Tampere
23 Nov, Monday
4° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: 10 tipsiä, miten päästä alkuun verkkokaupan kanssa



Kirjoittanut: Removed User

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Verkkokaupan perustaminen on nykyään mahdollista jopa päivässä. Verkkokauppa-alustat ovat helppokäyttöisiä, eikä niiden käyttämiseen vaadita koodausosaamista tai erityisiä tekniikkataitoja. On kuitenkin hyvä pitää mielessä muutama perusasia uutta verkkokauppaa perustettaessa.

1. Testaa idea

Kuten muussakin liiketoiminnassa, myös verkkokauppaliiketoiminnassa pärjäävät ne yritykset, joiden liikeidea aidosti palvelee kohderyhmäänsä. Ideaa kannattaakin testata asiakkaiden kanssa sekä muiden yrittäjien kanssa keskustelemalla. Omaan ideaan ei kannata rakastua liikaa, vaan kannattaa olla avoin palautteelle ja idean kehittämiselle. Hienokin idea on turha, jos kukaan ei halua ostaa sitä. Asiakkaan saappaisiin asettuminen on idean testaamisessa välttämätöntä.

2. Kartoita kilpailukenttä

Tee selvitys siitä, millaiselle markkinalle olet tähtäämässä ja mikä on kilpailutilanne markkinoilla. Onko kysyntä oikeasti olemassa? Millaisia ratkaisuja muut verkkokaupat tarjoavat ongelmaan? Kilpailijoiden kartoituksessa ei kannata keskittyä tiukasti vain omaan alaan, vaan tutkia ratkaistavaa ongelmaa laajemmin. Sama ongelma voidaan ratkaista monilla eri tuotteilla tai palveluilla. Oleellista on pohtia, miten asiakas toimii arkitilanteessaan ja miten asiakas haluaa ongelmansa ratkaista. Kilpailijoiden lisäksi kannattaa etsiä myös potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Kilpailukentän kartoituksessa on oleellista myös selvittää, ovatko kohdemarkkinat kotimaassa vai maailmalla.

3. Rakenna brändi

Kilpailu verkkokauppojen välillä on raakaa, ja vahva brändi auttaa erottautumaan kilpailijoista. Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä ja aikaa vievää, eikä sen rakentamisessa kannata oikoa. Ennen verkkokaupan perustamista on oltava selvillä ainakin brändin identiteetti, eli miltä brändi näyttää ja miten siitä viestitään kohderyhmälle. Millaisiin paketteihin tuotteet pakataan?

4. Panosta asiakaspalveluun

Asiakaspalvelukokemus on yksi tärkeimmistä tekijöistä menestyneen verkkokaupan rakentamisessa. Asiakkaille täytyy tehdä selväksi, että heitä kuunnellaan ja heitä palvellaan. Ystävällinen ja asiakasta kunnioittava asiakaspalvelu pelastaa myös silloin, kun kaikki ei menekään putkeen. Esimerkiksi chat ominaisuuden lisääminen verkkokauppaan on yksi konkreettinne keino asiakaspalvelun parantamiseen.

5. Rakenna tuotevalikoima

Tuotevalikoima rakennetaan asiakaslähtöisesti, olemassa olevaan tarpeeseen ja markkinarakoon vastaten. Mitä uutta markkinoille voidaan tuoda? Mitä sieltä puuttuu? Millainen verkkokaupan asiakas on ja miksi hän haluaa ostaa juuri sinulta? Mitkä tuotteet ratkaisevat asiakkaan ongelman? Tuotevalikoiman rakentamisessa kannattaa olla rohkeasti erilainen. Löydä erottautumistekijäsi ja panosta tuotevalikoiman rakentamisessa siihen.

6. Määrittele asiakas

Asiakkaan määrittelyssä voidaan lähteä liikkeelle esimerkiksi seuraavista kysymyksistä:

  • Minkä ikäinen asiakas on?
  • Missä hän asuu?
  • Mitä hän harrastaa?
  • Millainen on hänen perhetilanteensa?
  • Millaisia asioita asiakas arvostaa ja mitä asioita hän haluaa välttää?

7. Luo visuaalinen ilme

Verkkokaupan visuaalinen ilme rakentuu brändi-ilmeestä ja tuotekuvista. Visuaalisen ilmeen tulee viestiä tunnelmasta, jota asiakkaalle halutaan välittää. Kiinnostavalla visuaalisella ilmeellä, selkeillä tuotekuvilla tai laadukkailla tuotevideoilla ja hyvillä hakutoiminnoilla on valtava merkitys asiakkaiden kiinnostuksen herättämisessä sekä konversion luomisessa. Visuaalinen ilme on keskeinen asiakkaan houkuttelussa, ja ominaisuusesittelyillä ja -tiedoilla tuetaan ostopäätöksen syntymistä.

8. Valitse palveluntarjoajat

Verkkokauppa-alustan lisäksi tarvitset kumppanit maksupalveluihin ja logistiikkaan. Tutki ja kilpailuta eri vaihtoehtoja. Perehdy maksamisen ja logistiikan tulevaisuuden trendeihin sekä kiinnitä huomiota kansainvälisten asiakkaiden tarpeisiin maksutapojen ja logistiikkapalveluiden valinnassa.

9. Panosta mobiiliratkaisuihin

Ostokokemuksen tulee olla erinomainen myös mobiililaitteella, joten kiinnitä huomiota verkkokaupan responsiivisuuteen, eli erilaisille laitteille mukautuvuuteen. Hyvän käytettävyyden lisäksi keskeisessä roolissa ovat myös sivuston nopeus, toimivat visuaaliset ratkaisut, tietojen helppo löysettävyys sekä maksamisen helppous ja monipuoliset maksutavat.

10. Kehity

Seuraa toimialasi kehitystä ja reagoi trendien ja toimintaympäristön muutoksiin esimerkiksi uuden teknologian käyttöönotolla tai tuoteportfolion kehittämisellä. Etsi jatkuvasti uusia asiakkaita ja keskity tulojen kasvattamiseen, älä menojen minimoimiseen. Tee omaa juttuasi, äläkä kopioi toisten ratkaisuja.

 

 

https://info.checkout.fi/hubfs/Oppaat/Vinkkeja%CC%88%20verkkokaupan%20perustajalle.pdf?utm_campaign=Asiakkaan%20viestipolku&utm_medium=email&_hsenc=p2ANqtz-_L4rokkkbMvhJ5pichaPAWJVaI-HsPHjLqtugPCBDXTF-z_kbotsV7yUtPF2vYRrm-k45t8yEUNSSnCYyqcQHHbb4BQg&_hsmi=53764858&utm_content=53764858&utm_source=hs_automation&hsCtaTracking=182e3e93-b64e-4b9f-b644-61443b28f782%7C811dec9f-fcf2-4360-b9fc-aacde0565dc1

Lähde: Checkout: Mietitkö verkkokaupan perustamista? – Onnistu asiantuntijoiden täsmävinkeillä

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close