Tampere
30 Nov, Monday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Hurman ensimmäiset myyntipäivät



Kirjoittanut: Anniina Rantalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Huhheijaa, nyt on Hurman ensimmäiset myyntipäivät koettu. Vaikka myyntipäivät loppuivatkin jo monta päivää sitten, tuntuu silti, ettei ole vielä ihan päässyt niistä yli.
Maanantaina koulu alkoi 7:30 tiimin yhteisellä aamupalahetkellä. Meillä ei juuri ollut ollut muuta myyntipäivähype-sessiota, vaan juuri tämä aamun lyhyt hetki oli tarkoitettu tunnelmaan virittäytymiselle ja myyntihousujen jalkaan vetämiselle.
Tunnelma aamulla ei ehkä ollut ihan sitä, mitä olin odottanut. Ihmisiä – minua mukaan lukien – väsytti, jännitti ja ehkä vähän ahdistikin tuleva kolmen päivän koitos. Koskaan aiemmin emme ole tällaistä tehneet, joten kaikki vähän kauhulla odottivat, mitä tuleman pitää. Näin jälkeen päin ajateltuna olisi ollut kiva fiilistellä yhdessä enemmänkin aamun jännitystä ja innostusta, käydä läpi fiiliksiä ylipäänsä myynnistä ja siitä, mikä siinä jännittää eniten. Meidän tiimissämme on monta, joita myyminen jännittää, joten olisi ehkä ollut ihan tarpeellista käydä niitä fiiliksiä vielä vähän enemmän läpi.
Aamupalahetken jälkeen kokoonnuimme muiden tiimien kanssa Stagelle kuulemaan myytävät tuotteet. Niitä oli tällä kertaa kaksi: Pitstopin renkaanvaihtolahjakortit ja Kulttuurikahvila Laikun erikokoiset lahja- ja lounaskortit. Ensireaktio tuotteista oli se, että ei vitsi, tästähän voi tulla jopa ihan kivaa: kaikkien autoilijoiden täytyy vaihtaa autoihinsa talvirenkaat, ja ihanan Laikun lahjakortit ovat huikea idea vaikkapa pukinkonttiin! Paljon paremmat tuotteet kuin olin pelännyt siis.
Tuotteiden esittelyn jälkeen palasimme kukin tiimi omiin tiloihimme suunnittelemaan toimintastrategiaa. Me kävimme nopeasti läpi fiilikset tuotteista ja päätimme, ketkä lähtevät minnekin myymään. Meidän tiimimme virallinen ständipaikka oli Koskikeskus, mutta soitimme heti Pirkkalan S-Marketille ja sovimme paikan myös sinne. Osa porukasta lähti jalkautumaan keskustan yrityksiin ja kaduille, ja osa jäi Proakatemialle soittelemaan yrityksiä läpi.
Minä lähdin muutaman muun kanssa Koskikeskukseen myymään sekä Pitstoppia että Laikkua. Aika nopeasti saimme huomata, ettei se ständimyynti olekaan ihan niinkään helppoa kuin olimme ajatelleet, vaikka järjellä ajateltuna Koskikeskus on loistava paikka myydä. Pisteemme oli kauppakeskuksen keskusaukiolla, ja ihmiset kiersivät pisteen parhaansa mukaan mahdollisimman kaukaa. Koskikeskuksella ei taidettu tehdä yhtäkään kauppaa, ja osa meistä siirtyikin parkkihalliin myymään autoilijoille Pitstoppia.
Vähän ajan päästä päätimme lähteä pienellä porukalla Pirkkalan S-Marketille. Pystytimme sinne ständin, jolla myimme ainoastaan Pitstoppia. Lyhyen kokemuksen mukaan osasimme myydä Pitstoppia paremmin kuin Laikun lahjakortteja, ja halusimmekin keskittyä siihen.
Ensimmäisen päivän ideana on kai totutella myyntiin, kokeilla mikä toimii ja mikä ei ja haalia myyntipaikkoja virallisen ständipaikan lisäksi. Tuntui silti inhottavalta, kun itse myynti ei sujunut ollenkaan niin kuin olin toivonut. Pelko ihmisille puhumisesta ja tuotteiden tyrkyttämisestä – vaikka ne hyviä tuotteita olivatkin – ei oikeastaan laantunut koko päivän aikana, päinvastoin. Mitä enemmän ihmisiltä sai kieltäviä vastauksia ja vihaisia mulkaisuja, sitä kamalammaksi myynti tai sen yrittäminen muuttui. Ensimmäisen päivän aikana sain myytyä vain sukulaisilleni, en yhtään mitään tuntemattomille.
Ensimmäinen päivä loppui aika lyhyeen: oudokseltaan väsyimme tietysti aika paljon pitkästä päivästä ja taukoamattomasta myynnistä. Näin jälkeen päin ajateltuna olisi kannattanut kärvistellä molempina myyntipäivien iltoina vielä pari tuntia myyntipisteillä ihan vain varmuuden vuoksi. Tuntui että luovutimme ehkä vähän liian helposti, kun väsy yllätti.
