Tampere
28 Mar, Thursday
5° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee – Ajan tuhlaus!



Kirjoittanut: Oskari Avotie - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Keskiviikko kello 6.3  13.12.2018… Timillämme oli menossa Helvetinviikko ja oli aamuisella urheilusuorituksella joka kuului ohjelmaan. Päätin mennä salille ja siellä kuuntelin alkulämmöillä tämän Jordan Petersonin motivaatiopuheen opiskelijoille ja valmistuville.

Heti alkuu Peterson oloittaa sanomalla, että normaalit ihmiset käyttävät täydestä potentiaalistaan vain 51%, joka herätti jo mielenkiintoni. Seuraavaksi hän kysyi kuinka paljon aikaa kuluttaa päivässä kaikkeen turhaan mm. youtube videoiden katsomiseen, epätehokkaaseen opiskeluun tai ihan mihinkä vain. Useimmat vastaavat 4-6 tuntia päivässä. Totesin siinä pyörällä polkiessa, että usein minäkin käytän sen 4 tuntia johonkin turhaan. Kun tätä aikaa tarkastelee pidemmällä aikavälillä, tähän turhaan aikaan kuluu aivan törkeästi aikaa! Jordan suhteuttaa hukatun ajan rahaan. Jos tuntihintasi olisi 20 € hukkaisit vuoden aikana 50 000 €! näinhän se ei varmastikaan menisi oikeassa elämässä, mutta se pistää asia perspektiiviin siitä kuinka paljon aikaa jättää oikeasti hyödyntämättä. Minä itse ainakin haluan olla paras versio itsestäni, pistää ainakin miettimään kuinka tehokas voin oikeasti olla ja kuinka saada täysi kapasiteetti käyttöön.

Peterson puhuu myös aikataulun merkityksestä ja omasta vastuusta sen suorittamisesta. Aikataulun ei tarvitse olla kiveen hakattua vaan sen pitäisi toimia ohjenuorana tai esim. bucket listana. Tähän aiheeseen liittyy paljon itsensä johtamista, niin kuin melkein kaikessa elämässä. Kaikki loppujen lopuksi on kiinni sinusta.

Toinen kolahtanut asia oli lausahdus ”et ole itsesi palvelija”. Ajatus siitä, ettet tee kaiken itsellesi on siinä mielessä, niin kuin Petersoninkin sanoi, että todennäköisesti ole huono palvelija ja ansaitsisit saada potkut. Kyllähän sinä itsesi tunnet niin, voit vaikka miettiä kuinka monta kertaa olet jättänyt siivoamatta kämpän kun ei ole jaksanut tai jättänyt liikunnan välistä. Eihän hyvä palvelija jättäisi sovittuja asioita hoitamatta. Pointti piileekin siinä, että sinun on pystyttävä neuvottelemaan itsesi kanssa asioita ja toimimaan niiden mukaan.

Peterson rohkaisee kaikkia tekemään asioita, joista he pitävät ja innostuvat. Usein ihmiset eivät edes yritä vaan tyytyvät siihen mitä heillä on ja eivät tavoittele sitä mitä he oikeasti haluaisivat. Toiset eivät puolestaan tiedä mitä haluta. Puhe on suunnattu opiskelijoille, joille Jordan erityisesti kehottaa hankkimaan taitoja ja kykyjä, jotka olisivat hyödyllisiä tulevaisuudessa. hän suosittelee pyrkimään ja tavoittelemaan asioita, jotka ovat hyväksi itselle. Kun hyvät asiat löytää ja niitä tavoittelee pitkäjänteisesti huoma, että usein ihmiset jotka näin tekevät myös saavat sen mitä he tavoittelivat. Tärkeintä on määrittää tavoitteet menestykselle! Jos niitä kohti tavoittelee menestyminen on PALJON todennäköisempää kuin se, että sattumoisin sattuisit menestymään jollain alalla.

Itse sain tästä buustia keskiviikkoaamun urheiluun ja se pisti samalla miettimään, kuinka käytän aikani. voisinko käyttää vapaa-ajan siten, että opin uutta ja nautin siitä ajasta? Mistä pitäisi luopua tai vähentää että voisin mahdollistaa menestystä? Vaikeita kysymyksiä, mutta ei auta kun pohtia näitä parantaa toimintaa ja kehittyä. Elämä on kuitenkin jatkuvaa oppimista!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close