Tampere
10 Dec, Sunday
-9° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: 24H



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Mikäli kysyisin keltä tahansa jo Proakatemialta valmistuneelta, saisin vastaukseksi jotakuinkin samaa: yksi elämäni mieleenpainuvimmista vuorokausista. Vuorokausi, jota varten valmistaudutaan akatemialla tiiminä vajaa kolme vuotta. Vuorokausi, jonka aikana jokainen valmistuva tekee työnsä täysillä. Vuorokausi, jota varten projektiryhmä työskentelee usean kuukauden ajan.

Mistä on kyse?

24H on Proakatemian perinteinen loppunäyttötapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna 17. kerran. 24H -konsepti on säilynyt läpi vuosien samankaltaisena ja on edelleen perusidealtaan sama. Tämä on valmistuvien tiimien yhteinen koitos, jossa heillä on nimensämukaisesti 24 tuntia aikaa vastata toimeksiantajan jättämään haasteeseen. Haasteet vaikeutuvat vuosi vuodelta eikä tämänkään vuoden toimeksiantajat päästäneet Efektiä, Otetta, Motivea tai Eventaa helpolla moniosaisine toimeksiantoinensa.

24H on yksi akatemian vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Tämän vuoden 24H -tapahtuma vietettiin talven ihmemaan lumisissa tunnelmissa. Projektiryhmä teki parhaansa muuttaessaan Proakatemian Stagen tunnelmaan sopivaksi ja onnistuikin loistavasti luodessaan valmistuville arvokkaan tilaisuuden satumaisissa tunnelmissa.

Näin kaksi kertaa tapahtuman järjestäneenä voin todeta, ettei tämä ole projekteista helpoin tai stressivapain, mutta on varmasti yksi kiitollisimmista lopputulemansa kanssa. Suurin haaste tapahtuman onnistumisen kannalta on toimeksiantajien saaminen. Kuten ulkopuolisena voisi helposti ajatella, eivät nämä haastavat ja mielenkiintoiset toimeksiannot tipahda projektiryhmän käsivarsille taivaasta, vaan niiden eteen tehdään aina kovasti töitä. Noin 4000 euron arvoisen tuotteen myyminen argumentein “yksi valmistuva tiimi suorittaa tämän 24 tunnissa” ei ole se helpoin. Mutta tietäessään, kuinka timanttisen kovia tekijöitä siellä valmistuvissa tiimeissä joka vuosi on, ei huoleta tippaakaan kehua heidän puolestaan. On helppoa myydä ja tehdä jotakin, mihin uskoo itse täysillä.

Onnistumisia ei mitata tässä projektissa rahassa näin projektipäällikön silmin. Suurimmat onnistumiset saavutetaan, kun saadaan luovuttaa tiimeille kullekin juuri täydellisesti heidän vahvuusalueisiinsa sopiva toimeksianto, toimeksiantajat tuntevat olonsa tervetulleiksi ja huomioiduiksi, yleisö viihtyy ja tila järjestetään upeaksi. Tämä tapahtuma järjestetään joka vuosi meille akatemialaisille, sillä jokaisella meistä on vuorollamme tämä ikimuistoinen vuorokausi edessämme.

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close