Tampere
16 Apr, Tuesday
5° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Ajanhallinta -näin järjestät aikaa itsellesi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ajanhallinta tulee pinnalle hyvin monessa keskustelussa. Ihmiset tuskastelevat, kuinka ovat huonoja ajanhallinnassa, eivätkä ehdi tehdä kaikkea vaadittua. Voimme aivan ensimmäisenä vetää syvään henkeä ja päästää irti ajanhallinnan paineesta.

 

Ajanhallinta termi on todella harhaan johtava, eikä aikaa voi ihminen hallita. Jos sinun tulisi nimetä kolme asiaa mistä ajanhallinta koostuu, mitä sanoisit? Usein ihmiset nimeävät ensimmäisenä ajanhallintaan liittyviä tunnetiloja, hallinnan tuntemusta tai kalenteristaan tehtäviä. Oikeasti ajanhallinnassa on kyse paljon yksinkertaisemmasta. On vain aika, ihminen ja asiat. Aikaa emme voi hallita, joten pyyhitään se heti tästä luettelosta. Tällöin jäljelle jää vain ihminen ja asiat.

 

Näistä pääsemmekin kiinni siihen, mitä sinulla on käytössä. Omat asiasi, jotka haluat tehdä tai vastaavasti tulee ulkopuoliselta taholta ja sinä itse. Nyt kun tiedostat asian, ettet voi hallita aikaa lähdetään rakentamaan sinun hoidettavista asioista järkevä kokonaisuus.

 

Piirrä käsitekartta, jonka keskellä laitat itsesi. Ala sitten listaamaan käsitekarttaasi kaikki asiat, mitkä kuuluvat sinun elämääsi. Itselleni käsitekarttaan muodostui kohdiksi koulu (pajat, esseet, projektit), ystävät, perhe, minä, harrastukset (tanssi ja salitreeni) sekä muut hoidettavat asiat (kaupassakäynti). Avaa sitten pääotsikoiden alle tarkemmin, mitä kohta pitää sisällään. Minulla esimerkiksi proakatemia viikkoni sisältö. Nyt kun kaikki tehtävät on silmiesi edessä, arvioi aisoille tuntimäärä per viikko.

 

Seuraavaksi piirrä kalenterin sijaan vanha kunnon lukujärjestys. Tämä paljastaakin sen, miksi aina haikailemme, kuinka lapsena oli niin paljon aikaa kaikelle muulle. On totta, että ikä tuo vastuuta, mutta niin myös turhaa stressiä. Valitse nyt lukujärjestyksestä yksi päivä minkä värität haluamallasi värillä.

 

Lähde nyt sijoittamaan lukujärjestykseen kirjaamasi asiat kaikkien muiden päivien kohdalle, paitsi väritettyyn päivään. Pyri sijoittamaan samassa paikassa tehtävät asiat peräkkäin, jotta minimoimme matka-ajat. Sijoita esimerkiksi sali treenisi juuri siihen kohtaan, milloin haluaisit treenata. Se on kuitenkin sinun mieluisa vapaa-ajan harrastuksesi. Tämä kun on vieläpä Proakatemia ympäristössä täysin mahdollista, niin miksi et käyttäisi tilaisuuttasi.

 

Lukujärjestyksesi alkaa pikkuhiljaa täyttymään, mutta iloksesi huomaat, että se täyttyy myös ystäviesi tapaamisista ja perheen kanssa olemisesta. Näitä hetkiä voit kutsua mieluisaksi ajanvietoksi, eikä suoritukseksi. Tämä vain sen ansiosta, että määritit heille ajan, jonka pystyt ja haluat heille tarjota.

 

Nyt alamme olemaan valmiita lukujärjestyksesi kanssa, ja mikä parasta. Muistatko alussa värittämäsi päivän, joko arvaat mikä se on? Se on sinun vapaa päiväsi! Jotta jaksamisemme pysyy tasapainossa ja tehokkuutemme huipussaan tarvitsemme myös niitä. Nämä ovat siis vain järjestely kysymyksiä. Älä aja itseäsi loppuun ennen aikoja, vaan nauti myös tästä hetkestä. Se on sinun palkintosi, ei kukaan tule palkitsemaan sinua siitä, että olet loppuun palamisen partaalla.

 

Voimme myös yhdessä lähteä tarkastelemaan sinun omia aikavarkaitasi, mitkä asiat vievät juuri sinun aikaasi hukkaan, hoidettavien asioiden ympärillä? Jätätkö esimerkiksi aina pienet helposti hoidettavat asiat kalenteriin pitkittymään päivästä toiseen. Näihinkin löytyy myös ratkaisut, kuinka päästä omista aikavarkaistasi eroon. Voimme myös yhdessä tutkia, mistä johtuu, että kalenterisi täyttyy tai vaan tunnekuormitus on niin suuri, että pelkkä ajatuskin ahdistaa. Tule minulle jutuille tai laita viestiä, niin varataan sinulle sopiva aika elämäntaidonvalmennukseen.

 

Terkuin

Elisa

Life Coach opiskelija

 

 

Lähteet: Life coach Academy – koulutusmateriaali

http://www.lifecoachacademy.fi

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close