Tampere
10 Jun, Saturday
1° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Aikatauluttamisen mestari



Kirjoittanut: Mika Nurmi - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Aikaisemmin mainitsin esseessäni, että päivittäin tulee luettua paljon business insiderin artikkeleja, mutta juuri nämä kyseiseen aiheeseen liittyvät artikkelit ovat menneet tämänlaiselta oman elämän mestari aikatauluttajalta ohitse vain turhanpäiväisinä liirumlaarum teksteinä. Kuitenkin näin aamuyöstä, kun löytää itsensä kirjoittamasta esseitä alkaa pohtimaan monia oppeja, joista tulisi ottaa vaarin. Joten päätin palata yhteen näistä ohi selaamistani artikkeleista ja ottaa sen huolella käsittelyyn, jotta tulevana vuotena näitä samankaltaisia ongelmatilanteita ei enää tulisi.

Business Insiderin artikkeli on otsikoitu ”Näin menestyjät aikatauluttavat elämänsä”.

Ohjeet menevät seuraavanlaisesti:

  1. Aamurituaali
    – Artikkelissa kerrotaan, että monet maailman kärkinimet heräävät jopa muutaman tunnin ennen kukonlaulua ja heillä on jokin aamurutiini, jonka he suorittavat heti ensimmäisenä. He heräävät aikaisin ja suorittavat aamurutiinin, koska se on heille heti ensimmäinen hetki päivästä, kun he saavat meditatiivisen kokemuksen toteuttamalla itselleen tärkeää asiaa ennen pakollisia asioita. Tutkimukset myös osoittavat, että tavoitteiden asettaminen tekee ihmisestä onnellisemman. Konkreettisten tavoitteiden luomisella nähtiin olevan suora korrelaatio valtavaan kasvuun itseluottamuksessa ja kontrollintunteeseen.
  2. Tärkeimmät työt ensin
    – Tärkeiden tehtävien suorittaminen heti aamulla on perusteltu, että ihminen on virkeimmillään 2,5 – 4 tuntia heräämisestä. Joten tasapainoisen työelämän voi saavuttaa, kun suunnittelee ja hoitaa tehtävälistalta kaikki raskauttavimmat työt ensimmäisenä pois (esseiden ja muiden koulutöiden palauttaminen ajallaan)
  3. Uudelleenkasaus
    – Iltapäiväväsymyksen tullessa pidä tauko, syö ja tee minimiversio aamurutiinistasin ja kertaa tavoitteet, jotka asetit aamulla päivää varten.
  4. Kokoukset ja puhelut
    – Tutkimuksien mukaan paras aika palaverien pitämiselle ja puheluiden tekemiselle on kello 3 päivällä.
  5. Rentouttava ilta
    – Vapaan illan pitäminen ja seuraavan päivän suurimpien tavoitteiden kirjoittaminen lataa akkuja seuraavalle päivälle ja tekee heräämisestä aamulla helpompaa, kun on selkeä syy nousta ylös. Television katsominen tai pelaaminen eivät rentouta aivoja vaan ystävien näkeminen ja harrastuksissa käyminen.

Näiden oppien mukaisesti ensi vuoteen!

 

Blogi: https://seilorinurmi.wixsite.com/mysite

 

Lähteet:

https://www.businessinsider.com/heres-the-schedule-very-successful-people-follow-every-day-2014-6?r=US&IR=T

https://www.bakadesuyo.com/2010/12/can-setting-goals-make-you-happier/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close