöistä pelkän kehonkielen perusteella. Tämä on varmasti totta, sillä jokainen tarkkailee jatkuvasti toisia ihmisiä huomaamattaan. Eli tästä voi vetää johtopäätöksen, että kehonkieli vaikuttaa siihen kuinka toiset ihmiset ajattelevat meistä. Cuddy lähti tutkimaan, voiko elekieli vaikuttaa siihen kuinka me itse ajattelemme itsestämme.

Tutkimus sai alkunsa siitä kun Cuddy tarkkaili Amerikan Business koulun luokkaa. Siellä hän huomasi kuinka erilaisia kehonkieliä luokassa oli. Luokassa oli ns. alfa uroksia, jotka ottivat oman tilansa ja viittasivat näyttävästi ja myös ihmisiä, jotka tuntuivat luhistuvan luokkaan tullessa. Ero sukupuolten välillä oli huomattava, sillä usein miehet tuntevat itsensä voimakkaammaksi kuin naiset ja näin ollen ovat enemmän esillä. Cuddyn mukaan tällä oli vaikutus arvosanoihin. Tästä heräsi kysymys, että onko oman kehonkielen muuttamisella vaikutusta siihen kuinka voimakkaaksi itsensä tuntee. Tälle Cuddy esitti perusteita, että se pitäisi paikkaansa. Esimerkiksi on tutkittu, että kun seisot ryhdikkäästi kädet lanteilla, tunnet olosi voimakkaammaksi.

Tästä syntyi toinen kysymys voiko kehomme muuttaa aivojen toimintaa, lähinnä hormonien kannalta katsottuna. Miltä eroa on ihmisillä, jotka tuntevat itsensä voimakkaiksi ja niillä jotka voimattomiksi? Eroja on monia, mutta fysiologisesti on kaksi merkittävää kohtaa. Testosteronin ja kortisolin eli stressi hormoni taso. Cuddy kertoi, että ihmisellä tutkitusti voi luonnollisesti muuttua hormonien tasot, kun he esimerkiksi ottavat ns. alfa uroksen roolin. Huomataan, että yksilön testosteroni taso on noussut ja kortisoli laskenut merkittävästi noin viikon jälkeen. Tätä kokeiltiin testiryhmällä pienessä mittakaavassa. Testissä ihmisiltä otettiin aluksi sylkinäyte, jonka jälkeen heille ohjatiin olemaan joko voimakkaissa tai voimattomissa asennoissa. Voimakkaissa asennoissa itsestä tehdään iso ja dominoiva, kun taas voimattomissa pieni ja huomaamaton.

 

Ylärivin kuvat ovat voimakkaita asentoja ja alarivin puolesttaan voimattomia.

 

He seisoivat valitussa asennossa 2 minuuttia ja sitten heiltä kysyttiin halukkuutta pelata uhkapeliä. Tämän jälkeen heitä otettaisiin toinen sylkinäyte. Jopa 26 % voimakkaassa asennossa seisovista pelasi enemmän kuin voimattomassa asennossa seisoneet. Tästä voi päätellä, että voimakkaampi asento lisää riskin välttelyä ja itsevarmuutta. Sylkinäytteistä selvisi, että myös hormoneissa oli tapahtunut muutosta. Voimakkaissa asennoissa olevilla testosteroni taso oli noussut ja stressi hormoni laskenut. Voimattomissa asennoissa olleilla oli käynyt taas päinvastoin, kortisoli noussut ja testosteroni laskenut. Tätä testattiin myös käytännössä työnhakutilaisuudessa. Muutenkin jo stressaavassa tilanteesta selvisivät parhaiten juurikin he, jotka olivat olleet voimakkaissa asennoissa.

Tämä pieni muutos voi todella muuttaa meidän tulevaisuutta. Itsevarmuus usein korostaa meidän parhaita puoliamme ja itsevarmuudella voit esimerkiksi myydä itsesi työhaastattelussa, koska terve itsevarmuus huokuu sinusta. Tämän kaltainen tekeminen ei välttämättä tunnu luonnolliselta normaali arjessa, mutta sitä voi käyttää teho keinona esimerkiksi pitchatessasi omaa liike-ideaasi. Jos olet stressaantunut tämä harjoitus voi tehdä sen pienen eron, joka vaaditaan hyvän diilin tekoon.

Itse havahduin jälleen kerran ajattelemaan kuinka keho ja aivot toimivat yhteydessä. On mielenkiintoista kuinka omalla asenteellasi ja tietoisuudellasi on merkitystä omalla kehityksellä. Se, että pystyt reagoimaan oikeassa tilanteessa oikealla tavalla niin henkisesti kuin fyysisestikin, voi ratkaiseva tekijä esimerkiksi omalla työuralla. Lisäksi olisi hauska kokeilla samankaltaista testiä oman tiimin sisällä. Meidänkin tiimistä löytyy erilaisia persoonia, toiset voimakkaita toiset taas eivät niin voimakkaita. Jos nämä roolit kääntäisi päälaelleen mitä kävisi?

Kuinka vien käytäntöön? Itse koitan käyttää tätä metodia esimerkiksi asiakastapaamisissa tai esiintymistilaisuuksissa. Koitan saada näillä keinoilla itsestäni kaiken irti ja antaa asiakkaalle tai yleisölle parhaan mahdollisen kuvan itsestäni. Tämä voisi olla myös hyvä stressin purkuväline tai tapa hallita stressin tasoa. Jännä seurata kuinka tulevaisuudessa tämän kaltaisilla asioilla on merkitystä työmaailmassa. Sekin asia jää nähtäväksi.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close