Toinen päivä lähtikin sitten käyntiin ihan erilaisella tohinalla. Yöunien jälkeen oli taas energiaa ja intoa myydä, ja sen huomasi kaikkien toiminnasta: myyntiä tehtiin paljon enemmän kuin edellisenä päivänä.
Me lähdimme taas Pirkkalan S-marketille neljän tytön voimin, ja voi pojat, me oltiin ihan liekeissä! Saimme myytyä seitsemän Pitstopin lahjakorttia parissa tunnissa, ja meidän kaikkien mielestä se oli ihan mieletön suoritus, sillä meistä kukaan ei mitenkään erityisemmin nauti myynnistä. Teimme myynnistä itsellemme hauskaa: asetimme yhteisen tavoitteen, jonka rikottuamme asetimme uuden. Naureskelimme ja juttelimme asiakkaidenkin kanssa rennommin kuin edellisenä päivänä. Luulen ainakin itse, että tällä oli suuri vaikutus myynnin paranemiseen. On itsekin kiva ostaa myyjältä, joka osaa luonnollisen rennosti kertoa tuotteestaan ilman, että se tuntuu täysin pakkomyynniltä.
Toisen päivän iltana kokoonnuimme Proakatemialle. Tai no, puolet meistä kokoontuivat. Puolet olivat ehtineet pitkän päivän jälkeen lähteä omiin menoihinsa. Tämä harmitti meitä muita ihan suunnattomasti: eikö myyntipäivien idea ole kuroa tiimiä tiiviimmäksi? Jos koko päivä myydään omilla tahoillamme pienissä porukoissa ja jätetään tulematta niihin ainoisiin hetkiin, jotka olisivat koko tiimin yhteisiä hengennostatushetkiä, mitä hyvää myyntipäivistä edes on?
Kolmas ja viimeinen päivä meni nopeasti. Olimme jo toisen päivän aikana ehtineet lopettaa Laikun lahjakorttien myynnin lähes kokonaan, sillä jostain syystä Pitstoppi liikkui meillä paljon paremmin ja näimme järkeväksi panostaa sen myymiseen. Saimmekin tehtyä parit ihan huikeat yrityskaupat Pitstopin lahjakorteilla.
Kolmas päivä meni aika lailla lopputulosta jännittäessä: hoimme itsellemme ja toisillemme vain, että toivottavasti ei olla ihan viimeisiä. Toivottavasti ollaan saatu edes jotain tulosta tehtyä. Ja olimmehan me, kyllä me sen tiesimme. Jostain syystä emme ehkä luottaneet omiin taitoihimme itse.
Tulosten julkistus oli ihan superjännittävää. Vaikkei lopputuloksella oikeasti ole väliä, vaan sillä, että olemme saaneet tehdä yhdessä hommia, oli silti huojennus huomata, että Hurma oli kolmen parhaan joukossa. Tulimme kolmanneksi, Value toiseksi, ja Promisia voitti. Helkkarin Promisia. Samasta saapumiserästä muodostettu tiimi, joka on toistaiseksi aina pessyt meidät myyntihaasteissa. On se nyt kumma. Vaikken koe itseäni yhtään kilpailuhenkiseksi tyypiksi, nyt sapetti ja kunnolla. Itse asiassa harmitus oikein huokui koko Hurmasta. Ja kyllä promisialaiset sen varmasti huomasivat. Eikä meidän ole tarkoitus kilpailla Promisian kanssa, kadehtia heitä tai olla katkeria, tietenkään. Meitä kaikkia selkeästi harmitti vaan se, ettemme ollut uskoneet itseemme ja sen takia olimme laiminlyöneet myyntipäiviä. Promisia tuli maanantaina kouluun voittaja-asenteella. Me tulimme sillä mielellä, että no jaa, ei oikein huvita mutta tehdään nyt ja katsotaan mitä tapahtuu, jos vaikka säkällä voitto tulisikin.
Onneksi saimme pidettyä kokonaisen pajan motorola-muodossa myyntipäivistä. Kävimme läpi kaikki fiilikset siitä, mikä eniten kolmannessa sijassa ja koko myyntipäivissä jäi harmittamaan, mitä teimme väärin ja mitä teemme ensi kerralla paremmin. Kirjoitimme ylös listan asioista, jotka ensi myyntipäivissä haluamme muistaa ja toteuttaa tai jättää toteuttamatta, ja voi pojat, en malta odottaa! Suorastaan tuli himo ottaa itse vetovastuu ensi myyntipäivistä, niin hyvät ohjenuorat yhdessä laadimme. Uskon, että kunhan vain ensi kerralla valmistaudumme ja virittäydymme tunnelmaan tarpeeksi ajoissa, teemme parhaamme ja pidämme kiinni yhdessä laatimistamme ohjenuorista, me ihan oikeasti voitamme! Emmekä vain muita tiimejä, vaan myös itsemme ja ajatuksemme siitä, että Hurma ei ole myyntivetoinen tiimi. Koska ollaanhan me! Emme vain ole vielä löytäneet itsestämme sitä suurinta potentiaalia.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close